Vesa Puuroselle, professorille ja Rovaniemen kaupungin valtuutetetulle, vasemmisto.

Olemme Vesan kanssa huumorimiehiä, vaikka olemmekin usesta asioista täysin erimieltä, mutta olemme keskusteluyhteydessä aina kohdatessamme.

Vesa Puuronen perustelee Mannerheim kuvan poistovaatimusta muun muassa sillä, että hänen sukulaisistaan joku olisi surmattu 1918 maatamme kohdanneessa suuresta trakediasta. Täällä pohjoisessa veljes sodan vaikutus jäi pieneksi, joskin joitain yksittäisiä tapauksia sattui, mutta ei sellaista, kuin etelämmässä. Mitään todisteita siitä ei professori ole esittänyt. Myös minun suvustani on surmattu noihin aikoihin, mutta minulla ei ole siitä faktatietoa. Tiedän, että isoisoisäni katosi noihin aikoihin ja meillä jälkeläisillä ei ole tietoa, mihin, ei ainakaan minulla. Kuulemani mukaan (vanhemman serkkuni kertomana) hänet olisi surmattu Lammilla, ollessaan punaisten joukossa. Sen tiedän, että isoisäni serkun mies toimi punaisten joukoissa, myöhemmin hän toimi muun muassa poliisina.

Vaarini on syntynyt Lammilla 1902 ja hänet siunattiin aseveljiensä läsnäollessa 2002 Pellossa haudan lepoon. Samanan syksynä saatettiin myös Mannerheimin ristin ritari, sankari Paavo Suoranta samalle hautausmaalle, hän oli vaariani 15-vuotta nuorempi. Suorannan vaimo oli tyttönimeltään Puurunen, joskin lähellä nimeä Puuronen.

Olen kuullut, että vaarini väisteli luoteja jo 1918, kun hän renkikaverinsa kanssa olivat viemässä hevosella muonaa Tampereelle Hauholla sijaineesta kartanosta. Metsästä oli hyöknnyt 7 miestä aseineen. Vaarini kaverinsa kanssa olivat paenneet, oli kuulunut seitsemän kiväärin laukausta, mutta osummatta kumpaankaan ja hevoseen, onneksi. Sotiin lähdettyään vaarini oli lapsilleen kertonut, ettei ne osuneet 1918, ei ne osu nytkään. Vaarini on taistellut maamme puolesta sekä talvi että jatkosodassa, Lapin sotaan hänen ei tarvinnut osallistua, ikänsä vuoksi. Hän ei koskaan ollut katkera, mutta yksi asia sai hänet vihaiseksi. Syy oli naapurin isäntä. Vaarini kertoi, että kun he olivat menossa itärintamalle, tämä naapuri oli tehnyt täyskäännöksen ja edennyt jälleen. Hän ei siis osallistunut jatkosotaan vaan oli käpykaarilaisena Ruotissa, kommunisti kun oli. Hehän kuvittelivat, ettei Suomi kestä jatkosotaa, vaan naapuri tulee ja asettaa nukkehallituksen ja monesta kommunistista olisi tullut komissaari.

Se minulle on jäänyt mieleen, että vaari toivoi, ettemme me lapset ja lastenlapset joudu koskaan kokemaan sitä, mitä mummoni ja vaarini perheineen koki, sodan ja evakon. Mummostani kerrottiin, että kun käsky evakkoon kävi, hän kävi vielä Pellossa polkupyörällä hoitamassa asioita ja matkaa oli 30 kilometriä, sivu. Evakosta palattuaan he kokivat järkytyksen, kellarista oli varastettu kaikki säilötyt elintarvikkeet, rosvokin oli tiedossa, koska vieraat kellariin eivät olisi osanneet. Kellari sijaitsi Orankivaaran kupeessa, kaukana päärakennuskesta ja sinne ei osannut kuin se, joka paikan tiesi, kommunisti.

Vaarini siis selvisi sodasta kohtuu fyysisin seurauksin, joskin henkisestä ei niinkään. Kukapa ei olisi kärsinyt henkisistä vaikeuksista, mutta se näkyi alussa lähinnä alkoholin käyttönä. Itse en koskaan nähnyt vaarini käyttävän alkoholia, tämä on varmaan tapahtunut heti sodan loputtua. Minulle on myös kerrottu, kun mummolan pihassa oli kesäpirtti ja minä siellä päiväunilla, 1959 elon korjuu aikaan. Mummo oli kysynyt, mitä se vaari siellä kuikuilee, vaari oli tuumannut, ettei tuo lapsi hengitä. Mummo oli rauhoitellut, että ei kaikki vauvat itke koko aikaa, hyvin lapsella on asiat. Ei voi valittaa, kun antaa omille lapsenlapsille hyvän yön halit. Perinyt varmaan senkin vaarilta, olla rakastettu niin rakastetaan.

Vaarini oli pienviljelijä ja surullisena katson, kun hänen kädenjälkensä katoaa pikku hiljaa pensaiden peittoon, Orankivuomalla. Omin käsin raivattua 9 hehtaaria on siis surullista katsoa, mutta rakkaat muistot mummolasta eivät katoa koskaan, eikä vaarista. Siksi ihmettelen Vesan perusteluja, katkeruutta, Mannerheimia kohtaan, ei vaarini. Olen lukenut lehdestä, kuinka hän hyökkää henkilöitä vastaan, ei puolueita. Ja valitettavana perusteluna eliitti porvarit. Vesa unohtaa oman asemansa, eliitti kommunistina, sitä kutsutaan myös yhetiskunnan elättinä olemisena. Joskin kunnioitan sitä, että hänen perhe on pystynyt kouluttamaan hänestä professorin. Vesa varmaan olisi, jos Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen, Lapin pääkomissaari, nyt. Mannerheimin muisto olisi poistettu historiasta ja nykyiset nuoret eivät olisi kuulleet hänestä yhtään mitään, patsaatkin poistettu. Tilalla isäaurinkoisen patsaat.

Vaarini motto; ”Minulla on yksi kaveri, joka ei ole häntä koskaan jättänyt, eikä pettänyt, se on köyhyys”, tästä Vesalla on tuskin kokemusta. Vaarini oli aina vaatimaton. Sanotaan, että vaatimattomuus kaunistaa, mutta ei liene tänä päivänä muotia. Olenko perinyt jonkin verran vaariani, varmaan, mutta vaikea mitata. Vaarini ei koskaan, eikä ainakaan minun aikana ilmaissut katkeruutta Mannerheimille. Vaimoni isovanhemmat suorastaan ihannoivat maamme sankaria, johon oli helppo yhtyä.

Yle teki kyselyn muuan vuosi sitten, kuka on suosituin Suomalainen. Mannerheim oli ylivoimainen ykkönen ja kakkosena Risto Ryti. Se kertoo kansan yleisestä arvomaailmasta, toisin kuin Puurosen Vesalla, taisi Tarja olla sijalla, jotain.

Vaarini on minun sankari, nyt ja aina, iäisesti.