Perussuomalaiset

Arno Westerholm

YHTEENVETO KIELIPOLIITTISESTA KESKUSTELUSTA

Hyvät lukijat!

Kansanedustaja Sebastian Tynkkysen aloittamaa mentorointiohjelmaa kritisoivasta kirjoituksestani alkoi Perussuomalaisen blogisivuston kommentointiosiossa kiivas keskustelu koskien maamme toista kansalliskieltä eli ruotsia ja sen olemista pakollisena opetettavana aineena kouluissa. Päätän keskustelun omalta osaltani oheiseen yhteenvetoon.

Vaikka aihe ei miltään osin liity presidentinvaaleihin tai puolueemme ehdokkaaseen Jussi Halla-ahoon, otan ensimmäiseksi käsittelyyn vaaleissa käyttämämme iskulauseen: ”Suomen pitää olla TURVALLINEN TILA”. Turvallinen tila sanana on lähtöisin vihervasemmistosta, joka hyvinkin pitkälti on omannut vain itselleen sen, miten kyseinen turvallinen tila määritellään ja mitä siihen kuuluu.

Kyseistä termiä on käytetty muun muassa paikasta/olosuhteista, joissa ei hyväksytä rasismia. Otin tarkoituksella turvallisen tilan ja rasismin ensimmäisenä käsittelyyn. Poliittiset vastustajamme ovat kautta puolueen historian syyttäneet meitä rasistiseksi puolueeksi, lähtökohtaisesti täysin perusteettomin argumentein ja vain omaa ideologiaa tukeakseen. Puolueessamme on valitettavasti rasistiseksi luokiteltava ryhmittymä, mutta ei siinä merkityksessä kuin vastustajamme sen esittävät. Moni mieltää kyseisen termin rotuun tai ihonväriin perustuvaksi syrjinnäksi. Kaiken vihervasemmistolaisen median lietsoman hysterian alle jää kuitenkin huomaamatta, että myös kieleen perustuva syrjintä on rasismia.

Ajatteluprosessi jäi puolueessamme keskeneräiseksi, kun vanha nuorisojärjestö virallisen tiedonannon perusteella lakkautettiin rasistiseksi määritellyn etnonationalismin johdosta. Uuden nuorisojärjestön puheenjohtaja, nykyinen kansanedustaja Miko Bergbum jota voidaan perustellusti Tynkkysen ohella pitää uuden organisaatio yhtenä pääarkkitehdeista totesi medialle 15.09.2020 seuraavaa: ”Meidän järjestömme ei allekirjoita millään tavalla rasismia”. Bergbom, uusi nuorisojärjestö ja sitä käytännön tasolla omanaan pitävä Sebastian Tynkkynen ovat kuitenkin puolueessamme eniten suoranaista vihamielisyyttä lietsovia vaikuttajia koskien ruotsin kieltä ja suomenruotsalaista kansanosaamme.

Puolueemme aloitti eduskuntavaalikampanjan käytännössä Suomalaisuuden liiton ainakin silloisen puheenjohtajan, professori Rostilan kirjoittamalla Suomalaisuusohjelmalla 26.09.2022. Oudoksun, että puolueemme antoi Rostilan vapaasti kirjoittaa suoranaisen vihamanifestin koskien ruotsin kieltä ja sitä äidinkielenään tai toisena kielenään puhuvia kohtaan. Suomalaisuusohjelma oli niin törkeä, että jopa allekirjoittanut harkitsi vakavasti eroamista Perussuomalaisesta puolueesta. Rostila käytännössä riisti suomalaisuuden suomenruotsalaisilta ja kaksikielisiltä. Itse olen kovaksi keitetty sotilas ja katsoin, että pystyn parhaiten ajamaan isänmaamme etua Perussuomalaisesta puolueesta käsin. Tiedän kuitenkin monta suomenruotsalaista puoluetoveria, jotka kokivat Suomalaisuusohjelman erittäin ahdistavana, iljettävänä ja epämieluisana. Heille puolue ja sen tilaisuudet eivät enää täyttäneet tunnetta turvallisesta tilasta!

