Yle käy kalliiksi suomalaisille

Vuonna 2014 suomalaisilta kerättiin Yle-veroa yhteensä 461,8 miljoonaa euroa (yli 2,7 miljardia vanhaa markkaa). Vuonna 2014 Ylellä oli töissä 3 586 henkeä. Väestömäärään nähden Yleisradio on valtavan ylimitoitettu.

Yksilön kannalta tulee halvemmaksi maksaa vain siitä ohjelmistosta, mitä itse tarvitsee. Miksi maksaa Ylen uutisista, kun nykyaikana uutiset voi lukea internetistä tai katsoa ne kaupallisilta televisiokanavilta? Miksi maksaa Ylen lähettämästä tv-sarjoista, jos samat ohjelmat saa pilkkahintaan Netflixistä, HBO Nordicilta tai tavaratalon alekorista?

Henkilön yleisradiovero on tuloista riippuen jopa 143 euroa. Jo sadallakin eurolla saa monta dvd:tä kirpputorilta ja voi katsella Netflixistä sarjoja monta kuukautta. Yhteisö voi joutua maksamaan Yle-veroa jopa 3 000 euroa vuodessa. Se on tolkuttoman kova hinta siitä, että saa katsoa Ylen uutiset, Pikku Kakkosen, Seinäjoen Tangomarkkinat ja urheilua. Maksaisitko sinä kolme tonnia siitä hyvästä, että saat katsoa Suomi on ruotsalainen -ohjelmaa?

Jos Ylen ohjelmat laitettaisiin maksukortin taakse, paljastuisi Yleisradion todellinen kannatus.

Valtiollinen Yle on tarpeeton

Kun Yleisradio siirtyi valtiolle vuonna 1934, kanavia oli huomattavasti vähemmän. Mihin Yleä tarvitaan enää nykyaikana, kun internet, tv ja radio ovat pullollaan erilaista maksutonta ohjelmistoa? Pelkästään tältä nettisivulta sekä täältä pystyy kuuntelemaan ilmaiseksi kymmeniä suomalaisia nettiradioita. YouTubesta voi katsella miljoonia videoita (myös suomenkielisiä) maksutta. Kulttuuria, viihdettä, tiedettä ja taidetta on myös maksuttomasti tarjolla internetissä valtavat määrät (myös suomenkielisenä). Verkkoon tuotetaan joka päivä uutta materiaalia, joka on ilmaiseksi käytettävissä. Tästä esimerkkinä Wikipedia. Yleisradion rooli ”tärkeänä julkisena palveluna” on heikolla pohjalla nykyajan informaatioaikakaudella.

Yle ei pelaa markkinaehtoisesti

Jos mainosrahoitteinen mediatalo tuottaa surkeaa ohjelmistoa, ihmiset voivat boikotillaan aiheuttaa mittavat menetykset yritykselle. Tämä markkinatalouden laki pakottaa palveluntarjoajaa kehittämään omaa tuotevalikoimaa ja kannustaa palvelemaan paremmin kuluttajia. Siksi asiakkaita kannattaa kohdella hyvin, eikä hyökätä heitä vastaan.

Yleä eivät koske samat säännöt kuin kaupallisia toimijoita. Jos Yle lähettää heikkoa ohjelmistoa, ihmiset eivät voi äänestää lompakollaan. Vaikka koko kansa ryhtyisi täydelliseen Yle-boikottiin, sekään ei auttaisi, koska rahat otetaan veroista. On vain pakko maksaa. Talouden realiteetit eivät kosketa Yleä, minkä vuoksi palvelu ei kehity kuten kaupallisella puolella. Miten Yle voi tehdä konkurssin, jos raha tulee kuin manulle illallinen?

Jos Ylen erityisasema olisi perusteltu (”ilman Yleä ihmiset tyhmentyvät”), olisiko aihetta perustaa myös Valtion Ruokakauppa, jossa myydään vain terveysruokaa? Entäpä, jos perustetaan Valtion Autokauppa, jotta voidaan varmistaa, että ihmiset ajavat turvallisilla autoilla? Näiden yksityistämistä vastustettaisiin samoilla perusteilla: ”On parempi, että valtio ohjaa ihmisten arkielämää. Jos valtio ei puuttuisi ruokatottumuksiin, ihmisethän alkaisivat syömään pelkkää roskaruokaa. Jos valtio ei puuttuisi autokauppaan, niin ihmiset ostavat vaarallisia autoja!”. Onko jokin näistä uhkakuvista toteutunut? Suomessa ei ole valtiollista sanomalehtitaloa ja hyvin on pärjätty ilmankin.

