Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

Hyvät Veljet!

Olette julkisuudessa kovasti yrittäneet yhdistää Pekka Katajan murhayrityksestä vangittuja ja epäiltyjä henkilöitä perussuomalaisiin. Oulan mielestä ”oikeistoekstremismi on lomittunut perussuomalaisten rakenteisiin” ja Mikko on sitä mieltä, että PS on flirttaillut ”äärioikeistolaisten” kanssa.

Suomessa on tietenkin sananvapaus ja jokainen saa olla mitä miltä haluaa.

Te arvoisat veljet saatte sanoa mitä haluatte…mutta…faktojen pitää olla järjestyksessä.

Faktat: kumpikaan eivät ole PS:n jäseniä

Kumpikaan näistä vangituista ei ole perussuomalaisen puolueen jäsen. Toinen on erotettu ja toinen ei ole ikinä päässyt toistuvista yrityksistä huolimatta puolueen jäseneksi. Olisi hienoa kun sinun Oula voisi olettaa olevan jotenkin faktojen kanssa tekemisissä…niin että korjaisit tekemäsi virheen. Eihän sinulla ole mitään evidenssiä flirttailusta.

Mikko on tietysti asia erikseen.

Muistakaa puhtain asein puhtaan asian puolesta!

Hyvä Oula ja Mikko! Ymmärrän tietysti teidän molempien loanheiton päämäärän. Tarkoitus on luoda narratiivi, jossa äärioikeistolaiset ja perussuomalaiset sekoitetaan toisiinsa. Kun Perussuomalaisista tullee ensi keväänä Suomen suurin kuntapuolue niin kaikki keinot näyttävät olevan sallittuja.

Sen verran voin kuitenkin vanhempana ja kokeneempana veljenä todeta, että likaiset keinot eivät vie perille. Kuten Mannerheimin vaakunassa todetaan: Candida pro causa ense candido (Puhtain asein puhtaan asian puolesta). Likaisilla tempuilla ei ole siunausta.

Nuhtelua nuoremmille veljille!

Nyt sitten se varsinainen nuhtelun sana veljille Oula ja Mikko.

Ei teidän horinoita voi tunkea kansalaisten kurkusta alas!

Huomauttaisin myös kohteliaimmin, että ennen näitä vangitsemisia te kumpikaan että olleet yhtään kiinnostuneet Pekka Katajan kohtalosta vaan pysyitte visusti vaiti. Nyt kun muutama poliittinen irtopiste on saatavissa, niin noukitte niitä.

Se todellinen ja oikea narratiivi tässä harvinaisessa pahanteossa on se, että perussuomalainen puolue on lain ja järjestyksen puolue, jonka jäsenet ovat – kuten näemme – alttiita loanheitolle ja myös väkivallalle. Kuraa lentää niin poliittisen vasemmiston, lankulla kävelevän keskustan kuin myös äärioikeiston taholta. Nykyään vaatii rohkeutta olla perussuomalainen.

Me olemme kuitenkin aina lain ja järjestyksen puolella. Laillisuuden puolella laittomuutta vastaan.

PS – rauhallisemman ja paremman Suomen puolesta!

PS on eturintamassa kun taistellaan paremman, demokraattisemman, rauhallisemman ja väkivallattoman Suomen puolesta. Perussuomalaiset ovat se voittamaton este, johon niin Antifan, viher-vasemmisto-ekstremistien kuin myös äärioikeiston yritykset murtuvat. Ilman haukuttuja perussuomalaisia tämä yhteiskunta olisi mahdollisesti terrorin ja ääri-ilmiöiden riepoteltavana.

Nyt näin ei ole. Lain ja järjestyksen voimat vallitsevat. Onneksi.

Hyvä Oula ja Mikko! Huomauttaisin vielä, että meillä ollaan hyvin tarkkoja jäsenhakemusten hyväksymisessä. Siksi kaikella ystävyydellä hyvät veljet…rohkenen epäillä, että jos jostain syystä hakisitte Perussuomalaisten jäseniksi, joutuisivat valitsijat miettimään kaksi kertaa valintaa. Ehkä joutuisimme sanomaan, että ”hyvä Oula ja Mikko…kattellaan ensin vähän ja mietitään sitten…perussuomalaisten jäseneksi vaaditaan hyviä tapoja ja asiallisuutta”.

Mutta älkää heittäkö toivoa pois!

Kun ahkeroitte nöyrästi ja teette katumuksen soveliaita hedelmiä, niin voihan se PS:n ovi teillekkin joskus kaukaisessa tulevaisuudessa avautua.

Arto Luukkanen (ps).

Mikolle vielä lohduttava viesti: ”size does not matter”! Sehän pätee myös puolueisiin))

Osallistu keskusteluun!