Oman poliittisen ideologian eteenpäin ajaminen vahvalla tunteen palolla ja periksiantamattomuudella on täysin eri asia kuin suoranainen fanatismi. Fanaatikolle on tyypillistä ajatusmaailman syvä mustavalkoisuus ja kapeakatseisuus. Kyseisen kaltaiselle henkilölle muodostuu yleensä jokin asia, kuten oheisessa kontekstissa ruotsin kielen pakollinen opettaminen kouluissa vahvasti pakonomaiseksi, jonka puolesta kaiken muun voi uhrata.

Tämän kaltaista ajatusmallia alleviivaa mielestäni erinomaisesti blogien kommentointiosuudessa esitetty kysymys Yleisradion täysin ylimitoitetuksi paisuneen budjetoinnin voimakkaasta leikkaamisesta. YLE on yksi maamme politisoituneimmista medioista ja Suomen ollessa vakavasti velkaantunut, kyseisen median budjetista tulisi leikata huomattavasti. Edellä esitetty ei ole pelkästään allekirjoittaneen näkemys vaan myös Perussuomalainen puolue jakaa ajatuksen siitä, että YLE tulisi asettaa säästökohteeksi. Pakollisen ruotsin kielen vastustajille esitettiin kommentointiosiossa kysymys siitä, että jos he saisivat vapaasti päättää vaihtoehdon, lakkautetaanko ”pakkoruotsi” vai leikataanko voimakkaasti YLE:n budjetista sekä lisäksi vielä YLE-vero poistettaisiin, vastaus oli yksioikoinen; ”pakkoruotsi” on lakkautettava. Kysymysasettelua jatkettiin sillä, olisiko mitään vapaasti valittavaa toimea, jonka he haluaisivat toteuttaa, jos ruotsi jätettäisiin kouluissa opiskeltaviin pakollisiin aineisiin. Kysymys jäi ilman vastausta. Toisin sanoen, haittamaahanmuutto, SDP:n poliittiset lakot, virkamiesten viherpolitisoituminen, totaaliseen katastrofiin ajautunut suurpetopolitiikka, mikään ei kelvannut. ”Pakkoruotsi” on lakkautettava. Kaikki oikeasti relevantit ja vakavat asiat ja niiden muuttaminen voidaan uhrata kielifanaatikkojen pakkomielteen johdosta. Edellä esittämäni, jos mikä osoittaa fanaattisen ajatusmaailman kapeakatseisuuden sekä joustamattomuuden.

Kun asiaan otetaan juridinen aspekti, toistan aikaisemmassa blogissani esittämäni faktat. Maamme ylimmän lain, eli perustuslain 2 luvun 17 § 1 momentissa todetaan: ”Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi”. Kyseisen lain 2 luvun 6 § 2 momentin perusteella: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan […] kielen […] perusteella”. Lisäksi juridisen kokonaisuuden sinetöi perustuslain 2 luvun 17 § 2 momentin sitaattikiteytys seuraavasti: ”Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan”.

Edellä esitetyt perustuslain kohdat ovat yksiselitteiset. Jos joku, kuten ”pakkoruotsin” vastustajat kokevat lainsäädännön vääräksi, muutosta tilanteeseen on haettava perustuslain muutosluonteisena. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani totesin, jos lähdemme esittämään perustuslain vastaisia vaateita ilman, että ne esitetään perustuslain muutoksena, kyseenalaistamme koko Suomen tärkeimmän lainsäädännön. Oheinen taas vie pohjan kaikelta muulta perustuslakiin viittaamaltamme argumentaatiolta. Kysymys on siis oman ideologiamme argumentaatiollisen uskottavuuden kannalta erittäin vakava. ”Pakkoruotsin” vastustajien kannalta perustuslailla ei tunnu olevan minkään laista arvoa. Tämän osoittaa seuraavat sitaatit kommentointiosiossa:

”Teoria on vain teoriaa mutta käytäntö on käytäntö. Vaikka Suomen perustuspaskalain 17 § mukaan kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi niin Suomen epävirallinen VALTAKIELI on suomi ja pysyy. Pakkoruotsin oppiminen täällä Suomessa tavalliselle suomalaisille on vain lakiin kirjattu teoreettinen muodollisuus eikä mitään muuta”.

