Perussuomalaiset

Arttu-Petteri Klami

Kuntavaaliteemani

Koko Kotka

Vastakkainasettelun aika on lopetettava kaupungissa. Meidän Kotka ei ole vain teollisuus- ja satamakaupunki Itämeren rannalla. Kotka käsittää myös Kymin ja Karhulan. On tärkeää,
että koko Kotkaa tullaan jatkossa kehittämään tasapuolisesti eteenpäin.

Kotkan monimuotoisuus on ainutlaatuinen, meillä on mahtavat jokialueet, saaristo sekä historia. Näitä pitää osata hyödyntää paremmin matkailu sekä kuntalaisten vapaa-ajan käyttöä varten, unohtamatta luontoarvoja.

En voi ymmärtää politiikkaa, jossa eri ihmisryhmät esimerkiksi nuoret ja ikäihmiset asetetaan vastakkain, joko-tai. Ei vastakkain, vaan tasapuolisesti. Jokainen kuntalainen on yhtä arvokas. Kotkan tulee olla suunnannäyttäjä ja oltava esimerkki koko Suomelle, että Kotkassa on kaikilla ihmisillä hyvä olla ja elää vauvasta vaariin.

Elinkeinopolitiikka

Kotkan tulee vahvasti panostaa elinkeinopolitiikkaan. Se ei tarkoita ulkopuolisten konsulttien palkkaamista vaan yritysmyönteisempää kaavoitusta, tehokasta markkinointia, infrastruktuurin kehittämistä sekä yhteistyötä. Tällöin työpaikat sekä yrittäjyys kasvavat.

Kotkassa on oltava saatavilla osaavaa työvoimaa. Tässä Ekamilla ja Xamkilla on Kotkassa valtavan tärkeä rooli. Valmistuville opiskelijoille on tärkeää, että kaupungista löytyy heille töitä. Näin he jäävät Kotkaan luomaan työuraa sekä mahdollisesti perustaa perheen. Tämä kaikki tuo kuntalaisia, koululaisia, ostovoimaa.

Maakunnan elinvoimaisuudesta täytyy pitää huolta tekemällä yhteistyötä kaikkien Kymenlaakson kuntien kanssa, sillä Kymenlaakson kilpailukyky on kiinni yritysten toimintaedellytyksissä. Kotkan tulee lisäksi kilpailuttaa palvelut siten, että paikallisilla kotimaisilla toimijoilla on mahdollista osallistua tarjouskilpailuihin.

Hyvinvointi

Lapsissa ja nuorissa kasvaa maamme tulevaisuus. Laadukas kasvatus sekä turvallinen kasvuympäristö vähentää hyvinvointi- ja terveyseroja ja ehkäisee syrjäytymistä. Turvallisen kasvuympäristön takaaminen jo päiväkodista lähtien on asia, johon tulee panostaa. Lapsi kasvaa ja kehittyy turvaverkon ja tukiverkon ympäröimänä, ja tämä ehkäisee syrjäytymistä ja luo turvaa huomiselle. Kotkalaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin panostaminen on mielestäni yksi kaupungin tärkeimmistä tehtävistä.

Kaupungin on pidettävä huoli hyvistä ja moderneista harjoitusolosuhteista koko Kotkan alueella mahdollistaen ympärivuotisen liikunnan. Huomioiden kilpaurheilun, harrasteliikunnan ja ikäihmisten terveysliikunnan. Kaupungin on innostettava ihmisiä liikunnan pariin.

Liikuntaharrastus on hyvä tapa ehkäistä syrjäytymistä. Junioreiden harjoitusvuorot pitää pysyä maksuttomina, jotta seuroilla on mahdollisuus järjestää edullista liikuntaa kaupungissa. Jos perheillä ei ole varaa maksaa harrastusmaksuja, ei ole harrastajiakaan.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000