Perussuomalaiset

Ari Prihti

Väyrynen ei muutu - kahdet rattaat

Paavo Väyrynen, tuo kaksilla rattailla kalasteleva keskustapuolueen veteraani ja kunniapuheenjohtaja.

Paavolla on oikea sävel mutta sanoitus väärä, perussuomalaiset eivät ole kääntänyt takkiaan Eu eikä euroa koskevissa kysymyksissä kuten Paavo väittää. Ymmärrettävää on sen sijaan se, että nyt Paavon on kannattajakortteja kerättävä ja mistäpä hän niitä kuvittelisi helpoiten saavansa kuin Eu kriittisiltä kansalaisilta. Tähän ei yhdenkään perussuomalaisen pidä langeta, vaan pitää uskoa omaan tekemiseen eikä lähteä kalaan Paavojen kanssa.

”Vielä pahempi virhe oli, että Suomi luopui omasta rahastaan ja liittyi ainoana Pohjoismaana euroalueeseen.” Tämä pitää täysin paikkaansa ja Paavot oli etulinjassa. Perussuomalaisten mielestä kaikkien vastuullisten puolueiden on syytä kertoa äänestäjilleen, millaisen hinnan ne ovat euroalueen säilymisestä valmiit maksamaan, ja millaisia mahdollisia reunaehtoja Suomen eurojäsenyydellä on. HUOMIOI vastuullisten puolueiden!

Perussuomalaiset eivät ole sitoutuneet euroon vaan Suomen etuun. Emme nykytilanteessa aktiivisesti aja maamme eroa eurosta, mutta haluamme valmistautua euroalueen mahdolliseen hajoamiseen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
omihli
Vihainen
#1

Ja kyllähän tämä EU hajoaa, aivan varmasti. Ilman Englantia EU on hampaaton, vaikka Merkel nyt sitten päätti yrittää neljännelle kaudelle. Saksa on ihan yhtä kahtiajakautunut ja moni ei halua Merkelin jatkoa. Kuka tilalle?
Suomella ei ole mitään sanomista EU:ssa, olemme siellä ainoastaan maksumiehinä.
Ehkä nyt Trumpin valinnan myötä muutkin uskaltavat kyseenalistaa nykyisen meiningin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Näitä perussuomalaisten takinkääntöväitteitä syntyy ja julkaistaan perusteetomasti. Olisiko jo kunnianloukkauksista kysymys?
Takki ei ole kääntynyt. Persut ovat paatissa jossa kaksi muuta soutaa eri suuntaan ollen EU ja mamumyönteisiä. Kaksi yhtä vastaan on paljon mutta monessa asiassa on saatu aikaan juuri siten kuin on luvattukin.
Olisipa Soini pääministeri…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eliitin edustaja Paavo
#3

Minusta on aina hauskaa kun Paavo haukkuu ”eliittiä”. Mies itse on poliittinen broileri ouhtaimmillaan ja aina tahtonutkin olla eliitin eliittiä. Toisaalta mies on keskustalainen ja kannataa muistaa, ettei Perussuomalaisia olisi ellei Kekkonen ja muut keskustalaiset johtajat olisi olleet valtaa ja rikkautta kahmivia, itään kääntyneitä maanpettureita joita vastustamaan luotiin SMP. SMP:n perillisenä Perussuomalaiset on ainakin sen velkaa historialleen, ettei Paavon rattaisiin hyppää ikinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Olis kyllä syytä ja aihetta ajaa euro-eroa aktiivisesti.
Olisi oltava liikkeellä pitkät valot päällä ja selvin sanoin ilmoitettava, että ajetaan eurosta irtautumista niin pian kuin vain mahdollista.

Ja samoin olisi ajattava myös eu:sta eroamista, vaikka eurosta eroaminen on kiireellisempi asia.

Väyrynen puhuu kyllä asiaa. Ja on oikeassa monessa asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pitkäaikainen Persujen äänestäjä
#5

Äänstäjänä haluisin kysyä muutaman asian jota en olisi voinut uskoa ennen vaaleja
– Miksi velkarahat lähetetttiin kreikkaan sitten Ukrainaan ja sitten Turkkiin
-Miksi elintasopakolaisia päästettiin sisään enemmän kun oli puhe
-Miksi läöhdettiin mukaan Eu trolli politiikkaan siis Venäjää haukkumaan ja ärsyttämään ja Natoa mielistelemään
-Miksi Suomea velkaannutetaan edelleen
-Miksi kukkenheim tulee Suomeen vaikka ei pitänyt (pyramidi huijaus)

Väyrynen on mm. Näissäkin asioissa samoilla linjoilla kuin 90% Persujen äänestäjistä. Takki on todellakin käännetty !

Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään….. MIKSI ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

KREIKKA oli päätetty ed hallituksen aikana. Rahat olivat jossain EUn holvissa eikä palauttaa voitu Suomeen.

MAMUVIRTA Sisäministeri kok. ei ollut toimiva vaan nahjus. Keskusta haluaa mamuja maaseudulle. Oikeasti hemenevät isoon kaupunkiin.

VENÄJÄä ei ulkoministeri haukkunut. Suhteet ovat hyvät (T.Soini). Oppositio siinä melskaa (H.Hautala vihr.)

VELKA johtuu edellisistä hallituksista. Hetkessä laiva ei käänny. Mm kallista byrokratiaa ja muuta kakkaa puretaan.

GUGGENHEIM valtiolta ei tule centtiäkään G:lle (T.Soini).

PAAVOlla on monta mielipidettä samasta asiasta aina tarpeen mukaan hyllyllä valmiina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000