Perussuomalaiset

Ari Prihti

EU:n kynnysarvot ylittävät hankinnat

Euroopan Unionin kerrotaan lisäävän ulkoista turvallisuutta, samaan hengenvetoon voidaan todeta sen lisäävän sisäistä turvallisuusuhkaa hyvin monisäikeisesti.
Esimerkiksi EU:n kynnysarvot ylittävät hankinnat tulee ilmoittaa EU-laajuisesti. EU-hankintailmoitukset tehdään HILMA-järjestelmässä, josta ne toimitaan automaattisesti julkaistavaksi Euroopan Unionin virallisen lehden täydennysosassa (S-osa) sekä TED- tietokantaan (Tenders Electronic Daily). Yritykset voivat seurata eurooppalaisia hankintoja koskevia ilmoituksia myös sähköisten tietoverkkojen välityksellä. TED-tietokannasta löytyvät yhteenvetotiedot kaikista niistä kynnysarvot ylittävistä julkisista hankinnoista, jotka EU- ja GPA -sopimuksen solmineet maat tehneet. TED:n osoite on http://ted.europa.eu/.
Nämä kilpailutukset esimerkiksi rakennusalalla johtavat siihen, että suomalaiset yritykset häviävät lähes poikkeuksetta. Tuorein esimerkki löytyy Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, jossa Hanhikiven niemen rakennusurakoita meni Viroon ja Liettuaan. Uutinen löytyy osoitteesta sanomalehti Kalevan nettisivuilta.
Työpaikat valuvat rajojemme ulkopuolelle, eivätkä verotkaan jää hyödyntämään kansantalouttamme. Tästä syntyy eriarvoistumista, joka hyvin helposti eskaloituu syrjäytymiseksi työelämästä. Silloin ajaudutaan hyvin harmaalle vyöhykkeelle oman toimeentulon kokoon saamiseksi. Syrjäytyminen herkästi johtaa ihmiset myös erilaisten ääriliikkeiden kannattajiksi.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Rakennuksilla kaikaavat Viron-, Venäjän, ent. Jugoslavian kielet muiden kielten lomassa. Kotimaissaan raksamiesten rouvat saavat kodinhoitotukea ja lapsilisää MEILTÄ!!!
Samaan aikaan aidot Suomalaiset Ammattitaitoiset Raksamiehet nostavat ansiosidonnaistaan odotellen kauhulla se päättymistä.
Nuo ulkomaalaiset on saatu houkuteltua AY-liikkeen jäseniksi heti hommiin tullessa, joten ME maksamme myös ansiosidonnaiset heille parina vuotena työsuhteen jälkeen muiden tukien lisäksi.
ONKO SE TODELLA NÄIN?
Jos on, niin olemme me aika hölmöjä.

Lisäksi voin sanoa, että rakennusten laatutaso on hanurista. Laatu on vain siinä mitä silmä näkee. Prameaa ja kivan näköistä. Kaikki muu onkin täyttä sekundaa höttöä, vesivauriota ja hometta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Vihainen
#2

Yhdysvallat, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, Japani, Sveitsi ja ylipäänsä suurin osa itsenäistä valtioista vaatii omien ammattitaitoisten kansalaisten työllistämisen ennenkuin palkataan ulkomaalaisia!
Onko Suomi banaanitasavalta, vasallivaltio, Kongoakin riistetympi lahjuksilla myyty tai pyörryksiin ylipuhuttujen idioottien näennäisjohtama orjavaltio?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Suomi on Euroopan köyhälistöä vaikka toisin luulemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jäitä hattuun
#3

Hyvällä laadulla ja oikealla hinnoittelulla pärjää avoimilla markkinoilla. Markkinoilla on tapana löytää tasapainonsa ja protektionismi ei todellakaan tuo työtä, rahaa ja onnellisuutta Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000