Me ei leikitä ton kanssa

Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee kehdosta hautaan hyvin syvälle juurtunut epäterve ulkopuolelle sulkemisen mekanismi, joka alkaa jo päiväkodissa ja jatkuu aina vanhainkotiin asti. Olen kuullut paljon vanhainkotien arjesta, jossa vanhukset perustavat kuppikuntia ja moni vanhus jää näiden kuppikuntien ulkopuolelle. Ihmisyhteisöille on tunnusomaista erilaisten pienten ryhmien muodostaminen perustuen niiden samanhenkisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Suomessa kuitenkin vallitsee valitettavan usein sellainen ”samanhenkisyys”, jossa yhteishengen ainoa määräävä tekijä on se, että kaikkia persoonallisia ihmisiä vierastetaan ja heidät halutaan sulkea ryhmien ulkopuolelle. Mistä tämä kaikki on lähtöisin? Näkisin keskeisimpänä puutteellisen kotikasvatuksen sekä koko ajan yhteiskunnassa kovenevat arvot, jossa epäterve kilpailuasenne yritetään iskostaa jopa päiväkoti-ikäisiin lapsiin. Tämänpäiväinen Iltasanomat kirjoitti koskettavasti pikkulapsesta, jonka syntymäpäiväjuhliin ei tullut ketään. Muut lapset ilmeisesti olivat käyneet kiistaa siitä, että ketä juhliin kutsutaan ja ketä ei. Tämä on raadollista ja raakaa, mutta pitää muistaa, että mikään tällainen ilmiö ja sen yleisyys ei synny tyhjästä, vaan heijastaa yhteskunnassa valltsevia arvoja. Lapset ovat vanhempiensa ja ympäristönsä peilejä. Vastuuton ja selkärangaton aikuinen ei siihen peiliin halua katsoa, vaan rakentaa itselleen sellaisen peilin, joka heijastaa omaa kuvitelmaa olemassa olevasta yhteiskunnasta. Tämä on vaarallinen itsepetos, koska siinä petetään kasvamassa oleva nuori ihminen, ei pelkästään itseään. Mikään raha maailmassa ei tule ratkaisemaan ihmisten ilkeyttä ja raakuutta toisia kanssaihmisiä kohtaan ja jos Suomessa ei pian ala totaalinen asennemuutos suhtautumisessa toisiin ihmisiin, on vaikea erottaa elämmekö kivikaudella vai 2010-luvulla. Sivistyneen yhteiskunnan tehtävänä on minimoida ihminen on ihmiselle-susi ajattelumallin leviämistä ja tähdätä kaikella toiminnallaan niin kotikasvatuksessa, kouluissa kuin työyhteisöissäkin tervehenkiseen yhteistoimintaan, jossa kaikkien ei tarvitse olla kaikkien kaveri, mutta jossa toisia ihmisiä voi ja pitää kunnioittaa tasavertaisina yhteisön jäseninä.