Perussuomalaiset

Auri Saarelainen

Lapsivihamielinen vasemmistohallitus

11 kommenttia

Helsingin Sanomien mukaan hallituksen taustajoukoissa puuhataan kotihoidontuen poistamista. Kotihoidontuki on tuki, jonka ansiosta perhe voi halutessaan hoitaa lastaan esimerkiksi kotona kolmivuotiaaksi saakka.

Lapselle on tutkitustikin parasta pysyä ensimmäiset vuodet pienessä sosiaalisessa piirissä, tuttujen kasvojen ympäröimänä. Mikäli lapsi joutuu liian pienenä isoon ryhmään, vaikuttaa se esimerkiksi lapsen aivojen kehitykseen ja voi aiheuttaa sitä kautta pysyviä haittoja, jotka kantavat läpi elämän.

Silti ministeriön asettama työryhmä esittää muutosta, joka pakottaa yhä useammat lapset päiväkoteihin entistä nuorempana! Hallitus siis valmistelee muu tosta, vaikka se on suoranaisesti haitallinen lapsille.

Muutosta perustellaan sillä, että se tuo lisää työntekijöitä. Elämme kuitenkin tilanteessa, jossa työttömien määrä kasvaa, eivätkä tulevaisuuden näkymät ole asiaan liittyen kovin valoisat. Mikäli vanhemmat menevät aiemmassa vaiheessa töihin, tulee meidän myös ratkaista se, mihin menevät he, jotka tekevät näiden ihmisten sijaisuuksia. Tosiasiassa emme siis tuo työmarkkinoille lisää työllisiä, vaan luomme lisää työttömiä. Vanhemmuus, niin äitiys kuin isyyskin, ovat yksi arvokkaimmista töistä, joita ihminen voi tehdä. Uudistuksen perustelut osoittavat suoraan sen, että lapsivihamielinen hallitus ei kunnioita vanhempana oloa millään tavalla, päin vastoin.

Nykyään kotihoidontukea (hoitolisä ja hoitoraha) voi saada yhdestä lapsesta maksimissaan 526,48 euroa kuukaudessa. Tämän päälle jotkin kunnat saattavat maksaa kuntalisää. Tuki ei ole suuri, mutta voi mahdollistaa sen, että lasta voi hoitaa itse kotona. Vaihtoehtoisesti lapsen laittaminen päiväkotiin kustantaa kunnalle esimerkiksi Tampereella tai sen seutukunnissa n. 10 000 euroa vuodessa. Säästöillä tätä ei siis voi perustella, ja vaikka voisi, pienet lapset ovat täysin väärä paikka säästää.

Suurin kysymys tässä kuitenkin on se, miten tasa-arvon puolesta hehkuttavat vasemmistopuolueet voivat olla tekemässä päätöstä, joka ajaa pienituloiset ja kovapalkkaiset niin eriarvoiseen asemaan. Siinä, kun äitiyspäiväraha loppuu ja edes keskituloinen perhe ei voi jäädä kotiin hoitamaan lasta, voi suurituloiset perheet elää vain toisen tuloilla ja pärjätä hyvin. Tällöin kasvaa myös lasten eriarvoisuus, mikä vaikuttaa myös paljon puhuttuun mahdollisuuksien tasa-arvoon. Lapsilla ei ole yhtä hyvät lähtökohdat hyvään elämään.

Tätäkö vasemmistopuolueet haluavat? Ilmeisesti.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Silakka
Hämmentynyt
#1

Outo kommentti oikeistolaiselta, vieläpä persulta. Tätähän te olette halunneet koko ajan, kaikki tuet pois ja ihmiset töihin, mikä siinä nyt mättää kun vihervasemmisto joutuu ehkä tekemään heille vaikean ratkaisun? Oikeiston, (työnantajien) painostuksesta yritetään nyt parantaa työllisyyttä oikeiston keinoin. Metsään mennään ja vahvasti, sitä en kiellä, eläkeputken poisto oli ensimmäinen suuri virhe, ja nyt vielä tämäkin. Eläkeputken poiston ansiosta tuskin tulee yhtään uutta työpaikkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Silakkakin. Kun näytät ”sormellasi” Auria, niin, kolme sormea näyttää sinua itseäsi. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#4

Vasemmisto kykenee vaikeisiin ratkaisuihin, silakka kiittää. Miksi ei poista kunnilta mahdollisuutta rahoittaa laittomasti maassa olevien terveydenhuoltoa? Siinä koeteltaisiin, kuinka vaikeaa onkaan ottaa omilta lemmikeiltä. Mahtaako onnistua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Silakka
Hämmentynyt
#6

En kiitä, mistä niin päättelit? Onko luetun ymmärtäminen liian vaikeaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Aurikin. Olet oikeassa, tärkeässä asemassa, tukemassa lapsiperheiden, Luojammekin tarkoittamaa Elämäntapaa, ettei perkeleen: tuhoavaa. Tärkeitä asioita elämässä on vähän, tahi, yksi ainoa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kyse ei ole rahasta. Vihersosialistien (marxistien) aivopesu pitää aloittaa niin nuorena kuin mahdollista. Siksi taaperot halutaan valtion ja kuntien kasvatuslaitoksiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#7

Hei. Kiitos nimetönkin. Ja, perkelehän se siellä ihmissydämessä haluaa kasvattaa itselleen, niitä kadotuksen lapsia. Tunnusuksellista Jeesususkoa lapselle, mahdollisimman vähän, niin, toinen herra ottaa lapsen, perkeleelliseen halaukseen ja opetukseen. Herra heitä ja meitä armahda. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#8

*Hei. Kiitos nimetönkin. Ja, perkelehän se siellä ihmissydämessä haluaa kasvattaa itselleen, niitä kadotuksen lapsia. Tunnusuksellista Jeesususkoa lapselle, mahdollisimman vähän, niin, toinen herra ottaa lapsen, perkeleelliseen halaukseen ja opetukseen. Herra heitä ja meitä armahda. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#9

*Hei. Kiitos nimetönkin. Ja, perkelehän se siellä ihmissydämessä haluaa kasvattaa itselleen, niitä kadotuksen lapsia. Tunnusuksellista Jeesususkoa lapselle, mahdollisimman vähän, niin, toinen herra ottaa lapsen, perkeleelliseen halaukseen ja opetukseen. Herra heitä ja meitä armahda. Kiitos. Siunaten, Lasse.*

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#10

Elätämme Yliopistojen suojassa valtavan määrän erilaisia köyhyys- sukupuoli ym. muita tutkijoita.
Nyt olisi maallikolla mielessä myös tutkimusaihe:
**Imeväisenä aloitetun kunnallisen varhaiskasvatuksen positiiviset vaikutukset lasten syrjäytymisen ehkäisyyn, sekä mielenterveyshäiriöiden romahtamiseen**.
(Vertailu kohteena ne raukat jotka ovat joutuneet tyytymään kotihoidon ankeuteen. )

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Kiintymyssuhdeteoria. Alle 3-vuotiaan suhde häntä hoitavaan vanhempaan/isovanhemoaan ei saisi katketa kuin toviksi.

Päiväkotipäivä 8 h on liian pitkä pienelle. Ei kykene kantamaan muistoa omasta vanhemmastaan niin pitkää aikaa vaan muisto katkeaa.

Seuraus: aikuiseksi kasvettuaan nämä lapset eivät kykene kiintymään omiin lapsiinsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000