Julkaistu lehdessä: Kansalliskonservatiivinen aikakauslehti Rahvas 1-2/2017

Vuoden 2016 kevätkokouksessa Perussuomalaiset Nuoret hyväksyi suurella enemmistöllä julkilausuman Maakunnille myönnettävä laaja itsehallinto. Julkilausuman mukaan lainsäädäntövalta ja verotusoikeus on hajautettava maakuntiin, koska alueellisessa demokratiassa yksittäisen ihmisen vaikutusvalta kasvaa. Kutsuttiinpa näitä yksikköjä itsehallintoalueiksi, maakunniksi, lääneiksi tai osavaltioiksi, on syytä perehtyä niiden hyötyihin.

Läheisyysperiaate

Perusperiaate on, että päätöksenteko täytyy tehdä mahdollisimman lähellä ihmistä, johon päätökset vaikuttavat. Kyse on läheisyysperiaatteesta, joka on demokratian perusta. On järkevää, että paikalliset ihmiset päättävät paikallisista asioista, koska paikallistietämystä ei voi saavuttaa ulkoapäin. Myös tuomioistuinten lautamiesjärjestelmässä tätä periaatetta on haluttu kunnioittaa; oikeutta ei jaa pelkästään virkatuomarien sulkeutunut yhteisö, vaan siihen osallistuvat myös alueen asukkaista valitut maallikkotuomarit.

Pieniä itsehallintoalueita on olemassa ympäri maailmaa. Esimerkiksi Sveitsissä on asukkaita vain 8 miljoonaa ja maassa on useita alle 50 000 asukkaan itsehallintoalueita (kantoneita). Jokaisella kantonilla on oma parlamenttinsa, perustuslakinsa ja tuomioistuimensa. Pienimmässä kantonissa on asukkaita alle 16 000, eli pienen suomalaisen maaseutukaupungin verran. Kanadan pienimmässä provinssissa on asukkaita reilut 140 000, eli vähemmän kuin Pohjois-Karjalan maakunnassa. Kanadan valtavat territoriot ovat ainoastaan noin 30–40 000 asukkaan kokoisia. Venäjällä on pari 40–50 000 asukkaan autonomista aluetta. Lisäksi 29 000 asukkaan Ahvenanmaan maakunta on elävä esimerkki pienestä itsehallintoalueesta Suomessa. Vertailun vuoksi: Helsingissä on enemmän asukkaita kuin Yhdysvaltain Wyomingin tai Vermontin osavaltiossa, ja lähes yhtä paljon kuin liittovaltion pääkaupungissa Washingtonissa. Itsehallinto ei siis vaadi mitään tiettyä asukaslukua toteutuakseen, vaan kyse on poliittisesta tahdosta: Halutaanko valtaa keskittää vai hajauttaa? EU:ssa valta halutaan keskittää, mutta Suomessa voidaan toimia toisin.

Maakuntien erot ja intressit

Suomi on suuri, äärimmäisyyksien maa. Olosuhteet vaihtelevat paljon Pohjois-Lapin vuorilta ja erämailta pääkaupunkiseudun vilskeeseen. Automatka Nuorgamista Helsinkiin on yli 1300 kilometriä. Toiset kunnat tuhlaavat ja toiset elävät tiukassa kulukurissa. On uskonnollisia alueita, maatalousalueita, korpiseutuja, saaristoja ja suurkaupunkeja. Osavaltioiden perustaminen huomioi maamme alueiden erilaisuuden. Laaja itsehallinto edistää kaupunkikeskusten kehittymistä, mutta antaa myös maaseutumaisille alueille keinon kilpailla ja luoda työpaikkoja, jotka muuten uhkaavat kadota. Julkisen sektorin kilpailutukset voidaan tuoda lähemmäs paikallisia yrittäjiä. Osavaltiorakenne mahdollistaa myös pakkoruotsista luopumisen.

Vaalipiirijako on elävä todiste siitä, että Suomi on tälläkin hetkellä oikeasti jaettu maa, ja väestön intressit vaihtelevat alueittain. Suomen perustuslain 25 §:n 2 momentin mukaan ”eduskuntavaaleja varten maa jaetaan Suomen kansalaisten lukumäärän perusteella vähintään kahteentoista ja enintään kahdeksaantoista vaalipiiriin. Ahvenanmaan maakunta muodostaa lisäksi oman vaalipiirinsä yhden kansanedustajan valitsemista varten”. Vaalipiirijako on ollut olemassa jo vuodesta 1906 (26/1906, 4 §), ja se on perustunut vuoteen 1997 saakka läänijakoon, ja sen jälkeen maakuntajakoon. Vaalipiirien tarpeellisuutta on perusteltu poliittisen suhteellisuuden ja alueellisen edustavuuden takaamiseksi (HE 1/1998 s. 81, 24 §). Keskeisin huomio liittyy perusteluun alueellista edustavuudesta. Se pitää sisällään oletuksen, että jokaista aluetta varten tulisi olla edustaja eduskunnassa, koska alueita on kuultava ja oman alueen ihmiset tietävät asiansa parhaiten. Maakunnalliset intressit ovat siis olemassa de jure ja de facto. Nykyjärjestelmän ongelmana on, että maakunnilta puuttuu valta, joka niille luontaisesti kuuluisi.

