Perussuomalaiset

Harri Vuorenpää

Hyvätuloisen kyykytys

Uusi hallitusohjelma puhuttaa tällä hetkellä kiivaasti ympäri sosiaalista mediaa. Erityisesti leikkaukset ja tulkinnat kaikkien osallistumisesta yhteisiin talkoisiin ovat olleet tapetilla. Itseni on nyt pakko puuttua yhteen hokemaan, jota tällä hetkellä hoetaan enemmän kuin mitään muuta: hyvätuloiset eivät osallistu! Tällä pyritään siis sanomaan, että hyvätuloisten pitäisi osallistua yhteisiin taloustalkoisiin huomattavasti enemmän kuin nyt ja että ainoastaan pienituloiset kantavat raskaitten aikojen painon selässään!

Ihan ensimmäiseksi näitä väitteitä tarkasteltaessa on syytä jälleen kerran laittaa termit ojennukseen. Kuka on hyvätuloinen, kuka huonotuloinen ja kuka on rikas? Erilaisia raja-arvoja on varmasti esitetty paljonkin, mutta olennaista tässä keskustelussa olisi tajuta ero hyvätuloisen ja rikkaan välillä. Tällä hetkellä molemmat ryhmät paiskataan armotta tuohon pienen ihmisen kurimusta edesauttavien paholaisten ryhmään, jotka eivät kanna korteensa kekoon yhteisen hyvinvointivaltiomme puolesta. 

Teen oman määritelmäni ja totean, että yli 50 000 euroa ansiotuloina vuodessa tienaava voi sanoa olevansa ihan hyvin tienaava. Ennen kuin kukaan pillastuu, en väitä, että 45 000 tienaava olisi pienituloinen. Ohimennen huomautettakoon, että itse en ole määritelmän mukainen hyvätuloinen. Hieman ihmisen vähennyksistä riippuen, 50 000 euroa ansiotuloina tienaavan ansiotuloveroprosentti on suunnilleen 30-35 %. Tästä ylöspäin progressio huolehtii, että ehkä n. 80 000 vuosituloilla aletaan makselemaan jo reilusti yli 40 % veroa. 100 000 euroa tienaavan kohdalla voidaankin jo todennäköisesti todeta, että n. puolet tienesteistä menee veroihin. 

Tästä tullaankin siihen perustavaa laatua olevaan kysymykseen: Voiko joku väittää, että ihminen, joka laittaa joka toisen työllään tienaamistaan euroista yhteisen hyvinvointivaltiomme ylläpitoon, ei kanna omaa korteensa kekoon? Itse väittäisin, että juurikin nämä ihmiset kantavat. Ja voipi olla, että motivaatio tämän jatkamiseen ei ainakaan parane nykyisellä leimaamisella. Rikkaan ja hyvätuloisen niputtaminen samaan joukkoon on yhtä virheellistä kuin pienyrittäjän ja pörssiyhtiön suuromistajan niputtaminen samaan kastiin. 

Se, pitäisikö oikeasti rikkaiden osallistua enemmän ja millä lailla, on sitten eri keskustelu.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Kuulun kai tuohon hyvätuloisten kategoriaan. Siihen kuuluu oleellisena osana ja selviönä, että mitä tahansa korotetaan, pyydetään, vaaditaan, toivotaan, ollaan ensimmäisinä, etulinjassa. Maksajana, varaa näet on, sitä ei ole syytä kyseenalaistaa. Äkkiä unohtuu, että tuo kaikki tehdään kovalla työllä. Minua ei kyrsi, olen sopeutunut. Mutta rehellisesti sanottuna, en isommin rakasta notkujia. Varsinkaan niitä, ketkä kokevat, että vastikkeettomaan rahaan on joku oikeutus. Se ajatus, on jotenkin niin, yksinkertainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jäljillä
Iloinen
#6

Eihän sitä kukaan halua notkujia maksaa! Se on selvä.

Mutta yhteiskunnassa on myös näitä ovelia porsaanreikänotkujia eli ”oligarkkeja”, jotka käyttää typeriksi laadittuja tollojen tekemiä lakeja hyväkseen tekemättä mitään hyödyllistä.

Eli porsaan reijät heti tukkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pauli Aaltonen
#2

Helsingin Sanomat julkaisi joskus 70-luvulla tutkimuksen jonka mukaan, jos silloin ”rikkaina pidettävien”, mikä muistaakseni oli 100000 silloista markkaa tuloina, ansioista pidätettäisiin 100% veroa, se nostaisi julkisia verotuloja n. 3%. Luvut saattavat olla vääriä, ulkomuistista, tutkimus saattoi olla propagandistinen, mutta kaikki on kuitenkin suuntaa-antavaa: vastuu kansantalouden pyörittämisestä kuuluu kansalle, ihan tavallisille duunareille ja valkokaulus-keskiluokalle. Rikkaiden kulta katoaisi hetkessä, ja mistä sitten otettaisiin?

