Perussuomalaiset

Antti Rantakokko

Eurovaalit kansanvaltaa mitätöimässä

Parhaillaan valitaan uusia edustajia EU-parlamenttiin. Huomionarvoista on, varsin moni kansanedustaja on valinnut lähteä eurovaaliehdokkaaksi. Jos kansanedustaja tulee valituksi europarlamenttiin, hän ei enää käytä sitä valtaa, minkä haki ja sai vaalipiirinsä äänestäjiltä eduskuntavaaleissa.

Olkoon olemassa kansanedustaja K vaalipiirissä V. Kansanedustaja K ei saa vaalipiirissään eurovaaleissa suuren suurta kannatusta, koska K:n äänestäjät haluavat K:n olevan eduskunnassa, sinnehän he hänet vuosi sitten äänestivät. Koska kuitenkin koko Suomi on eurovaalien vaalipiiriä, muun Suomen äänestäjät voivat äänestää K:n europarlamenttiin. Jos K valitaan europarlamenttiin, hän lakkaa edustamasta vaalipiirinsä V:n kansanedustajia. Muiden eduskuntavaalipiirien äänestäjät siis päättävät, että K ei enää edustakaan vaalipiiriä V.

Itse en äänestä tästä syystä kansanedustajaehdokasta. Täytyy kyllä sanoa, että hieman on nyt alusastian makua.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


31 kommenttia
Nimetön
#1

EU vaalit vie suomalaisilta päätöksen tekoa yhä vain kauemmaksi, eli enää ei voi puhua lähipolitiikasta kuten lähiruoasta. Suomen päättäjät ovat ulkoistamassa päätöksen teon vieraisiin maihin, järkeä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomea ujutetaan sosialistien ihannoimaan neuvostoliittolaiseen liittovaltioon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Näin on, televisiossa pyöri jo kolhoosiasumista esittelevä ja ihannoiva komedia, joskin täysin mautonta roskapropagandaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

EU on ollut alusta asti neuvosliiton mallinen järjestelmä, jolla ei ole pitkäaikaisia elinmahdollisuuksia. Tulee kaatumaan talousvaikeuksiin, kuten neuvostoliittokin kaatui.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Totta, miljoonat eurooppalaiset viruvat vankileireillä samalla kun keskusvalta on kansallistanut kaikkien omaisuuden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Biden haluaa sulkea Meksikon rajan, koska valepakolaisten määrä on uhka USA:lle. Biden ja demokraatit kritisoivat jokin aika sitten vielä tästä Trumppia. Biden ja demokraatit ovat tulleet järkiinsä. Milloin meidän vihervasemmistomme tulevat järkiinsä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kun katsoi eilen s-studion, jossa Tytti Tuppurainen (tuntuu muuten olevan Ylen palkkaama vakiojäsen) jälleen kerran puolusti siirtolaisia, niin ei koskaan.
Katsokaa itse:
https://areena.yle.fi/1-66930197

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

YLE:n kommari toimittaja muistutti lyhyillä puheenvuoroilla ja keskeytti aina Huhtasaaren ja Kauman puheenvuorot. Suomelle vahingollinen Tuppurainen sai suoltaa sontaansa jatkuvasti ilman keskeytystä.
Tuppurainen: ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Tytti on tosi seksikäs. Riikka näyttää hirviöltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Purra on vuoden mies!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Sanoisin että persejen ainoa mies.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Sinuun verraten ainakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Kuka tykkää laihasta, kuka lihavasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

… ja useimmat siltä väliltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Oh hoh hoh hoo,vai seksikäs? 😉 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Keskitysleiriltä karannut nälkäkurki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Valitettavasti sitä muistuttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Itävallassa tapahtuu?
Kannattaa lukea:

https://www.tagesschau.de/europawahl/wahl/oesterreich-rechtsruck-europawahl-100.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Laitavasemmiston aktivoituminen kiihdyttää oikeiston kannatuksen kasvua. Äärikommunistinen homotransuvihersiirtymä on suoraan polttoainetta jopa äärioikeiston kasvulle. Poliittiset aaltoliikkeet ovat toisaalta luonnollisia ilmiöitä vallan maailmassa. Tulevan tappionsa äärellä vasemmisto käynnistää vastavoiman, työläisten sosiaalidemokraattisen viimeisen taistelunsa, joka kuuluu siihen sykliseen poliittiseen isostasiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Juuri näin, silmätkin kostuttavat olutupa, -teltta kokoontumiset huokuvat menneisyyttä, kun sydäntä särkevät työväentalon itkuvirret pian saavat työläiset kokoontumaan riistäjien vastaisiin mielenilmaisuihin. Yhtä kaikki, nyt mennään vihersiirtymän voimalla kohden tuntematonta, kohden leivätöntä pöytää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Kun riistäjät loppuvat, työläisen olot paranevat varmaankin sovhoosien maisemissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Itävallassa alkaa olla oikea meininki!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Onneksi persujen listalla on huippuehdokkaita eduskunnan ulkopuoleltakin. Jos laitaoikeisto saa hyvän mandaatin, toivottavasti he pystyvät yhteistyöhön, jotta kommarit eivät pääse sampanjasosialisteiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

maailman laidoilla
#7

Laitakommunismi on pahempaa kuin laitaoikeisto, ja kaikkein pahinta on laitaviherkommunismi, joka kattaa jo kansallissosialismin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#12

Esim. Vihreiden Sofia Virran joka tentissä lanseeraama:
Suomi ei halua mustia lapsia.
Suomi on suomalaisten maa, mm. Somalia on somalien maa.
Mikä on epäselvää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#15

Minulle tulee aina hyvä mieli, kun sampanjasosialistit aloittavat sanoilla vuorineuvosten veroale. Ilman vuorineuvoksia sampanjasosialistit kaivaisivat perunapeltoa talikolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Suomi on perse ja perussuomalaiset suomen perseenreikä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Miks läksit niin?
#21

No kylläpäs nyt ottaa koville!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Tuolla Nimettömällä ei ilmeisesti ole sitä p..seen reikää ollenkaan,kun uloste tulee suun kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kuinka moni kansanedustaja ottaa paikan vastaan, jos tulee valituksi mepiksi?
Monet ovat ehdokkaina vain keräämässä puolueelle ääniä ja itselle julkisuutta ja tunnettavuutta tulevaa poliittista uraa varten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Erittäin samaa mieltä kirjoittajan kanssa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000