Kun kaksi erilaista ihmistä aloittaa parisuhteen, avainsanana on kompromissi. Kukaan ei voi koskaan muuttaa ketään toista ihmistä, vaan pitää muuttaa itseään niin että sopeutuu siihen toiseen. Kummankin on joustettava ja hyväksyttävä se toinen. Jos vain toinen joutuu jatkuvasti antamaan periksi ja mukailemaan sitä toista, ei kyseessä ole tasa-arvoinen suhde vaan alisteinen suhde. Alisteisessa roolissa oleva joutuu luopumaan omista periaatteistaan ja arvoistaan. Koko suhde toimii vain niin kauan kuin alistettu nöyrtyy ja joustaa alistajaansa. Toivottavasti näin ei käy loputtomiin.
Nyt meillä länsimaissa on käsissä tilanne, jossa meille tulee vieraan uskonnon piiristä massoittain väkeä, jotka eivät suostu joustamaan uskontonsa varjolla mistään. Heidän kanssaan ei voi käydä keskustelua eikä tehdä kompromisseja. He eivät hyväksy meidän elintapojamme, kulttuuriamme eikä uskontoamme. He vaativat valtaväestön kumartamaan omia tapojaan. Tapoja, jotka ovat täysin vastakkaisia valtaväestön arvoille ja periaatteille. Me ehkä alkuun kuvittelimme, että kunhan me joustamme, hekin joustavat ja voimme elää sovussa rinnakkain. Pitäisi olla kaikille jo ilmiselvää, ettei tämä tule onnistumaan. Meidät on ajettu alisteiseen rooliin omassa yhteiskunnassamme ja heidän vaatimustensa lista on loputon. Heidän missionaan on muuttaa meidät. He vievät ja me vikisemme.
Aiheellinen kysymys on: voiko uskonnon varjolla hyväksyä ihan mitä tahansa? Etenkin kun tämä ”uskonto” sisältää piirteitä, jotka rikkovat meidän ihmisoikeuslakejamme. En voi ymmärtää, että akateemisessa, länsimaisessa maailmassa puhutaan islamin lapsimorsiamista ja seksuaalisista suhteista pikkutyttöihin niin kuin meidän ne pitäisi vaan hyväksyä, koska ne kuuluvat ”islamilaiseen lakiin”. Eikö kenellekään ole tullut mieleen sanoa, ettemme voi hyväksyä tällaisia lakeja missään olosuhteissa? Toinen suuri länsimaisia lakeja rikkova opinkappale on naisten asema. Onko ”uskonnon” kunnioittaminen niin pyhä asia, että tulevaisuudessa julkiset kivitykset sallitaan Euroopassa. Eikö omien arvojemme pitäisi olla meille niin pyhiä, ettemme voi sallia edes uskonnon varjolla niitä ihmisoikeuksia rikottavan, joita olemme rakentaneet Ranskan vallankumouksesta ja valistusfilosofian kausista lähtien. Me loimme vapaan, tasa-arvoisen, suvaitsevaisen ja demokraattisen maailman, jossa jokaisella ihmisellä oli yhtäläiset menestymisen mahdollisuudet. Tämä kaikki on nyt romahtamassa paradoksaalisesti oman ”suvaitsevaisuutemme” nimissä. Vai onko se suvaitsevaisuutta vai nöyristelyä ja pelkoa?
Jos meiltä ei löydy rohkeutta puolustaa omaa eurooppalaista arvomaailmaamme, voimme yhtä hyvin luovuttaa saman tien ja antaa kalifaattien nousta. Sitäkö haluamme? Todellisuudessa olemme hyvin nopeasti menossa uuden rotuerottelun aikakauteen, paitsi tämä erottelu on uskonnollinen ja kaksi rinnakkaista ja toisistaan poikkeavaa uskontoa elävät omissa rinnakkaistodellisuuksissaan ja yhteiskuntia määrittelevät kahdet eri lainsäädännöt: länsimainen ja sharia.
Onko tämä perintö, jonka haluamme jättää lapsillemme ja lastenlapsillemme? Nöyristelyn on loputtava. Aika toimia on nyt.

Julkaistu fb-seinälläni 22.7.2016