Minä toisin esiin toisen pointin, saattaa olla väärä blogi tai ties mitä, mutta mielestäni asia jota tulisi jollakin tapaa viedä eteenpäin. Itse en jaksa [puolue]politiikkaa.

Kyse on siitä mitä toitotetaan: yrittäjyys. Tarvitaan yrittäjiä ja yrityksiä. Suomessa se tarkoittaa ”todellisen” yrityksen perustamista joka heti menestyy ja heti luo kymmeniä työpaikkoja – eli Kekkoslainen ajattelu on edelleen vallalla… voimakas perusteollisuus. Käytännön tasolla, yritysideoita ja -toiveita löytyy lukematon määrä. Mutta pienen toiminnan käynnistäminen on vaikeaa, Tekes ei ole kiinnostunut, ja kuinka paljon voimavaroja halutaan uhrata yhden tai kahden hengen elannon ansaitsevan yrityksen toiminnan perustamiseen?

Eräs vastaus olisi mielestäni yksinkertainen: annetaan työttömälle mahdollisuus perustaa yritys siten että perusturva jatkuu nykyisellään, piste. Ei tarvitse selittää ja vakuuttaa jotta saisi sitä halvatun starttirahaa, vaan perusturva jatkuisi esim. kuusi kuukautta ilman ns. tarveharkintaa. Sen jälkeen tarkistettaisiin asia ja tilanne. Tällä tavalla ehkä saataisiin liikkeelle erään sortin armeija?

Eikö se nyt olisi parempi että edes yrittää jotain, sen sijaan että vain makaa sohvaperunana ja nostaa sossusta? Kyse on siitä, kannustammeko todella toimintaa, vai kannustammeko passiivisuutta? Aikoinaan meillä oli työllistämispolitiikka, Iiro Viinanen muutti sen toteamalla, ”Tulee halvemmaksi maksaa työttömyyskorvauksia kuin perustaa uusia työpaikkoja”. Kuka nyt sitten uskoo tuon typeryyden tiivistymän? Minkä ihmeen takia valtion pitää tehdä se? Miksi yksittäinen ei saa? Pienellä liikkeellä voitaisiin saada suurta aikaan.

Mutta meillähän on se sama itkuvirsi, leikataan ja säästetään.

Dynaamisuus? Vai staattisuus?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Veli Savolainen
#3

Verotus on vaikea yhtälö normaalille tallaajalle. Mattimeikäläinen usein määrittää verotuksen tuloverotukseen, eipä paljon muuhun. Mutta, mutta..
tulovero, alv. kiinteistövero, perintovero, pääomavero, viinavero, tupakkavero, autovero, raippavero…onhan noita ja se jolla on fyrkkaa maksaa veroa ihan simona. Jos omistaa hulppean kämpän, pari kolme autoa, polttaa tupakkaa ja juo kallista konjakkia ja vielä käyttää yksityisiä palveluja, niin siinäpä ärhäkkä veronmaksaja. Minä ainakin toivoisin, että näitä varakkaita veronmaksajia olisi mahdollisimman paljon, jotta vähemmän ansaitsevien verotus voitaisiin pitää matalana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Tällä hetkellä on niin, että osa kansasta ei osallistu työhön, mutta saa kaikki mukavuudet ja luksukset muiden kustannuksella kalliisti.

Pitäisikö sinun mielestäsi olla niin, että työttömät voivat laittaa lapset, vaikkapa 3, päivähoitoon 3*1000 eur/kk yhteiskunnan piikkiin ja sinät maksat, ja ne juo toimeentulotuella kaljaa asunnossa, jonka senkin sinä maksat heille? He tekevät lapsia kaikki päivät ja sinä maksat, tuskin ehdit vaimoasi illalla nähdä.

Entä onko oikein, että hoitsut on pätkän töissä että pääsee ansiosidonnaiselle, sitten tahallisesti irtisanoutuvat ja menevät yhteiskunnan rahoilla Kanarialle, Turkkiin ym. juhlimaan ja ryyppäämään, ja tuovat ties mitä tuliaisia sieltä mukanaan tänne riesaksemme, ja sama uudestaan. Sinä maksat.

Entä se, että nuoret tekevät kaikenlaisia päättömiä uhkarohkeita temppuja ja harrastavat mitä vaan harkitsematta, säästämättä, eivätkä viitsi nähdä vaivaa opintojensa eteen. Yhteiskunta kyllä pelastaa? Ilmaiset sairaalat, jos tempuissa ja harrastuksissa sattuu, ja sama tupakoijat vaativat kaikkea vaikka itse pilanneet omat ja toisten keuhkot, asunnot ja julkiset tilat savullaaan. Ja jos on opiskellut ”väärälle” alalle niin ei halutakaan tehdä töitä kun ei viitsi, vaikka töitä on yleensä tehty ruoan ja muun elatuksen saamiseksi, ei huviksi.

Ja jos ottaa ylisuuren asuntolainan ja käy huonosti, kyllä siinäkin asiassa pitäisi olla oma vastuu.

Ja itse pitäisi varautua kykyjen mukaan huonompiin aikoihin ja yllätyksiin. Ei sekään ole muiden tehtävä. Jos kaiken haaskaa, vaikkapa, autoihin ravintoloihin, etelänmatkoihin, taksikyyteihin, vaatteisiin, elektroniikkaan ym., vaikka on yllin kyllin, pitäisi itse joutua vastaamaan seurauksista.

Vastuuta itsestä. Vastuu perheestä. Vastuuta yhteiskunnasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pauli Aaltonen
#5

Nimettömälle sen verran että nimettömänä esiintyminen ei koskaan ole herättänyt kunnioitustani. Mies / nainen vastaa sanoistaan, minullakin on nimilappu sotilaspuvussa, reservin upseeri, sain kirjeen vielä 56-vuotiaana. Tarvittaessa osallistun, nimeni kera, ilman häpeää.

Sossukulut ovat suuri harha. Kuvitellaan että pahoinvoivat ja köyhät vievät kansan perikatoon, samaan aikaan kun kansantaloudesta viedään kolmannes vientituloista asettamalla täysin epäpätevä henkilö pääjohtajaksi, jonka pelin seurauksena yhtiö myydään pilkkahinnalla = lue ”Nokia” – tämä on yhtä suuri häpeä kuin että Puolustusvoimien panssarihankintoja kehutaan, kun tosiasiassa ostetaan romua joka ei kelvannut kenellekään muulle. Tämä kansa rapautuu, eikä siinä auta köyhien työntäminen mereen. Samaan aikaan nostetaan optioita ja kansa hurraa, koska menestyjiä seurataan sokeasti. Voi pyhä yksinkertaisuus!

Tanska pudotti työttömyysasteen noin kolmannekseen hetkessä poistamalla byrokratiaa. Osoitti selvästi että ihmiset haluavat tehdä työtä.

Toimeentulotuen korottaminen ei olisi kustannus, mutta tämänkään vertaa ei tajuta. Jos nostettaisiin, raha kulkisi suoraan kauppaan, joka maksaa veroja ja voisi palkata ehkä lisää väkeä joka parantaisi työllisyyttä ja työlliset maksaisivat veroja jne. Mutta eihän tätä tajuta, vaan yritetään kantaa säkillä valoa tupaan kuten Hölmöläiset. ”Säästämällä ja leikkaamalla se paranee, ei muuta kuin ruoskaa!”

Kannustaminen on kateudelle mahdotonta. Kateus ei voi kannustaa, koska kannustaminen saattaa johtaa siihen että ”Hei, tolla menee paremmin kuin minulla!”

Kansainvälisissä vertailuissa kateus on nostettu esiin suomalaisena piirteenä. Me olemme kateuden valtakunta. Me emme tunnista sitä koska olemme syntyneet siihen ja kasvaneet siinä. Kateuden kääntöpuoli on alistuvaisuus, sen ansiosta me olemme EU:n mallioppilas – aina valmis.

Raamatun mukaan vihaa voi kohdata, mutta kuka voi mitään kateudelle? Kateus oli viidennen kerubin lankeemus. Mutta kuka nyt tästäkään mitään tietää tai tajuaa? Tärkeintä kun on saada se uusi auto tai… jokin?

Köyhiä ei tavitse painaa kyykkyyn. Romanialaiset kerjäläiset eivät ole uhka, sillä suomalaiset kerjäläiset ajavat heidät lähitulevaisuudessa mereen, taistelussa reviiristä.

Mutta, tämä kaikki on haihattelua, koska ihmiset eivät tiedä missä mennään. Sen vuoksi minä en edes vaivaudu esittämään Raamatunjakeita, oletan että nähdään itse vaiva selvittää. Tokko sitä edes harva tekee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000