Perussuomalaiset

Aki Mäkipernaa

Helsingin siirtolapuutarhat virkamiesten armoilla!

Helsingin siirtolapuutarhat eivät saa olla kaupungin virkamiesten mielivallan armoilla!

Kävin tutustumassa Herttoniemen siirtolapuutarhaan ja keskustelin paikallisten mökkiläisten kanssa. Huomasin useita myynnissä olevia mökkejä. Keskusteluissa nousi esiin huoli Helsingin kaupungin kiristyneestä ohjeistuksesta, kasvavista vuokrista ja viranomaisten kohtuuttoman pikkutarkasta valvonnasta.

Mökkiläisten kertomusten perusteella tarkastuksissa puututaan jopa mökkien sisällä olevien huonekalujen sijoitteluun. Tämä on jo suoranaista pilkunviilausta. Onko kaupungin tehtävä todella valvoa, miten ihmiset sijoittelevat huonekalunsa omassa mökissään?

Eräs mökkiläinen kertoi yrittäneensä parantaa mökkinsä kulkureitin turvallisuutta graniittikivillä, koska aiemmat pyöreät kivet ja liuskekivet olivat aiheuttaneet kompastumisia ja nilkkavammoja. Silti maanpinnan muokkaamiseen ja turvallisten kulkureittien rakentamiseen suhtaudutaan rajoittavasti. Myös kaide on määrätty purettavaksi. Samalla tavaroiden säilyttämiseen puututaan.

Tässä näkyy ongelman ydin: käytännön järki ja mökkiläisten arki eivät kohtaa kaupungin viranomaisten ohjeistuksen kanssa. Byrokratia näyttää menevän maalaisjärjen ja jopa turvallisuuden edelle. Eikö kaupungin pitäisi helpottaa ihmisten elämää eikä vaikeuttaa sitä?

On hyvä muistaa, että Helsingin siirtolapuutarha- ja kesämajakulttuurilla on pitkä historia. Osa alueista juontaa juurensa jo 1900-luvun alkuun, tsaarin aikaan. Niiden merkitys korostui pula-aikana ennen sotia ja erityisesti sotien jälkeisinä vaikeina vuosina. Ne ovat osa Helsingin historiaa, yhteisöllisyyttä ja sukupolvien perintöä. Monet mökit ovat olleet saman perheen käytössä vuosikymmeniä.

Myös rakentamistapaohjeet pitää yhtenäistää ja selkeyttää. Ei voi olla niin, että yhdessä paikassa jokin ratkaisu sallitaan ja toisessa vastaava kielletään ilman järkevää perustetta. Sääntöjen pitää olla kohtuullisia ja tasapuolisia.

Mökkien hinnat voivat nousta jopa lähes 100 000 euroon, ja edullisemmatkin maksavat kymmeniä tuhansia euroja. Kun tähän lisätään voimakkaasti kasvaneet vuokrat ja jatkuvasti lisääntyvä sääntely, on aiheellista kysyä, onko tavallisten helsinkiläisten mökkikulttuurista tulossa vain varakkaiden etuoikeus.

Miksi vuokria on korotettu näin voimakkaasti? Mihin kasvaneet vuokratulot käytetään? Kuka valvoo kaupungin viranomaisten toimintaa ja sitä, että mökkiläisiin kohdistuvat määräykset ovat kohtuullisia?

En usko, että mökkiläisillä tai yhdistyksillä on mitään kaupunkia vastaan. He haluavat vain nauttia mökeistään, pitää alueet kunnossa ja vaalia perinteitä. Kaupungin tehtävä ei ole tehdä vapaa-ajasta jatkuvaa kieltojen, huomautusten ja byrokratian kanssa kamppailua.

Nyt tarvitaan järkeä ja kohtuutta. Kaupungin viranomaisten on ymmärrettävä, että mökkialueilla eletään oikeaa arkea, eikä kaikkea voi ratkaista määräyksillä ja kielloilla.

Kannustan siirtolapuutarhojen ja kesämaja-alueiden mökkiläisiä tuomaan omia kokemuksiaan rohkeasti esille esimerkiksi mielipidekirjoituksissa ja julkisessa keskustelussa. Kaupungin toimintaa pitää voida myös arvostella ja kyseenalaistaa.

Mökkikulttuuri kuuluu helsinkiläisille – ei byrokratian pilkunviilaukselle. Antakaa kaikkien kukkien kukkia!

Aki Mäkipernaa

Eduskuntavaaliehdokas, Helsinki

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000