Perussuomalaiset

Anne Vuori

"Ettei yhdistetä politiikkaan"

Kerran vuodessa järjestettävä Ilta Hekan kanssa tilaisuudessa piti tänä vuonna olla kuntavaalien ”kunniaksi” ns. politiikan paneeli, koska olisi ollut hyvä kuulla, mitä puolueiden edustajat ajattelevat vuokralla asumisesta, sen kehittämisestä ja Hekasta. Alustavan ohjelman käsiin saatuani, ihmettelin kun tuo politiikan paneeli puuttui ohjelmasta kokonaan. Kysyin asiaa vuokralaisneuvottelukunnan edustajalta, taholta joka iltaa on järjestämässä, miksi näin? Vastauksena sain, että Heka ei halunnut tuota osiota, ettei Hekaa yhdistetä politiikkaan.

Aika kummallinen vastaus yhtiöltä, jonka hallituksen puheenjohtaja on asuntoasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja, jonka toimitushohtaja vastaa toiminnastaan Helsingin kaupungin konsernijaostolle (koja) ja joka vuokralaisten valinnassa noudattaa mm uusia tulorajoja, jotka taas ovat valtioneuvoston esittämiä ja eduskunnan hyväksymiä ja jonka omistaja on Helsingin kaupunki, jossa valtaa käyttää polittinen edustus. Silkkaa politiikkaa!

Alkaako vuokralaisten kiinnostus Hekan hallintoa kohtaan pelottamaan? Onko kevään aikana esillä olleet arvostelut Hekaa ja sen hallintoa kohtaan liikaa? Vuokralaisella on kuitenkin oikeus tietää mitä hänen maksamillaan vuokrarahoilla tehdään ja hankitaan yhtiössä, jossa noudatetaan omakustannusperiaatetta

Lyhyenkin historiansa aikana, Heka on hävettävän usein ollut julkisuudessa mm kavalluksen ja työpaikkakiusaamisen vuoksi. Mitähän vielä?

Tekstin aiheet:

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja