Punamulta – se wanha waihtoehto

Elämme ihmeellisiä aikoja! Keskustan vallantäyteys ja galluppi-korskeus on saanut vastinparinsa häviötään vapisevassa SDP:ssä.  Demarit ovat jo nöyrästi ilmoittaneet haluavansa päästä Keskustan apupuolueeksi seuraavaan hallitukseen.  

Tämä siis samaan aikaan kun Etelärannassa ilmeisesti kirjoitetaan kiireesti tulevaa hallitusohjelmaa (siis ennen vaaleja). Lyhyesti: eliitti on jo alkanut jakaa pelimerkkejä seuraavaksi 4 vuodeksi – kansan tahto näyttää olevan vähemmän tärkeä tekijä tässä wanhassa näytelmässä.  

Maalaisliitto hoiti puolustuksen ja kansa maksoi – verellään

Punamulta yhteistyön ensimmäinen hedelmä oli talvisodasta tuttu A. K. Cajanderin hallitus. Kyseinen hallitus jäi historiaan malli ”Cajanderin” takia ja nuukan puolustusministerin Juho Niukkasen takia, joka vielä ennen talvisotaa ylpeili sillä, että olipa hyvä kun Suomi ei aikaisemmin ostanut turhaan puolustusmateriaalia – se olisi kuulemma vanhentunut nopeasti. Talvisodan aikana käytettiinkin sitten vuoden 1870-mallisia tykkejä. Kansa maksoi verellään Niukkasen nuukaset.

Viimeisin näistä punamultahallituksista oli Vanhasen I hallitus (24.6.2003 – 19.4.2007). Kyseinen koalitio istui suuren nousukauden harjalla, jolloin hallitseminen oli helppoa ja lutusta. Vanhanen nousi politiikan johtajaksi vuonna 2003 – keskellä voimakasta taloudellista nousukautta ja ehkä myös siksi, että vaaleissa valittu laillinen pääministeri syrjäytettiin demarien tahdosta.

Vanhasen ero ei ollut kuitenkaan sen kunniakkaampi;  vuonna 2010 polvileikkauksen takia eroava Vanhanen symbolisoi aikojen muutosta ja ehkä myös kykenemättömyyttä nähdä tulevaisuutta.

Maamme kulki kohti syvempiä syövereitä eikä nousukauden johtaja halunnut kantaa raskaampaa vastuuta? Nyttemmin vastuunkannon polvet ovat taas ruvenneet pelaamaan.  Lääketiede osaa nykyään mitä vain.

Vanhanen – Belsassarin pitojen pääkokki

Punamullan nykyinen suosio johtuu ennen kaikkea huonomuistisuudesta. Hyvämuistiset kuitenkin liittävät Vanhasen viimeiseen holtittomaan nousukauteen ja aikaan, jolloin Suomessa vietettiin huolettomia Belsassarin pitoja. Pitojen pääkokkina oli pääministeri Matti Vanhanen.

Vuoden 2011 muutosvaaleissa Keskustan tuuliajolle jättänyt Vanhanen sai kuitenkin osansa kansan kritiikistä. Tämä puolivallaton ja netissä itselleen seuraa hakeva entinen pääministeri ja hänen puolueensa yhdistettiin vaalirahaskandaaliin. Se taas loi yleisen puolueiden vastaisen ilmapiirin, johon taas perussuomalaiset pystyivät vastaamaan. 

Median mielikuvissa Matista tuli ihan matti

Merkillisintä oli se,  että ennen vuoden 2011 vaaleja kansalaisten mielikuvatodellisuus muovasi muotokuvan Ihan Omasta Matista, joka valehteli, huijasi, petti ja salaili. Totta tai ei, median luomissa ilkeissä ja inhottavissa tilannekuvissa kansalaiset näkivät keskustan johdossa Sepe Suden (Vanhanen) ja Pikku-Hukan (Kaikkonen) haalivan vaalirahaa yhteiskunnan kustannuksella ja samalla myös elävän promiskuiteetissa ja moraalisessa rappiossa.  Naisia tuli ja meni. Skandaalit ja ”uuni-perunat” hämmästyttivät peruskonservatiivista kansaa. Ilkeä etelän vetelä media-ajojahti tuhosi Matin maineen järkyttävän tehokkaasti!

Nyt nämä ajat ovat kuitenkin jo historiaa ja hädissään apua etsivälle kansalle tyrkytetään sitä wanhaa waihtoehtoa. Median ajojahti on muuttunut hyväksynnän hyrinäksi; Keskusta on tulossa ja nyt kannattaa kääntää takkia!

Arto Luukkanen

Järvenpää

Tammikuussa 2015 kirjoittajalta ilmestyy ”Vapaan pudotuksen Suomi” niminen kirja, jossa analysoidaan Suomen lähihistoriaa kriittisesti.