Perussuomalaiset

Jari-Pekka Teurajärvi

Oulussa tarvetta aluelautakunnille

Ylikiimingin kaupunginosa sijaitsee noin 40 kilometrin ja noin tunnin bussimatkan päästä Oulun keskustasta. Ylikiimingin kunta ja Oulun kaupunki toteuttivat kuntaliitoksen vuonna 2009. Palvelut ovat karanneet Ylikiimingistä kiihtyvää tahtia kohti kantakaupunkia. Näin on käynyt muillekkin Oulun kaupungin liitoskunnille, jotka liittyivät 2013.

Ylikiimingin asukastuvalla eli entisellä kunnantalolla järjestettiin 17.8.2016 keskustelutilaisuus, johon osallistui runsaasti paikallisia. Keskustelutilaisuuden lopputulos ja viesti päättäjille oli selvä: haluamme itse päättää oman alueen asioista, eikä demokratia toteudu halutulla tavalla. Tilaisuudessa ”jämäkimmän puheenvuoron” sanomalehti Kalevan (18.8.2016) mukaan piti Oulun kaupungin keskustalainen valtuutettu. Keskustalla on kaupungin suurin valtuustoryhmä ja eniten poliittista valtaa. Jämäkästä puheenvuorosta ilmenee demokratiavaje.

Jos edes suurimmasta valtuustoryhmästä ei pysty pitämään parlamentaarisin keinoin edustamansa kansanryhmän puolia, niin mistä sitten? Aluelautakunta toisi ratkaisun tähän demokratiavajeeseen. Keskusta on ajanut vahvasti Oulussakin vallalla olevaa keskittämispolitiikkaa ja on teoillaan näivettänyt rauna-alueiden palvelut ja elinkelpoisuuden. Aluelautakuntamalli on ollut käytössä esimerkiksi Rovaniemellä ja on todettu toimivaksi.

Aluelautakunta voisi itsenäisesti päättää oman alueensa toimista valtuuston määrittelemän budjetin raameissa. Päätökset ovat paremmin hyväksyttävissä, mikäli ne ovat omin voimin tehty. Paras paikallistuntemus on paikallisilla.

Kuntalaisaloitteen aluelautakuntien perustamisesta Ouluun voi allekirjoittaa sähköisesti osoitteessa https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/2796

Jari-Pekka Teurajärvi (ps.), Oulu

Kirjoitus on julkaistu Oulu-lehden Mielipide -palstalla 24.8.2016

Voit lukea kaikki aikaisemmat Jari-Pekka Teurajärven kirjoittamat Perussuomalainen blogit täältä: https://tunnistus.perussuomalaiset.fi/kayttaja/9bfd7ad9-b2f3-49db-be77-e594422a5e89

LÄHTEET:

Sanomalehti Kaleva 18.8.2016

Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ylikiiminki

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Eikä siellä S……na ole jo tarpeeksi yhteiskunnan elättejä ennestään !
Ouluun on yhditetty vaikka kuinka paljon pieniä kuntia ,kaikki julkisen sektorin väki 5 vuoden irtisanomisajalla kulkee töissä vaikka töitä ei ole murto osallekkaan !
Samaan aikaan tyhjänpäiväisiä sika palkkaisia johtajan virkoja keksitään kilvan lisää ! apulaiskaupunginjohtajiakin oli lähes Kymmenen sikamaisella palkalla,muttta siitä syntyneen kohun takia johtajien virka nimikkeitä piti muuttaa !!!
Tämä kaikki järjettömyys tehdään velaksi !
Jos Persut haluisi olla sellainen järkevä puolue jota se näytteli ennen vaaleja niin PERSUJEN PITÄS VAATIA ETTÄ JULKISELLE SEKTORILLE TEHDÄÄN -70 % LEIKKAUS PALKKOJA JA VIRKOJA LEIKKAAMALLA !!!!!

Se olisi 1.askel tämän maan pelastastamisessa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

2. olisi että sosiaali pummi pakolaiset on ajettava välittömästi sinne rajalle mistä ovat tulleetkin !
3. olisi että palautetaan tämän maan kilpailu kyky ja lopetetaan velkaantuminen (joka ei onnistu ilman noita 2 toimea )
4. Olisi että houkutellaan tähän maahan sijoitajia,investointeja,yrittäjiä ,suuryrityksiä VIRON VEROMALLILLA !
jotta tähän maahan syntyisi työtä !

Muuten tähän maahan ei tule järkeä ja työtä ja työpaikkoja joissa valmistamme vientituotteita josta saamme valuutta tuloja,tällä entisellä menolla meitä uhkaa konkurssi !

EIKÖ PERUJEN PITÄISI TULLA JÄRKIIN JA VAATIA JÄRKEÄ TÄHÄN MAAHAN !

Jokainen järkevä tajuaa Että pummit syö meidän VELKAPUSSITA NYT TÄLLÄ HETKELLÄ (niin ulkomaiset rahan perässä tänne tulevat kuin kotimainen julkisen sektorin väki )

t. Persut on perseensä myyneet !

ps. Soini on näyttönsä antanut jo Hallituksessa pelaamalla velkarahalla pakolaisbisnestä ja lähettämällä rahoja Turkkiin,Kreikkaan ja Ukrainaan jne..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000