Perussuomalaiset

Erkki Sinkko

Vastuullinen kuntatalous

Verovaroin toimivassa julkisyhteisössä asenne rahan käyttöön tulisi olla vastuullinen. Mihin yhteisiä rahoja voi laittaa. Jos ei tiedä, on parempi, että jättää käyttämättä ja säästää. Rahan käyttö vähentää paitsi rahan määrää myös niitä reaalitalouden resursseja, johon rahaa on käytetty. Tuhlatut rahatalouden resurssit ovat pois säästämisestä ja sijoittamisesta. Tuhlatut reaalitalouden resurssit nostavat hintoja ja rajaavat käyttömahdollisuuksia muiden ostajien osalta.

Kansainvälisyys on tärkeää. Kuitenkin joidenkin virkamiesten ja luottamushenkilöiden ulkomaanmatkojen kohdalla herää kysymys, ettei matkan ydin kuitenkin olisi ollut viihtyminen seminaarin varjolla. Kuntataloudessa rahankäytön on oltava perusteltua.

Vastuullinen kuntatalous on vastuuta yhteisten asioiden hoidosta, vastuuta ihmisistä ja niistä yhteisistä palveluista, joita varten kunta on olemassa. Rahaa on mahdollista käyttää järkevästi panostamalla lähisosiaalipalveluihin kuten lapsiperheiden kotipalveluun. Nykyaikana työt liikkuvat, ihmiset liikkuvat ja ns. luonnolliset yhteisöt eivät välttämättä ole lapsiperheen tukena.

Kotipalvelun tulee olla konkreettista. Se on siivousta, ruoanlaittoa, lastenhoitoa. Kahvinjuontiin ei tarvita apua, mutta on yksinäisiä ihmisiä, joille seurakin on tervetullutta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000