Perussuomalaiset

Eila Aavakare

Puhutaan metsästä!

Puhutaan edelleen metsästä!
Minulla oli kunnia edustaa Oulun vaalipiirin perussuomalaisia
kansanedustajaehdokkaita 6.2.2023 ”Puhutaan metsästä” vaalipaneelissa. Paljon
sanottiin, mutta paljon jäi sanomatta.
Metsät ovat kansallisaarteitamme. Metsästä on kautta aikain haettu polttopuuta
lämmittämiseen ja rakennusmateriaalia oman kodin rakentamiseen. Puuta on
myyty ja siitä on saatu tuloja, joilla perhe on elänyt. Suomalaiset ovat osanneet
hoitaa metsänsä. Jos yksi puu kaadetaan, istutetaan kolme tilalle. Istutuksesta
olen itsekin saanut teini-ikäisenä ensimmäisen tilipussini. Metsä kasvaa edelleen
enemmän, kuin sitä hakataan. Jalostetulla puulla on vientiä ja sillä Suomi nostaa
kilpailukykyään. EU on luonut biodiversiteettistrategian ja soiden ennallistamisen,
joissa on kunnianhimoiset tavoitteet vuosilukuineen, prosentteineen. Näitten
toimien vaikutusten arviointi talouteemme ja työllisyyteemme on täysin kesken.
Tutkimus vie aikaa. Suomalaisten meppien yhtenäinen linja metsäasioissa on
hajallaan kuin varpusparvi. Ketkä olivat edellisellä kaudella meppeinä
hyväksymässä biodiversiteetti strategiaa? On huomioitava, että ojittamattomat
suot kerryttävät hiiltä turpeeseen, eli niiden maaperä on hiilinielu. Näistä soista,
johon ihminen ei ole koskenut, ei raportoida lainkaan.
Esimerkkinä EU:n liian hätäisistä toimista on uusi pakkausmateriaalien
käyttösuositukset. Ensin piti päästä muovista eroon. Suomalaiset alkoivat etsiä
puusta korvaavia materiaaleja; kartongista elintarvikepakkauksia, kangasta,
puisia kosmetiikka rasioita, silmälasien kehyksiä ym. Tuotantoon investoitiin. Nyt
komissio on julkaissut uuden pakkausjätettä koskevan asetuksen; komissio kieltää
uusiutuvasta ja kierrätettävästä puusta valmistettavien paperin ja pahvin käytön
vuoteen 2030 mennessä. Halutaan tilalle muovi, jota voi kierrättää, kun nuo
pahviset aiheuttaa metsäkatoa! Näistäkin on pimitetty laskelmat, mihin tämä
perustuu.
Olen vahvasti sitä mieltä, että ne Euroopan maat, jotka ovat jo omat metsänsä
tuhonneet, alkavat nyt ennallistaa maitaan siten, että ne metsitetään takaisin
alkuperäiseen tilaansa. Sen jälkeen he voivat pyytää Suomen asiantuntijoilta
neuvoja, kuinka metsät saadaan säilymään. Monen yksityisen metsänomistajan
metsätulo on sama, kuin palkansaajan tilipussi. Vaadin yksityismetsien osalta
täysin vapaaehtoisuutta, niin suojelussa kuin ennallistamisessa, ellei kohde ole
kansallisesti arvokas. Näillä vaatimuksillani puolustan suomalaisten omaa
päätäntävaltaa, jottei EU:n määräyksestä tehdä mitään peruuttamatonta.

Eila Aavakare, Ps, Kajaani
Varakansanedustaja
Kansanedustajaehdokas, Oulun vaalipiiri
Kainuun Metsä- ja riistaneuvoston jäsen

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

Kallion kaljakassivihreät eivät edes ymmärrä, mitä on suuret metsät. Tuonne voi eksyä kuka tahansa, eikä ihmisen mielikuvitus edes riitä, montako askelta on metsän, salojen läpi otettava, että pääsee ihmisten ilmoille. Metsään mahtuu monenlaista luontoa, katoa, lisääntymistä ja yllätyksiä. Luontokato koskeekin lähinnä tuulivoiman lisäämistä, asutuksen leviämistä, viljaa tuottavien peltojen raivaamista, jotta ruoka riittää. Ilman puunkäyttöä ja ihmistä, luonto valtaisi alueet omakseen vain vuosissa, metsäkato on vain ihmisen mielissä. Usein metsiä ei edes tarvitse istuttaa, metsänkasvu on luonnonvoima, jolle emme voi mitään. Ilman ihmistä luonto olisi vallannut kaupungit ja kaiken, mitä ihminen on rakentanut vain tuhansissa vuosissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, ihmisen mielestä meidän tulisi hyödyntää enemmän aurinkovoimaakin, mutta sítähän me juuri teemme. Kaikki kasvu ympärillämme on aurinkovoimaa, tuulet levittävät kasvien siemeniä, hiilidioksidin tasapuolisesti koko kasvikunnan käyttöön, kun mahdollisesti jostain lähteestä myös kasvikunnan tarviseman rikin myös. Ilmakehän lämpö on aurinkovoimaa, jota ilman maapallon lämpötila olisi luokkaa pari sataa astetta miinuksella. Kommunistit eivät edes ymmärrä, kuinka paljon meille on annettu, jotta ihmisen olisi hyvä olla tällä perimmiltään kylmällä kiviplaneetalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Eila luetteli jo monia asioita mitä , metsistämme saadaan , sieltä kerätään , marjat, sienet , metsästetään riistaa , kalastetaan järvistä , lammista , joesta jne , jnpp. Jopa joku voi noutaa ” joulukuusenkin metsästä ” ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Vaikka toistamiseksi menee, niin:
Ilmastopaneelin Ollikainen heittelee maksettavaksemme miljardien eurojen päästökauppamaksuja. Ohisalo hehkuttaa maksuista, joita pitää ryhtyä makselemaan, jonnekin, EU:lle? Siis siitä, että metsää käytetään hyödyksi. Aukkohakkuun tekijä vankilaan,vaikka istuttaisikin heti taimet?
Oletteko muuten kuulleet henkäystäkään haitoista, joita koituu luonnonmonimuotoisuudelle ja hiilinieluille, hakkaamalla tuhansia hehtaareja johtokatuja, Tuulivoiman siirtämiseksi? Lisäksi on rakennettu valtavat huoltotiet ja myllyjen suoja-alueet.
Noilta alueilta hakataan kaikki puusto. Eivätkö ne vaikuta todellakaan mihinkään?
Nyt kohkataan valtavista investoinneista Suommeen, perustuen juuti tuulisähköön. Entä sitten?
Kuka maksaa nuo Ollikaisen kuvaamat miljardit, kun hiilinielut noista johtuen häviää? ME?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomessa nuo luonnon lait ovat todella hakusessa
#7