Yle sortaa maakuntamedioita

Turun Sanomien vastaava päätoimittaja Kari Vainio laukoo suoraan, että ”Yle tappaa kaupallisen median digikehityksen ja sitä kautta paikallislehdistön ylivoimaisilla ja maksuttomilla sisällöillä. Onko tämä valtiovallan tahto?”

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi on todennut, että ”jos Ylen strategialle ei aseteta pian selkeitä rajoja, taloudellisissa vaikeuksissa ja digitaalisen murroksen keskellä painivan yksityisen median kantokyky alkaa pettää lähivuosina”.

Pohjalaisen pääkirjoituksessa 5.2.2015 kerrotaan asia yksiselitteisesti: ”Yle-vero sementoi Ylen rahoituksen puoleen miljardiin euroon vuosittain. Se näkyy isoissa uutistilanteissa, joissa markkinaehtoinen media kilpailee Ylen materiaalista ylivoimaa vastaan. Ylessä riittää kosolti ammattitaitoa, mutta sen vahvistunut asema kaventaa suomalaista mediakenttää.”

Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan maakuntalehdet ovat joutuneet ahtaalle, kun Yle on vahvistanut alueellisia toimituksiaan ja nettitarjontaansa.

Eikö tässä tulisi jo herätyskellojen soida? Vaikka toisin yritetään kaunistella, verorahoitteisen Ylen toiminta on aina jostain pois. Miksi ostaa digilehteä, jos voi mennä Ylen sivuille? Miksi tilata maakuntalehteä, jos voi katsoa Ylen alueuutisia? Ylen tunkeutuminen maakuntiin johtaa siihen, että maakunnalliset ja paikalliset toimijat laitetaan yhä ahtaammalle. Se aika, jonka kuluttaja käyttää Ylen palvelussa, olisi voitu käyttää myös yksityisten radiokanavien kuunteluun ja paikallislehtien tilaamiseen. Eikö se riitä, että pienet paikallislehdet ovat jo nyt tarpeeksi ahtaalla?

Yle on vallanpitäjien propagandakanava

Kun valtio sekaantuu televisio- ja radiotoimintaan, on hyvin helppoa alkaa tuputtamaan omaa ideologiaa toisille. Totalitaristisissa valtioissa televisio– ja radiotoiminnalla kontrolloidaan kansan ajattelua. Propagandisti Göbbels totesi eräässä puheessaan, ettei natsien nousu olisi onnistunut ilman valtion ohjaamaa radiota. Kysymys kuuluu, kuinka paljon Yle on vaikuttanut Suomen vaalien tuloksiin viime vuosikymmenten ajan? Millainen eduskunta olisi, jos Ylen toimittajat eivät pääsisi vaikuttamaan äänestyskäyttäytymiseen?

Yle ei ole puolueeton

Yle on perinteisesti ollut vasemmistolainen laitos, joka on Hella Wuolijoen ja reporadion ajoista lähtien suoltanut ulos puna-aatteen läpäisemää sanomaa. Ylessä ylintä päätösvaltaa käyttää poliittisista puolueista koottu hallintoneuvosto. Yle on siis vallanpitäjien työkalu, jonka välityksellä poliittisia ja uskonnollisia ideologioita syötetään kansalle. Tästä esimerkkinä Ylen lakisääteinen velvollisuus tukea monikulttuurisuutta ja tarjota hartausohjelmia. Vaikka vastustaisi monikulttuurisuuden edistämistä verorahoilla, sillä ei ole merkitystä – sinun rahasi kyllä kelpaavat. Olipa sitten pastafari taikka ateisti, joutuu silti rahoittamaan Koraanin lukemista ja jumalanpalvelusten televisiointia – sinulta ei kysytä.

Hyvä esimerkki poliittisesta väännöstä on myös se, että pienpuolueita ei koskaan aseteta rinnakkain eduskuntapuolueiden kanssa. Tällä tavalla tietoisesti eristetään vaihtoehtoiset näkemykset, vaikka pienpuolueiden kannattajat maksavat myös muiden kansalaisten tavoin Yle-veroa.

Tässä vain muutamia käytännön esimerkkejä, kuinka häikäilemättömästi Yleisradio on toiminut viime aikoina:

– Maaliskuussa 2007 Yleisradion Superfarmi Mitkä vaalit?! – ohjelmassa esiteltiin puolueita ja niiden nuorisojärjestöjä. Kutsun paikalle olivat saaneet kaikki eduskuntapuolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta. Mukaan oli myös kutsuttu Suomen Kommunistisen Puolueen sitoutumaton ehdokas. Syynä oli ”ohjelma-ajan puute”.