Suora demokratia

Osavaltiot tukevat suoran demokratian toteutumista. Suomen perustuslain 53 §:n 3 momentin mukaan vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle kansalaisaloite. Useat aloitteet ovat kuitenkin kokeneet tyrmäyksen ja monet ovat lopahtaneet täysin, koska ne eivät ole keränneet riittävästi nimiä. Tässäkin tapauksessa nähdään, että yhdenmukaistaminen ei toimi. Koska kansalaisaloitejärjestelmän läpi voidaan tehdä niin paikallisia kuin valtakunnallisia aloitteita, on väistämätöntä, että paikalliset kansalaisaloitteet tuskin koskaan saavuttavat tarvittavaa kannattajien vähimmäismäärää. Osavaltiorakenteella tämä ongelma voidaan ratkaista mielekkäällä tavalla. Kun jokaisessa osavaltiossa toteutetaan edustuksellisen rinnalla myös suoraa demokratiaa, se antaa paikallisia asioita koskeville kansalaisaloitteille upean mahdollisuuden, jota ei nykyisin ole olemassa. Koska Suomen asutus vaihtelee hyvin voimakkaasti etelästä pohjoiseen sekä idästä länteen, juuri siksi jokainen osavaltio päättäköön omassa perustuslaissaan, mikä on sopiva kannattajien vähimmäismäärä kansalaisaloitteille. Näin hallinnon legitimiteetti vahvistuu ja yksilöille tulee yhä enemmän sananvaltaa lainsäädäntöön.

Kyllä kansa tietää

Joku voi olla sitä mieltä, että suomalaisten lait tulee päättää yhteisesti. Mutta eikö sitten kaikkien kuntienkin asiat tulisi päättää yhdessä suomalaisten kanssa: helsinkiläisten ja turkulaisten kaava-asiat yhdessä pöydässä? Ei tietenkään – kyse on ainoastaan työnjaosta. Ei olisi mielekästä, että rovaniemeläiset päättäisivät kajaanilaisten rakennusjärjestyksestä. Mutta jos työnjako hyväksytään perusteeksi pohjautuen jokaisen alueen omaan paikallistietämykseen, miksei kaikkia vallan muotoja (lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa) hajauteta kansan keskuuteen samalla perusteella? Miksi vain tiettyjä vallan muotoja halutaan jalkauttaa ihmisten keskuuteen? Taustalla lienee pelko siitä, että ihmiset eivät olisi riittävän kyvykkäitä hallitsemaan omia maakuntiaan. Tämä on perätön luulo. Miten ihmisillä voisi olla kyky hallita koko valtakuntaa, Suomea, muttei sen pienempää itsehallinnollista osaa? Jos vaasalaiset osaavat valita edustajansa johtamaan valtakuntaa, miksi he eivät pystyisi yhdessä muiden kanssa ylläpitämään omaa itsehallintoa? Äänioikeus on juridinen tunnustus yksilön kyvykkyydestä. Edellisestä voidaan johtaa, että perustelu ”kyvyttömistä kansalaisista” ei ole hyvä, vaan se päinvastoin on argumentti osavaltiorakenteen puolesta. Kansallinen hallitus on kuitenkin edelleen tarpeellinen muun muassa yhteisen ulkopolitiikan ja maanpuolustuksen järjestämiseksi. Kun siltarumpupolitiikka on pois kansalliselta tasolta, voidaan keskittyä laajempiin kysymyksiin.

Demokratian laboratoriot

Jos jossain osavaltiossa säädettäisiin huono laki ja siitä aiheutuisi ikäviä seurauksia, nämä haitat eivät leviäisi koko Suomeen, vaan ainoastaan kyseiseen osavaltioon. Demokratian laboratorioissa voidaan välttää toisten tekemiä virheitä ja ottaa niistä opiksi. Näin maakuntien väliset tarpeettomat riidat voidaan välttää. Myös väärinkäytösten ja perustuslain vastaisten lakien rajautuminen on veronmaksajan etu. Nyt on toisin. Jos jokin poliittinen koalitio saavuttaa vallan Suomessa ja alkaa harjoittaa tuhoisaa politiikkaa, vahinkoja ei voida maantieteellisesti rajoittaa, vaan koko Suomi kärsii. Siksi samoja sääntöjä ei pidä pakottaa koko Suomeen, vaan on järkevämpää jättää esimerkiksi parkkipaikkamitoitukset, aseenomistus, autokoulun pituus ja susipolitiikka alueiden itsensä päätettäväksi.

Osavaltiorakenne vastaa sanatarkasti Perussuomalaisten Nuorten tavoitteita: lähidemokratia, suora kansanvalta, ihmislähtöinen valtio sekä korruption ja ylisuurten yksiköiden vastustaminen (Periaateohjelma 31.10.2015, s. 5).