Perussuomalaiset

Anne Vuori

Kädet syvällä vuokralaisten taskuissa

Viime aikoina olemme lehdistä saandeet lukea VVO:n, nykyisen Kojamon listautumishaluista Helsingin pörssin päälistalle. Kojamon pääomistajia ovat mm. työeläkeyhtiöt Varma ja Ilmarinen sekä ammattiliitoista JHL, teollisuusliitto, rakennusliitto, PRO, PAM, OAJ, tehy ja sähköalan ammattiliitot. Kojamo on tunnettu korkeista vuokristaan ja osingoistaan.

Tiedostamme, että tiettyjen ammattiliittojen takana on vahvoja vanhoja puolueita, jotka omilla poliittisilla päätöksillä edesauttavat asuntomarkkinoiden ja vuokrien kallistumista. Ainakin pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa osa vuokra-asunnoista ovat jo karanneet tavallisen matalapalkkaisen työntekijän ulottumattomiin korkean vuokran vuoksi. 

Asumistukea maksetaan yhä useammin myös työssäkäyville vuokralaisille. Tämähän tietysti sopii vuokra-asunnon omistajalle, koska vuokra kuitenkin maksetaan vaikka valtion kassasta, oli vuokra sitten kuinka korkea tahansa. Valtion eli veronmaksajan raha kiertää asumistuen muodossa ammattiliitoille ja sitä kautta muutamalle vahvalle vanhalle puolueelle.

Puolueet ovat ottaneet myös vahvan vallan vuokralaisten etuja ajavassa yhdistyksessä, jonka pitäisi olla ”poliittisesti sitoutumaton” yhdistys. Salaisella saunasopimuksella on sovittu, että puheenjohtaja on aina SDP:n ja varapuheenjohtaja Vasemmistoliiton edustaja. 

Kun puolueiden ja ammattiliittojen edustajat ovat sekä vuokran-antajan että vuokralaisten edustaja, voimme vain arvata kenen etuja he ajavat?

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja