Perussuomalaiset

Hannele Al-Hamzawi

Piispa vihjailee armeijan käytöllä rokottamattomiin.

Helsingin hiippakunnan piispa, Teemu Laajasalo otti kantaa koronarokotuksiin Helsingin Sanomien kirjoituksessaan: ”Rokottamaton kantaa vastuun lähimmäisen kärsimyksestä ja kuolemasta” .

Laajasalon kirjoitus on vahva paatosta syyllistää rokottamattomia yhteiskuntavastuuttomiksi, ”itsekkäiksi ja moraalittomiksi ihmisiksi, jotka eivät välitä toisten ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta”. Laajasalo perustelee vaatimuksiaan rokotuksista, mm selittämällä miten ”1800-luvun alussa pappien tehtävänä oli puhua saarnojen yhteydessä rokottamisen hyödyistä” ja tuo esille miten ”papit ja kirkon muut työntekijät ovat kohdanneet viimeisen puolentoista vuoden aikana lukemattomia tilanteita, joissa kulkutaudin aiheuttama välillinen kärsimys tuntuu kohtuuttoman kovalta.”

Kirjoituksessaan Laajasalo viittaa ihmisten haluttomuuteen rokotuksiin, miten “Suomessa on kyllä mahdollisuus pakkorokotuksiin, jotka voidaan toteuttaa tarvittaessa jopa poliisilta tai puolustusvoimilta virka-apua pyytäen”. Että oikein maan sotavoimat rokottamattomia vastaan ? Siihenkin varmaan Laajasalo löytäisi perusteet kirkon ja kristinuskon historiasta, onhan sitä ennenkin kristinuskon toiveita toteuttamaan sotavoimia käytetty, ”rakkaudelliseen” ihmisten ojentamiseen kääntyä oikealle tielle.

Huomioitavaa tässä kirjoituksessa on, ettei Laajasalo ole kyseitä kirjoitusta kirjoittanut vain yksityishenkilön mielipiiteenä , vaan hän on allekirjoittanut sen Helsingin hiippakunnan piispana eli uskonnollisena johtajana.

Laajasalo perustelee rokotuspainostustaan yhteisön suojelulla, mutta kovin valikoivaa on tämän piispan kohdalla se, milloin ja kenen kohdalla hän katsoo yhteisön suojelun ja uhrien kärsimyksen olevan riittävän merkittävää, jotta nousee äänen, että yhteiskunnan tulisi lähteä voimakkaisiin toimenpiteisiin uhrien määrän ja kärsimyksen vähentämiseksi. Laajasalon aikaisempien ulostulojen mukaan, se kun ei ole ulottunut esimerkiksi niihin lukemattomiin turvapaikanhakijoiden uhreihin, joita Suomessa on, vaatimuksena esimerkiksi turvapaikkapolitiikan kiristämistä, uhrien vähentämiseksi.

Avoin turvapaikkapolitiikkahan on aiheuttanut ueita kuolleita ja muidenkin erilaisten vakavien rikosten, kuten raiskausten uhreiksi joutuneita. Missä silloin on ollut suuri huoli uhrien ja myös heidän läheisilleen välillisesti aiheutuneesta kärsimyksestä, missä pyrkimys estää ettei sellaisia tapahtuisi. Ei missään, vaan päinvastoin, Laajasalo on ollut edistämässä ja puolustamassa turvapaikanhakijoiden ja laittomasti Suomessa olevien tänne jäämisen mahdollisuuksia. Eikä tämä esille nostaminen ei ole perusteetonta, kyseisen piispan kyseessä ollessa. Laajasalohan on mm syyttänyt Kari Rajamäen (sd) onnistuneen tappamaan monta pakolaislasta sairauksiin, koska tämä oli ehdottanut paperittomien maksuttomasta terveydenhuollosta olevan lakisesityksen pöydällepanoa.

Pakkorokotus on lääketieteellinen toimenpide, joka kohdistuu ihmisiin riippumatta siitä, olisiko kyseinen ihminen koskaan syyllinen yhdenkään ihmisen sairastumiseen tai kuolemaan. Kukaan ei voi sanoa yhdestäkään rokottamattomasta, että tämä tulisi aiheuttaman kenellekään hengenvaaraa. Piispa Laajasalon ollessa kyseessä ja huomioiden hänen valikoivan huolensa mahdollisten uhrien kohdalla, onkin täysin perusteltua nostaa esille myös se, että ainakin uutisten mukaan, sairaaloidemme osastoja koronapotilaiden muodossa, rasittaa kohtuuttoman paljon nimenomaan maahanmuuttajataustaiset. Suomalaiset tuntuvat olleen siinämielessä hyvinkin vastuullisia koronatartuntojen suhteen. Ainakin Varsinais-Suomen sairaaloissa koronan vuoksi sairaalassa olevista on kerrottu olevan 70-80 % maahanmuuttajataustaisia. Tämän manitseminen ei tarkoita sitä, että maahanmuuttajien terveys olisi vähempiarvoista, vaan sitä, että olisi todellakin syytä miettä ja hartaudella, niitä monia yhteiskunnalle ja yksilöille aiheutuvia vakavia riksejä , kun yhteiskunnan muutoinkin liian vähäisiä resursseja käyettään kokoajan vain enemmän muualta tuleviin, kun ne eivät tahdo riitää omallekaan kansalle.

Laajasalon mukaan “ Seurakuntien jäsenmäärän väheneminen on kysymys, jota kirkossa on paljon pohdittu, ja jos ongelmaan olisi joku patenttiratkaisu, se olisi jo tehty.” Yksi hyvä patenttiratkaisu kirkosta eroamisiin, voisikin olla hänen oma eroamisensa tehtävästään, hän kun ei ole kyennyt toteuttamaan lupaustaan käyttää piispana enemmän korviaan kuin suutaan: “ että hän haluaa kuunnella ja kuulla, mitä seurakunnissa tapahtuu, ennen kuin hän ryhtyy tekemään mitään isoja linjauksia.” Nyt hän pienen ajan sisällä tehnyt kahdesti niin ”isoja linjauksia” , että ne ovat aiheuttaneet merkittävän joukkopaon kirkosta eroamisina. Laajasalohan kun on puoltanut myös Elokapinan harjoittamaa teiden tukkimista, “Väkivaltaa en hyväksy missään nimessä, mutta ajoittainen katujen sulkeminen on kevyt keino.” Aikamoista, että piispa vähättelee lain rikkomista ja näin kannustaa yhteiskuntajärjestyksen vastaisuuteen.

Harjoittaako kirkko piispan johdolla ihmisten eriarvoistamista, vastakkainasettelua, terveyden perusteella ihmisryhmää vastaan kiihottamista, totalitarismia ja on jokinlaisessa ”pyhässä” sodassa yhteiskuntajärjestelmää vastaan ?

Raamattu / Matteus 7 

Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.

( ”Hovioikeus korotti piispa Teemu Laajasalon tuomiota tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta””

https://yle.fi/uutiset/3-11276555 )

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


45 kommenttia
Nimetön
#1

Piispan jutut on kyllä aika käsittämättömiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vastustaako Hannele rokotuksia?.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008348426.html
kaikki uskonnot olisi hyvä kieltää lailla.
USA on tässä esimerkkinä kun siellä ei koulussa saa uskontoa opettaa.
Näin pitää myös alkaa suomessa toimiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#8

HEI. KIITOS 😕 NIMETÖNKIN. TUO SINUN USKOMATTOMUUSUSKO: OLISI HYVÄ LAILLA KIELTÄÄ: VOISI JOKU, EHKÄ HUUMORIMIELESSÄ SANOA. ON ❤️ VAIN YKSI AINOA, OIKEA USKO, JOLLA PÄÄSEMME SAMAAN PALKKAAN KUOLTUAMME, MISSÄ MEIDÄN ❤️ RAKKAAT, USKOVAT OMAISEMMEKIN OVAT: SE ON ❤️ KRISTUSUSKO, EI MIKÄÄN MUU: TOISET OVAT VALHEUSKOJA, JOTKA VIEVÄT IHMISET HELVETTIIN: IKUISEEN EROON LUOJASTAMME, JEESUKSESTA KRISTUKSESTA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