”Ruotsi on suomenkielisille vieras kieli! Mikään laki ei muuta tätä todeksi”. ”Suomessa ei ole kuin yksi pääkieli, se on suomen kieli”.

Uskon edellä esitettyjen sitaattien osoittavan lukijalle, että kyseisille ruotsin kieltä vastustaville henkilöille ei lainsäädännöllä ole mitään merkitystä. On erittäin vakavaa, että jopa maamme peruskalliota kutsutaan kansallismielisiksi itseään esittävien taholta virallisella poliittisella palstalla ”perustuspaskalaiksi”. Muutoinkin on huomion arvoisaa, että perussuomalaisiksi itsensä ilmoittavat ruotsin pakollisuutta vastustavat henkilöt käyttävät laajalti alatyylistä kielenkäyttöä, suomenruotsalaisten nimittämistä ”hurreiksi”, ynnä muuta. Vakavasti otettavalla poliittisella palstalla voimakkaatkin kommentit tulisi pyrkiä esittämään asialliseen ja kiroisanoja välttelevään tyyliin. Blogipalsta on kuin ”puolueen avoin olohuone”, kansalaiset määrittelevät paljolti perussuomalaiset/perussuomalaisuuden käyttäytymisemme mukaan.

Tärkeänä lisäyksenä oheiseen tuon esille vielä sen, että pelkästään osa vihervasemmistolaisista avainpoliitikoista on julkisesti todennut lain rikkomisen/kansalaistottelemattomuuden osittain sallituksi, jos päämäärä on oikea. On erittäin valitettavaa, että osa puolueemme jäsenistöstä ja kannattajista jakaa julkisesti saman argumentaation poliittisen päävihollisemme kanssa!

En ole esittänyt, että perustuslain 17 § vaatisi pakollista ruotsin kielen opiskelua koulussa. Lähes kaikki ”pakkoruotsin” vastustajat esittävät, että heillä ei ole mitään suomenruotsalaisia ja ruotsin kieltä vastaan. He vastustavat vain kyseisen kielen pakollisuutta. Tämä väite ei kuitenkaan ole uskottava rinnastettaessa se lähes kaikista kommenteista selkeästi esiin työntyvään vihamielisyyteen. Lisäksi niin kauan kuin perustuslain 2 luvun 17 § 2 momentti on nykyisen kaltainen, kukaan ei ole esittänyt realistisesti missä ja milloin ruotsin kieli opetetaan, jos ei koulussa.

Samoin väite siitä, että jokaisen suomalaisen ei tulisi vähintäänkin tyydyttävästi osata toista kansalliskieltämme, on väärä. ”Pakkoruotsin” vastustajat toteavat usein, että perustuslaki jättää avoimeksi sen, miten kielipalvelut järjestetään. Näinkään asia ei varsinaisesti ole. Perustuslain 2 luvun 17 § 2 momentissa selkeästi esitetään vaateet, jotka molempien kansalliskieliemme osalta tulee täyttyä. Otan lukijoille kommentointiketjusta havainnollistavan ja ”pakkoruotsin” vastustajille tyypillisen epärealistisen esimerkin:

Perustetaan tulkkikeskuksia, joissa suomi-ruotsi tulkit päivystävät jatkuvasti ympärivuorokautisesti. Tällöin nettiyhteyden kautta saadaan hetkessä yhteys kyvykkääseen tulkkiin. Älypuhelimien yleistyttyä tämä on täysin käypä toimintatapa. Käytössä kaikille viranomaisille. Tulkkikeskukset palvelevat koko maata, tulkkikeskuksia ei tarvitse olla monta”.