– Helmikuussa 2009 YLE Tampere teki internet-kyselyn lukijoille aiheesta ”Mistä ulkomaalaisviha johtuu?” Kun ”Huonoista kokemuksista” -vaihtoehto sai eniten kannatusta, vaihtoehto poistettiin kyselystä alle 20 minuutissa.

– Helmikuussa 2009 Ylen pääuutislähetyksessä (toimittaja Jyri Rantalan toimittamassa jutussa) nimitettiin Jussi Halla-ahoa ”rotutohtoriksi”.

– Maaliskuussa 2010 Yle uutisoi Homma ry:n tekemästä maahanmuuttotutkimuksesta siten, että kaikki epämiellyttävät tosiasiat sivuutettiin.

– Lokakuussa 2012 Yle sensuroi Uutisvuodossa esitetyn vitsin Paavo Lipposesta (sd). Jakso poistettiin Yle Areenasta.

– Syyskuussa 2013 Yle julkaisi värittyneen uutisen korkeakouluopiskelijoiden maahanmuuttoasenteita koskevasta tutkimuksesta.

– Syyskuussa 2013 Hilkka Säävälä kirjoitti Ylelle hyvin väritetyn uutisen, jossa todetaan: ”Kansanedustaja Halla-aho on perheellinen mies, pienten lasten isä. Edes tämä ei saa heltymään miljoonan kodittoman syyrialaislapsen edessä. Pakolainen tai maahanmuuttaja, kumpiakaan ei tarvita.” Uutisessa myös vertaillaan perussuomalaisten puoluetoimiston kustannuksia, vaikka uutisen aiheena on Syyrian pakolaiset.

– Joulukuussa 2013 Yle käytti pääuutisislähetyksessä Kiakkovierasjuhlien ”puolueettomana asiantuntijana” henkilöä, joka on vasemmistosuuntautuneen Aivorieha-ajatushautomon perustaja ja Sitoutumattoman vasemmiston (SitVas) edustajistoehdokas.

– Maaliskuussa 2014 europarlamenttiehdokas ja kansanedustaja Jussi Halla-aholta (ps.) evättiin pääsy A-studioon, koska ”oli saanut jo näkyvyyttä”. Tilalle kutsuttiin Vihreiden edustaja, mutta joka oli myös saanut näkyvyyttä televisiossa.

– Syyskuussa 2014 toimittaja leimasi Perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi. Ylen toimittaja Anna Lehmusvesi kysyi suorassa lähetyksessä: ”Voiko sanoa, että se [Ruotsidemokraatit] on vielä maahanmuuttovastaisempi tai jossain määrin rasistisempi puolue kuin perussuomalaiset?”

– Joulukuussa 2014 itsenäisyyspäivän tienoilla Yleisradio antoi suunnattomasti televisioaikaa sabotaasia kannattavalle anarkistille.

– Helmikuussa 2015 dosentti Arto Luukkasen (ps.) haastattelu sensuroitiin.

– Maaliskuussa 2015 Seiska uutisoi, kuinka Yle sensuroi kokoomuslaisen eduskuntavaaliehdokkaan vaalitentin ”rasistisena”.

– Huhtikuussa 2015 Yle julkaisi ohjelman A-Studio: Talk – vasemmiston luisu, jonka kuvauksessa lukee: ”Vappu on työväen juhla, mutta mikä on suurin työväen puolue – perussuomalaisetko? Miten vasemmiston pitää uudistua, jotta se saa kannatusta tulevaisuudessa.” Talkin vieraina on pelkästään vasemmistolaisia: Li Andersson (vas), Jari Myllykoski (vas), Antti Lindtman (sd), ja Kaarin Taipale (sd). Ohjelman juontaa toimittaja Susanne Päivärinta.

Ylen ruotsinkielinen palvelutarjonta on paisutettu

Vuonna 2014 Svenska Ylen henkilöstö oli 12,4 % koko Yleisradion henkilöstöstä.

Ratkaisu: Yksityistetään Yleisradio.

Silloin loppuvat veronmaksajien kustannuksella seuraavat:

– kaupallisen maakunta- ja paikallismedian sortaminen

– vihervasemmistolaisen ideologian tuputtaminen kansalle

– (erityisesti perussuomalaisiin kohdistuvat) poliittiset ajojahdit

– värittynyt uutisointi

– ylisuuret budjetit ruotsinkieliselle ohjelmistolle