Puu vanhetessaan menettää kykynsä sitoa hiilidioksidia, eli kasvu hidastuu iän myötä, väistämättä, luonnon laki. Jos näin ei olisi, meillä olisi ns. vanhoissa metsissä rajattoman paksuja puita. Tämä vain on faktaa, jonka jokaisen aivot omistavan pitäisi ymmärtää. Kyse on samasta ilmiöstä myös vaikka ihmisen osalta, kasvu tyrehtyy jossain vaiheessa, tai meillä olisi kilomterisiä jättiläisiä. Iältään luokkaa muutaman kymmenen vuoden ikäinen taimikko on jättimäinen hiilinielu, tai vaikka turvesuo, jossa sato korjataa noin 25 vuoden välein, sitoo moninverroin enemmän hjiiltä, kuin vastaava metsä hehtaari. Turpeen osalta kyse on valon vähenemisestä turpeen paksuuntuessa, vaikka vettä riittäisi hyvin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Heinää syövä ihminen hevosen kaltainen
#8

Vihreätkin tuottaa jokainen keskimäärin tonnin verran hiilidioksidia hengityksessään vuositasolla. Maapallon väestön kokonaishiilentuotto hengistyksessään luokkaa 8 miljardia tonnia vuodessa, ja nettolisääntyy noin 100 miljoonaa tonnia joka vuosi. Kasviksien syönti ei helpota metaanin tuottoa, ihmisen suolisto muistuttaa lähinnä hevosen suolistoa, eikä selluloosaa sulattavia mikrobeja ihmisellä ole paljoa, eli metaania syntyy enemmän ihmisen suolistossa kuin maapallon märehtivillä, johtuen ihmisten suuresta määrästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Näin on, joku voisi sanoa, että se ihmisen hengittämä hiilidioksidi on kiertävää hiiltä, mutta kaikki hiilihän on kiertävää hiiltä. Ihmisen tuottamat hiilihydraattipitoiset jäteliemet valuvat vesistöihin, laskeutuvat valtamerien sedimentteihin ja varastoituvat sinne jopa miljooniksi vuosiksi. Siksi juuri maapallon hiilivarastoja on möyhittävä, ja saatava ilmakehään kiertoon. Ilman lisähiiltä ilmakehän hiilivarastot vähenisivät siten, että kasvikunta näivettyy ja lopputulos on maapallon happikriisi. Kun hapen taso alentuu nykyisestä vain muutaman prosentin, palaminen hidastuu, eläinkunta kohtaa permikauden happikatastrofi, ja lopussa kun hapen taso on alle 10%, palaminen loppuu kokonaan, eli elämää on enää jollain mikrobitasolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Pahvi on autoharrastajalle, moottoripyöräharrastajalle helppo keino ehkäistä autotallin lattian tai pihamaan saastuttamista voiteluaineilla, puhdistusaineilla, ajoneuvosta irronnneella lialla huoltojen/korjausten aikana. Kun isokokoisen pahvilaatikon tai sen teipit rikkoo oikealla tavalla niin siitä pahvilaatikosta tulee isokokoinen ja tasainen pahvilevy johon imeytyy hyvin useimmat pahvin päälle tippuvat öljyt, rasvat, kemikaalit. Sitten työn jälkeen onkin helppoa hävittää käytetty pahvi ensin kaatamalla irtoliat sekajätteisiin, sitten rikkomalla pahvin sopivan kokoisiksi palasiksi jonka jälkeen laittaa pahvipalaset sekajätteisiin. Tällaiseen tarkoitukseen sopivaa pahvia tulee useimpien ja isokokoisempien ostettujen tavaroiden mukana, joten EU ei pahvipakkauksia rajoittamalla ainakaan vähennä saasteita vaan todennäköisemmin lisää saasteita koska harva ihminen on kiinnostunut ostamaan mitään öljynimeytysmattoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Centrum Manifest
Tyytyväinen
#5

Kaikki metsää omistavat keskustalaiset äänestäkää PerusSuomalaisia, jos mieli säilyttää metsänomistajan status tulevaisuudessakin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000