23 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Oulahan se onkin paras puhumaan,äärioikeiston ja Perussuomalaisten yhteisistä arvoista?!Olikos se Oulan päällekarkaus Eduskuntatalon edessä 1.9.20 pidetyn mielenosotuksen aikana,sitä oikeutettua ”Vihervasemmistolaista”väkivaltaa???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Totuus
#6

Oula ei hyökännyt kenenkään päälle, panu ryntäsi puun takaa Oulan eteen tunkemaan kameraa naamalle, niin kuin monta kertaa ennenkin.

pidä valheesi ja tietämättömyytesi omana tietonasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#13

Eiköhän sinun kannata olla itse valehtelematta,onhan tuosta tapahtumasta olemassa videotallenne,jossa Poliisit ohjaavat Oulan pois paikalta!Ja olivat vielä pitäneet hänelle puhuttelun,ja onhan tuosta nostettu rikossyytekin.Se on sitten eriasia tuleeko minkäänlaista rangaistusta,sillä päällekarkaaja:han kuuluu niinsanottuun”parempaan väestöön”!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Totuus
#2

Arto Luukkanen, päätit kertoa läjän vitsejä etkä puhua totta.
mikään kirjoituksessasi ei pidä paikkaansa, teillä on sellaisia idiootteja puolueessa joita on eroitettu milloin minkäkin natsiryhmän kanssa olemisesta että hakuprosessinne kusee pahasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Todellinen totuus
#7

Valehteletko vai vitsailetko? Anna tulla vaan ei haukku haavaa tee. Kai saat siitä paremman mielen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#8

Vihreän puolueen juuret,johtavat Natsisaksaan,ja Itäsaksan äärikommunisteihin!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Pitää paikkansa. Vihreiden perustajiin ja johtoryhmään on kuulunut useita kansallissosialistitaustaisia poliitikkoja kuten August Haussleiter.

https://www.jpost.com/jewish-world/jewish-features/the-nazi-roots-of-the-german-greens-318973

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kyllä!Ja Petra Kelly ,jonka puoliso oli Gert Bastian,entinen Natsisaksan SS-upseeri.Hän myös aikanaan surmasi ampumalla ensin Petra Kellyn,ja sitten itsensä,paljastuttuaan aijemmin Stasin vakoojaksi!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kyllä nämä vasemmistoaktivistitoimittelijat ovat sitten ällöttäviä: älyltään matalatasoisia ja pikkusieluisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mooses
Hämmentynyt
#4

Mahtoiko Tavio kirjoittaa totta tästä murhayrityksetä, että kuka sen teki?.
On poistanut sitten kirjoituksen kun tuli tietoon että ei pahatekijät olleet ulkomaalasia, vaan aivan kotimaista sakkia.
Minusta olisi ehkä syytä vähän odottaa ennen kun alkaa syyttää näitä ulkomaalaisia.
Mutta PS:la tietysti tulee heti että kyllä sen teki joku pakolainen. Onhan PS:la ainoastaa tämä maahanmuutto tärkempänä asiana. varmaan se tulee heti mieleen aamulla kun herää ylös ja avaa silmät.
Niin piintynyt se asia on ajatuksiin.
Niinhä se uhrikin heti oli todennut kun vähän selvisi vasaroinnista että arabin näköisä olivat jonka sitten korjas jälkeen päin. Että siinäkin ehkä alitajunta teki tepposet että lausui väärän todistuksen pahoinpitelijöistä. No kaikea sattuu.
Ikävä juttu toivottavasti ei toistu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

No jos vasaroidaan pää tohjoksi ja media siinä heti kyselemään voi olla että ei persukin olis sekaisin. Tavio toisti sen mitä lehdestä luki. Pinttynyt tapa teilläkin on toistaa samaa mantraa ”persuilla ei ole muuta kuin maahan muutto” Minä kyllä olen huomioinut useitakin asioita, mutta jatka toki valheitasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mooses
#15

Kyllä lakimiehen kait pitää varmistaa että kirjoittaa vaan ja ainoastaan totta. Tämä on minun käsitykseni tuomarareista

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Mitä tarkoitatko että lehtien kirjoitukset pitää tarkistaa ennen kuin uskoo. No toisaalta olet oikeassa tämänpäivän mediaan ei pitäis suoraltakädeltä uskoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Poliisihan ilmoitti, että ”nyt vangittujen kahden miehen lisäksi tapaukseen liittyy muitakin henkilöitä”. Mistä sen vielä tietää vaikka olis muutama arabikin ollut mukana…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#11

1.6.2016 julkaistiin Päätoimittajien juhlavan kannanotto: Luotettavan median puolesta. Siinä luki muun muassa: ”Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan merkitykselliseen journalismiin.”
Kannanotossa yhtenä allekirjoittajana oli lehti Keskisuomalainen.

Keskisuomalainen julkaisi uutisen Katajan pahoinpitelystä ja siinä mainittiin tekijöiden ulkomaalaistaustaisuus. Kansalaisille on toistuvasti tuputettu v-median vastuullisuutta ja journalismin korkeaa laatua, joten kun ihmiset, myös Ville Tavio, v-mediasta jotain lukevat, he tietysti pitävät uutisointia uskottavana.

On myös olemassa kammottava mahdollisuus, jossa v-media ei olekaan se puolueeton, neutraali faktamedia mitä ilmoittavat olevansa. Olisiko tosiaan näin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Poikani tuli kertaa Asta ja oli naamassa vielä maastovärit päällä. Valokuvassa näyttää ihan lähi-itäläiseltä, kun vaaleat hiukset ovat lakin alla.

Ei mikään ole estänyt näitä syyllisiksi todettuja ukkoja sotkemasta vähän väriä naamaansa, jotta ei tunnustettaisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#16

Tuota minäkin olen epäillyt?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Artokin. Hyvä:” Parempi julkinen nuhde, kuin; salattu rakkaus.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000