Kaikki ajattelevat ihmiset ymmärtävät edellä esitetyn mahdottomuuden. Vaikka lääkärikeskuksiakin on lukuisa määrä maassamme, saattaa soittaja joutua pahimmillaan odottamaan tuntikausia. En pysty ymmärtämään sitä, että yleishyödyllinen ruotsin kieli, joka on avain englannin, saksan ja muiden germaanisten kielten nopeampaan oppimiseen, koetaan niin vastenmielisenä, että aikuiset ihmiset, saadakseen pois kyseisen kielen pakollisen opetuksen kouluista vakavissaan esittävät Google sanakirjoja, tulkkikeskuksia ynnä muita epärealistisuuksia.

Hyvän ja rationaalisen argumentaation omaava presidenttiehdokkaamme Jussi Halla-aho on usein painottanut täysin perustellusti laajan sananvapauden tärkeyttä. Sananvapaus on myös ehkä yksi kulmakivistä, jonka kaikki ihmiset perussuomalaisuudesta ja sen poliittisista haaroista tietävät. Nyt, kun ”pakkoruotsin” vastustajat eivät pysty kommentointiosiossa argumentoimaan muun muassa edellä käsiteltyä kysymystä siitä, miten perustuslailliset oikeudet järjestetään, jos ruotsin pakollisuus poistetaan, hyökkäävät he suoraan oman puolueensa virallisella sivustolla sananvapautta vastaan. Tästä esimerkkinä:

”Palstan ylläpito huomio! Miten tämän pakkoruotsittajien porukan annetaan melskata täällä ihan vapaasti. Täysin käsittämätöntä. Ylläpidon pitäisi puuttua tähän jankutukseen”.

Toisin sanoen, kun oma argumentaatio ei riitä, tulee vastapuolelta poistaa sananvapaus. Täysin perussuomalaisen ideologian vastainen ajatus, mutta kuten kirjoitukseni alussa totesin, fanaatikkojen ajatusmaailma keskittyy yleensä johonkin pakonomaiseen päähän pinttymään ja sen puolesta kaikki muut hyveet ja tavoitteet voidaan uhrata.

Oudoksun myös sitä, että monen ”pakkoruotsia” vastustavan puoluetoverin, tai ainakin sellaiseksi esiintyneen kommentti oli selkeästi uhkaava. Tämän kaltaisiin, suoraan tai epäsuoraan uhkaaviin kommentteihin ylläpidon tulisi puuttua!

Perussuomalaiset poliitikot, kuten allekirjoittanutkin ovat esittäneet usein rationaaliset perusteet omaavia epäilyjä tai suoranaisia esimerkkejä tutkimusten manipuloinnista. Saman kaltaista keskustelua on käyty myös galluppien osalta. Puolueemme poliitikkojen täysin aiheellisille epäilyksille ”virallisten” tutkimusten tai galluppien manipuloinnista eivät ”pakkoruotsin” vastustajien kommentit myöskään ole loogisia. Kun kyseessä on ruotsin kieli esitetään, että tutkimukset ja gallupit suomalaisten yleisestä ruotsin kielen pakollisen opiskelun vastustamisen laajuudesta ovat kiistatonta totta. Itse en kyseisen kaltaista ole laajemmin havainnut.

Loppuyhteenvetona totean, että suomensuomalaiset ja suomenruotsalaiset jakavat täysin yhteisen kansallisen identiteetin, historian, kulttuurin ja perinteet kielellisistä eroavaisuuksista huolimatta. Niin kauan, kun perustuslaki pysyy nykyisen kaltaisena, en näe mitään muuta realistista mahdollisuutta, kuin ruotsin sekä vastaavasti suomen kielen pysymisen pakollisten aineiden listalla kouluissa myös tulevaisuudessa.

