Perussuomalaiset

Eeva-Maria Tuominen

Köyhästä yksinhuoltajasta köyhäksi eläkeläiseksi

Naisen miestä alhaisempi palkkataso ja lyhyempi työura näkyvät työeläkkeen määrässä. Jo työuran aikana syntyneestä köyhyyden loukusta on siten mahdoton päästä pois edes eläkeläisenä. Vaikka lapset olisi saatu omilleen ja vastuu olisi enää omasta elatuksesta. Lohdutonta, eikä sitä moni yksinhuoltaja haluakaan ajatella.

Eläkeläisenä voi sitten yrittää myydä asuntonsa ja elää myynnistä saatujen rahojen turvin vuokralla. Jos oma asunto sattuu olemaan kasvukeskuksessa tai sen lähellä. Jos asuntoa ei saa myytyä, menee pieni eläke asumiskustannuksiin ja asunnon pakollisiin peruskorjauksiin. Lääkekulut voivat olla huomattavat, julkiset kulkuneuvot eivät kulje terveyskeskukseen ja taksikuitteja ei kunnalta saa.

Terveisiä vaan suomalaisesta yksinhuoltajaperheestä pitopöytien ääreen. Kuinka kauan veronmaksajan pinnaa voi venyttää tällaisella? Hyvinvointivaltion tehtävänä olisi hyvinvoinnin tuottaminen omille kansalaisilleen ja köyhyyden ehkäiseminen. 

 

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Minna K.
Vihainen
#1

Olen yh. Olen myös aikoinani kouluttautunut akateemisesti. Nyt jo vuosia työkvytön. Olen juossut Hämeen eri ns. Ammattiauttajan luona. Tarpeellusta apua ei anneta. Pitäisi olla narkki/juoppo tms vapaamatkustaja, jotta sosiaalipuolelta apua ja tukea saisi. Terveydenhuolto samaa luokkaa, yksityisellä puollla käyn lääkärissä tarvittaessa, koska kunnllinen puoli on toimimaton ja täyttä so..aa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000