En ole rokotevastainen. Meillä on otettu kaikki perusrokotukset ja yleensä myös influenssarokotukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. KIITOS HANNELEKKIN. NO, TERVETULOA ”SINÄHÄN OLET ❤️ OIKEIN TAIVAANENKELI,” JA TULET KAIKENLISÄKSI: JUURI OIKEAAN AIKAAN ”NÄKYVIIN” JA KIRJOITTAMAAN TAIVAANISÄN TÄRKEÄÄ TEKSTIÄ. ON ❤️ YHDESTOISTA HETKI, KOSKA PERKELEHENKIVALTA ON ❤️ OTTAMASSA JUURI KÄYTTÖÖNSÄ: NUO ”AMMATTIPYÖVELIT”, ELI SUOMEN ARMEIJAN. NEHÄN JUURI HILJAKKOIN LOITTONI: JEESUKSESTA KRISTUKSESTA: ”VALMIIKSI”, ETTÄ VOISIVAT PAREMMIN TAPPAA ”UUDET PUNAISET SUOMALAISET”. NYT ON ❤️ HYVÄ OTTAA JOKAVUOROKAUTISEEN KÄYTTÖÖN VIRSI NO:29 : ANNETAAN KRISTUKSEN PUHUA SYDÄMEEMME.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Laajasalo on täysin oikeassa, kuten moni muukin eri alojen asiantuntija ja hienoa, että kantaa otetaan. Meillä on nyt sotatila virusta vastaan ja silloin keinovalikko on normaalista poikkeava, jotta henkiä säästetään. Minä toivoisin vielä astetta järeämpiä toimia tämän sodan voittamiseksi. Nyt ei saa pelätä mitä muut ajattelevat ja vieressä huutavat, on taisteltava kansan pelastamiseksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

HEI. KIITOS TYYTYVÄINEN NIMETÖNKIN. LAAJASALO ON ❤️ TÄYSIN OIKEASSA, KUN MEILLÄ ITSELLÄMME ON ❤️ PERKELEHENKIVALTA OMASSA SYDÄMESSÄ, VAAN MEIDÄN ❤️ HERRAMME SANOO: MINÄ OLEN TULLUT, ETTÄ TEILLÄ OLISI ELÄMÄ JA YLTÄKYLLÄISYYS; TEEMU SAISI KALVETA, KOSKA ROKOTETULO RUOKKII MAMMONARUHTINASTA, VAAN EI YHTÄÄN: LEIPÄJONOLAISTA. EMME VOI PALVELLA KAHTA HERRAA, JUMALAA JA MAMMONAA: EI TEEMUKAAN, VAIKKA ON ❤️ KORKEA-ARVOINEN: MAALLISESSA ARVOASTEIKOSSA: ENSIMMÄISET TULEVAT VIIMEISIKSI: SANO, KRISTUS. KIITOS. SIUNATEN, LASSE

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

HEI. KIITOS 😕 NIMETÖN TYYTYVÄINENKIN: KANSA PRLASTETAAN: JEESUKSEN ❤️ KRISTUKSEN HENGELLÄ: EI PERKELEEN, SIELUNVIHOLLISEN HENGELLÄ. TÄÄLLÄ ON ❤️ VAIN OLEMASSA 2 HENKEÄ EI KOLMEA: EI ”KESKUSTAPUOLIHENKEÄ”, MIHIN PETTERI ORPOKIN MEINASI PAETA ÄÄNESTYSJUTUSSA, MUTTA ONNEKSI HÄNEN 👼❤️❤️❤️ PUOLUEESSAAN ON ❤️/, OLI ”MAALAISJÄRJELLÄ” VARUSTETTUJA IHMISIÄ. ME TOIVOMME, JA RUKOILEMME: ETTÄ MAAILMA PELASTUISI, JA ONHAN, SANOMISEN SELVÄÄ: ETTEIHÄN SE TAPAHDU MILLÄÄN MUULLA: KUIN VAIN: JEESUKSEN ❤️ KRISTUKSEN HENGELLÄ: EI MILLÄÄN TÄLLÄ HENGELLÄ, MITÄ HALLITUSKIN HALUAA SUOMESSA ”PINNALLA”, PITÄÄ. ”EI VÄELLÄ, EIKÄ VOIMALLA, VAAN MINUN HERRANI HENGELLÄ.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#15