Fanaatikot eivät muuta näkökantaansa. Edellä mainitusta syystä heidän kanssaan ei ole kovin henkevää, saati järkevää väitellä. Olen tältä erää sanani sanonut kielikysymyksestä ja keskityn toisiin, mielestäni tärkeämpiin poliittisiin aiheisiin. Kielikysymys on kuitenkin viimeisten päivien aikana osoittautunut siinä mielessä tärkeäksi, että puoluejohdon on jatkossa selkeästi tuomittava toiseen kansalliskieleemme ja sitä puhuviin kohdistunut viha ja syrjintä. Ne, jotka asian tärkeäksi näkevät, voivat jatkaa kielipoliittista keskustelua, mutta sen täytyy pysyä asiallisena.

Elämme vakavia aikoja ja emme saa antaa kielikysymyksen repiä riekaleiksi puoluettamme ja kansaamme. Kielivihan aika on ohi, jättäkäämme se menneisyyteen. Vanhoja jo arpeutuneita haavoja ei ole tarpeen avata uudestaan!

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Vaatimus pakkoruotsin lakkauttamisesta ja ruotsin muuttamisesta valinnaiskieleksi kaikilla koulutuksen tasoilla ei edusta fanaattisuutta tai vihamielisyyttä ruotsin kieltä kohtaan.

Westerholmilla menee jotenkin puurot ja vellit sekaisin näissä kielipoliittisissa näkemyksissään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

En ole henkilökohtaisesti kielifanaatikko,toin sen mielestäni hyvinkin selvästi esille kommenteissani.Täytyy tunnustaa,että käytin k-18 kieltä joissain kommenteissani,pahoittelut siitä.Mutta en ole koskaan sietänyt,en edes työyhteisössä/maailmassa.Joka kesti kohdallani monia vuosikymmeniä,turhanpäiväisiä jankuttajia/ärsyttäjiä.Näillä blogeilla esiintyy yksi kommentoija,joka tahallaan yrittää ärsyttää ja häiriköidä.Ja jos vastaat hänelle?kiusanteko ja tahallinen ärsyttäminen vaan yltyy.Anteeksi nyt vaan,jos totean,että tuommoinen toiminta ei näytä/kuulosta täysijärkiseltä.Ja minä olin se kommentoija,joka ehdotti YLE-pakkoverosta luopumista.Samoin vastustan järjetöntä susien/ym.suurpetojen suojelua.Ja yleensäkin viherpolitisotuneiden päätäntäelimien/virkamiesten toimintaa.Ja olin myös valmis tukemaan sinua,kesän pyrkimyksissäsi puolueenjohtoon.Älä anna Westerholm periksi,tukea kyllä löytyy,ja minua ei kieliasiat haittaa,vaikken ruotsinkieltä ole elämäni aikana tarvinnutkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#6

Vähän otan tukea , Johanna Siren – Kaplaksen kirjoituksesta , minulla on vähän enemmän kokemuksia / vuosia SMP / PerusSuomalaisista jo vuodesta n. 70 luvulta lähtien , siitä lähtien , olen äänestänyt SMP / persuja , kai minä olen heissä , jotain viisauttanähnyt !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Suutari pysyköön lestissään, tai suunnilleen jotenkin näin kertoo vanha sanonta, joka tarkoittaa, että ihminen puhukoon niistä asioista, joista oikeasti on perillä ja tietää jotain.
Westerholmin kohdalla olisi syyttä pysyä metsästysasioissa, joista hän hyvin on perillä ja tietää paljon. Kirjakin oli ihan hyvä.
Kieliasioissa Westerholm sen sijaan vaikuttaa olevan kuin kala kuivalla maalla, ei pysy asiat kasassa, eikä viitekehykset raameissa, toisten haukkuminen ei edistä asioita, ei sitten yhtään, suomenkielisten näkökulma ja oikeudet unohtuvat kokonaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sananvapaudesta...
#3

…onko keskusteltu näissä presidentinvaalien TV-tenteissä- onko minulta jääneet juuri ne kohdat väliin, vai onko niistä keskusteltu ollenkaan… Eivätkö ne olisi nimenomaan olleet juuri niitä asioita, joista ne ehdokkaiden- paljon puhutut ARVOT – olisivat nousseet esille…???

