Perussuomalaiset

Eliisa Panttila

Itsenäisty Suomi!

6 kommenttia

Meille Suomalaisille on uskoteltu, että meiltä puuttuisi jotain – puhuapälättämisen taitoa, kaiken sallimista, milloin mitäkin – ettemme ole Suomalaisina riittävän hyviä. Nyt Suomalainen kulttuurimme on saanut peilin vähemmän kehittyneestä kulttuurista, jolla miehitetään maatamme.

Nyt onkin tullut ilmi, kuinka pitkälle kehittynyt Suomalainen humanistinen kulttuurimme on saavutuksissaan: ihmisarvon tunnustamisessa, yksilönvapaudessa ja koskemattomuuden suojassa, tasa-arvossa ja turvallisuudessa. Demokratiassa. Havahdumme olevamme Suomen historiassa tänään tilanteessa, jossa maatamme miehitetään polkemalla surutta vaivalla saavutettuja ihmisoikeuksiamme: raiskaamalla naisia ja lapsia, jopa kauloja katkomalla. Mitä me teemme? Me suvaitsemme.

Suomalaiset näyttäytyvät nyt maailman suvaitsevimpana kansana. Ruotsi lukeutunee samaan pohjoismaiseen sarjaan. Monet muut Euroopan maat ovat jo tässä poliittisesti ohjatussa kehityksessä heränneet suojaamaan kalleinta kansallisomaisuuttaan lapsiaan ja kansaansa; viimeisimpänä Tanska, joka aikoo eristää rikollisbarbaarit maastaan autiolle saarelle tekemästä tuhojaan kansansa parissa. Ruotsinkin täytynee pian seurata esimerkkiä, sillä sen vankilat ovat täynnä, no, näitä uudempia ”ruotsalaisia”.

Olisikohan meidänkin jo aika kajauttaa nyrkillä pöytään sanoma vahvistaen, että nyt perkele riittää! Suomi tarvitsee nyt kipeästi pelotonta poliittista johtajuutta sekä rehellisiä ja rohkeita toimijoita. Näitä perinteisiä Suomalaisia hyveitä löytyy kyllä Suomesta, kun on silmää katsoa puna-viher-sekoomus-hörhöilyn harhauttavan mediahuudon taa. Perussuomalaisille arvoille ja ensisijaisesti omasta kansasta huolehtimiselle on kysyntää. Valtapuolueet ovat näyttönsä antaneet: ne eivät Suomen kansasta välitä.

Sinun on Suomi rakas itsenäistyttävä uudelleen, ja otettava oma voimasi takaisin. Jo riittää kansalaisorjan osa ja loppuun riistetyn veronmaksajan taakka! Tehdään Suomesta vielä turvallinen ja elämäniloinen paikka meille Suomalaisille. Onnea itsenäistymiselle, Suomi!

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Heti valmiina
Iloinen
#1

Juuri näin! Nyt vain ns. väki liikkeelle ja itsenäisyys takaisin!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

URHO KEKKONEN TAKAISIN !
Vihainen
#2

Suomen päättäjillä on HYVIN NÖYRISTELEVÄ ASENNE !slaamiin, EUhun ja maamuihin. EI USKALLETA SANOA EI !
Jämäkkyys ja Suomen edun ajaminen puuttuu päättäjiltä. EI USKALLETA SANOA EI !
Päättäjiemme mukaan !slamin sopii täydellisesti maahamme. EI USKALLETA SANOA EI !Emme näe sen tarkoitusperiä, uhkaa ja tapakulttuuria. Emme näe yhteiskuntaamme kohtaan vihaa saarnaavia !aameja. Pidämme sitä rauhanuskontona. Sitä se on vasta silloin kun kaikki ovat täysin samoin ajattelevia – eli ei koskaan. Terrori jatkuu maailman tappiin. EI USKALLETA SANOA EI !
Päättäjämme ovat vieneet maan päätösvallan Brysseliin hyväksyen kaikki sen päätökset, kuten GCM. EI USKALLETA SANOA EI !
Laittomat maamut saavat jäädä maahan. Muut ovat erityiskohtelussa erikoisetuineen. Kotoutumisen epäonnistuminen on Suomalaisten syy.
EI USKALLETA SANOA EI !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eliisa
Utelias
#3

Aika sanoa tosiaan EI! TÄMÄ EI KÄY. Tuodaan kasarilta parhaat asiat. Otetaan kansanvalta kansalle, meille taviksille, jotka haluamme että kansallisomaisuutemme lapset saa elää turvassa ja kansalaisille jää palkasta tai eläkkeestä jotain itsellekin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Ensimmäiseksi on saatava tuo tiedonvälitys neutraaliksi!
Tuntematta noiden Natsien ajatusmaailmaa, suhtaudun heihin kielteisesti. Tunteeni perustuu”vastuullisen median” jakamaan näkemykseen. Sama näkemys näyttää olevan Petteri Orpolla ja Jan Vapaavuorella. Marsseista heillä kyllä oli heti näkemys, mutta ei ole sattunut silmiin isompaa tuomitsemista Oulun seksiteoista tai Bussien törmäyttämis yrityksistä?
Siitä huolimatta kiinnitin huomiota siihen, miten mm. YLE käsitteli Itsenäisyspäivän marsseja. Ensin kauhisteltiin Natsien marssia ja sitten toimittaja hehkutti, mukana ollen, tuota vastamielenosoitusta ja sen oikeellisuutta.
Olisihan sitä voinut kuunnella tuohon Vastamielenosoitukseen provosoitunutta porukkaakin ja mitä sanottavaa heillä on?
Vai mitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taina Punavuoresta
#5

Tuo vastamielenosoitus oli suunnattu myös rauhalliseen aatteettomaan kynttiläkulkueeseen. En nähnyt kynttiläkulkueesta otostakaan.
Tuo pvl oli uutisannin pääaihe. Ikäänkuin natseja vilisisi joka nurkalla niin kuin ne olisivat kansallinen uhka..
Tapansa mukaan yle hehkutti anarkistien toimintaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Pakkoruotsin lakkauttaminen olisi tärkeä osa itsenäistymistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000