HEI. KIITOS 😕 JA ANTEEKSI KIRJOITUSVIRHE: PITÄÄ OLLA: KANSA PELASTETAAN, KRISTUKSEN HENGELLÄ. KIITOS 😕 SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#14

Laajasalo / koko kristikunta / kirkkokunta , ovat eksyksissä sen myötä , luopumuksessa !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Aika hauska maailmankuva. Homot ja matut ovat tervetulleita kirkkoon, mutta rokottamattomat eivät ole. Kannattaa muistaa, jos ei ole vielä eronnut kirkosta, että miksi maksaa jäsenyydestä, jos ei ole tervetullut. Pitkään aikaan ensimmäinen ryhmä, jonka kirkko julistaa pannaan. Ei olekaan nähty aikoihin kirkon kiroukseen julistamisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Just näin on tapahtunut: rokottamattomat on julistettu pannaan!

Matut on yliarvostettuja ja homot kunniajäseniä. Siinä ev.lut. kirkon arvojärjestys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#16

HEI. KIITOS NIMETÖNKIN. NIIN, JOSSAIN IHMISRYHMÄSSÄHÄN TÄMÄNPÄIVÄN KRISTUSKIN ROKOTTAMATTOMANA KULKEE; HÄN EI ”KETUN”ROKOTTEITA TARVITSE, EIKÄ TULE KOSKAAN TARVITSEMAANKAAN; HÄNHÄN SANOO: SANOKAA SILLE KETULLE . . . , JA KYSEESSÄ OLI JOKU JOHTOHENKILÖ AIKANAAN JOLLE JEESUS PYYSI NOIN SANOMAAN. IHMISKETUTKIN OVAT SUOMESSAKIN LISÄÄNTYNEE, KUTEN, MELKEIMPÄ: VALKOPOSKIHANHET, JA HEITÄKIN SUOJELLAAN; JONKA TEKEVÄT; ILMAVALLAN HALLITSIJAN PALVELIJAT, SAATANAN PALVOJAT SUOMESSA. KIITOS. SIUNATEN,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#9

Kirkossa on aina ollut ja on vieläkin kahden kerroksen väkeä. Toisilla on kaikki oikeudet, toisilla rajoitetut. Kuuluuko ihmisoikeuksiin taudin levitys?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#12

HEI. KIITOS ILOINEN NIMETÖNKIN. KIRKON SUHTAUTUMINEN ROKOTTAMATTOMIIN ON ❤️ SAMA, KUIN ❤️ MIKÄ SILLÄ OLI; KUN SAIRAS RAIJA TOIVIAINEN; KÄVI PÄIVI RÄSÄSEN ”KIMPPUUN”: EIHÄN SIINÄ; KIRKONPAPPIA APUNA PÄIVILLE NÄKYNYT: OLIVAT, KUIN ❤️ MYYRÄT KOLOISSAAN, JA, AIVAN; OMISSAOLOISSAAN. KIITOS 😕 SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

HEI. KIITOS NIMETÖN ILOINENKIN. MAAILMANKUVA ON ❤️ KAIKKEA MUUTA, KUIN HAUSKA, TÄLLÖIN, KUN KIRKON EDUSTAJILLA ON ❤️ KRISTUKSENPAIKALLA SYDÄMESSÄ PERKELE; EI SE NAURATA. KIITOS 😕 SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000