Onko kielletty puheenaihe tuo sananvapaus, jota aiemmin jatkuvasti hoettiin… jotain taitaa olla muuttunut !
Olisi ollut mukava kuulla ehdokkaiden näkemyksiä heidän elämän katsomuksestaan ja mihin perustavat käsityksensä oikeasta ja väärästä- hyvästä ja pahasta.

Kieliasiasta.
Minun puolestani, jokainen pitäköön oman äidinkielensä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Neula ja laakeri
Iloinen
#4

Minulla ei ole mitään sitä vastaan jos joku äidinkielenään suomea puhuva haluaa VAPAAEHTOISESTI PUHTAASTA KIINNOSTUKSESTA ruotsin kieleen opiskella ruotsia. Yleiset olosuhteet maassamme ovat niin hyvät että täällä voi ja saa opiskella ja väitellä vaikka ruotsin kielen tohtoriksi asti.

Arno Westerholm, minä en vastusta ruotsia, minä vastustan vain sen opiskelun täysin turhaa pakollisuutta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin suurin osa suomalaisista ajattelee.
Halutaan lopettaa ruotsin pakollinen opetus, koska se ei vastaa suomenkielisten tarpeita. Pakkoruotsin opetus on turhaa ja hyödytöntä, on suuri rasite kaikille ja maksaa ihan mielettömästi pitää yllä tällaista turhaa pienen kielen pakko-opetusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Vieraiden kielien oppiminen on pakollista – ruotsi on helppo jos ranska tai venäjä ei kiinnosta. italia, espanja — jotain kieltä täytyy opetella. Mamut rannikolla puhuu ruotsia – kätevää jos tahtoo muuttaa Ruotsiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomenruotsalaisten oma hiihtokisa lähestyy, miltä kuulostaisi suomensuomalaisten oma hiihtokisa? Ketkä huutaisivat rasismista, eriarvoisuudesta, muukalaispelosta ym ensimmäisenä? Uskaltaisiko mikään firma tai kunta sponsoroida, vain suomensuomalaisille järjestettäviä kisoja, syytösten pelosta.
Näille vain suomenruotsalaisille jutuille, ei ole puutetta sponsoreista, omia on helppo tukea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#8

Tarkoitatko Vasa-loppetia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

En tarkoita, se on Ruotsissa järjestettävä tapahtuma johon kaikki ovat tervetulleita.
Tarkoitan Suomessa järjestettäviä urheilukilpailuja, jotka toivottavat tervetulleiksi vain omansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#12

Jasså Jasså,mitäs ne semmoset sitten on?Pitääkö IF-Falken sitten vain suomenruotsalaisille omia kisojaan?Ei sinänsä,kyseisestä seurasta,on tullut aikanaan ihan kelpo hiihtäjiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ja ne kelpo hiihtäjät ovat tervetulleita kaikkiin maamme kilpailuihin, toisin kun suomensuomalaiset.
Keväällä sitten on koululaisten urheilukarnevaalit samalla syrjimis perusteella ja sponsoreita riittää, toisin kun suomensuomalaisille lapsille.
Ei puhuta rinnakkaisyhteiskunnan nurjista puolista, ei eriarvoisuudesta ei rakenteellisesta sorrosta. Täysin palkein lauletaan kyynelsilmässä äidinkielenlaulua, ylpeinä omasta erinomaisuudesta. Nationalismi ja juuristaan ylpeys muuttuu hyväksi eikä ole enää tunkkaista nationalismia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#14

Just just just just just just just just.Tuotahan se on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000