Fortum on solminut Googlen kanssa historiallisen 22-vuotisen sähkönostosopimuksen, jonka piirissä on vuodesta 2030 alkaen jopa puolet Loviisan ydinvoimalaitoksen tuotantokapasiteetista. Kyseessä on Fortumin historian suurin myyntisopimus ja ensimmäinen suuren mittakaavan ydinvoimalaitoksen käyttöiän pidentämiseen liittyvä sähkönostosopimus koko Euroopassa. Siis varsin poikkeuksellinen järjestely.

Loviisan kannalta sopimus on lähtökohtaisesti erittäin myönteinen uutinen. Voimalaitoksen käyttöiän jatkaminen vuoteen 2050 edellyttää noin miljardin euron investointiohjelmaa ja pitkäaikainen ostositoumus tuo Fortumille taloudellista varmuutta näiden investointien toteuttamiseen. Samalla turvataan merkittävää sähköntuotantoa, työpaikkoja ja alueellista elinvoimaa vuosikymmeniksi eteenpäin. Mutta sitten tullaan siihen kysymykseen, joka minua kiinnostaa kaikkein eniten.

Fortumin sähkönostosopimus – millaisiin ehtoihin yhtiö on sitoutunut?

Sopimuksen keskeisiä kaupallisia ehtoja ei ole julkistettu. Emme siis tiedä, millä hinnalla sähköä myydään, miten hintaa mahdollisesti tarkistetaan tai miten tuotantoon liittyvät riskit on jaettu. Ja juuri näissä yksityiskohdissa voivat piillä miljardiluokan mahdollisuudet tai riskit. Jos sähkön hinta on sidottu kiinteäksi vuosikymmeniksi, mitä tapahtuu, jos sähkön markkinahinta nousee huomattavasti sopimushinnan yläpuolelle? Entä jos ydinvoiman tuotantokustannukset kasvavat esimerkiksi inflaation, kunnossapitokustannusten tai uusien turvallisuusvaatimusten seurauksena?

Onko Fortum sitoutunut toimittamaan tietyn sähkömäärän myös silloin, jos Loviisan tuotanto keskeytyy?

Jos näin olisi, korvaavan sähkön hankkiminen markkinoilta voisi pahimmillaan tulla erittäin kalliiksi. Nämä ovat mahdollisia riskejä, eivät väitteitä siitä, että Fortum olisi jättänyt ne huomioimatta. Hyvin laaditussa sopimuksessa tällaisiin tilanteisiin voidaan varautua esimerkiksi hinnantarkistusmekanismeilla, toimitusjoustoilla ja vastuunrajoituksilla. Mutta koska ehtoja ei tunneta, emme tiedä, miten tässä on toimittu.

Fortum arvioi sopimuksen parantavan kannattavuuttaan. Tänään julkaistussa osavuosikatsauksessa todetaan kuitenkin myös, että sopimuksen pitkä kesto ja sen arvostukseen liittyvät oletukset lisäävät käyvän arvon määrittämisen epävarmuutta.

Fortumin Uniper-kaupat – onko historiasta opittu mitään?

Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo oli yhtiön talousjohtajana ja keskeisesti mukana Uniper-kaupoissa, joiden seurauksena Fortumille aiheutui miljardiluokan tappiot. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Google-sopimus olisi uusi Uniper. Mutta Fortumin historia antaa aivan riittävän syyn suhtautua vuosikymmeniksi tehtäviin miljardiluokan sitoumuksiin huolellisella kriittisyydellä.

Fortum on lisäksi valtion enemmistöomistama yhtiö. Sen tekemien päätösten onnistumisella tai epäonnistumisella on merkitystä myös suomalaiselle yhteiskunnalle.Samankaltaisia kysymyksiä investointien kannattavuudesta ja taloudellisista riskeistä olen käsitellyt myös kirjoituksessani Porvoon vetyhanke – vihreää siirtymää vai järjettömyyttä?

Olen ehdottomasti Loviisan ydinvoimalaitoksen käyttöiän jatkamisen kannalla. Se on tärkeää niin Itä-Uudenmaan elinvoimalle kuin koko Suomen sähköntuotannolle. Mutta hyvä tavoite ei automaattisesti tarkoita, että jokainen sen saavuttamiseksi tehty sopimus olisi hyvä.

22 vuotta on pitkä aika. Kukaan ei tiedä, mitä sähkö maksaa vuonna 2040, saati vuonna 2049. Siksi en väitä Fortumin tehneen huonoa sopimusta. Se voi osoittautua erinomaiseksi. Mutta yhtä lailla se voi osoittautua kalliiksi virheeksi. Sopimuksen todellista kannattavuutta ja riskienjakoa on mahdotonta arvioida luotettavasti, jos sen keskeiset kaupalliset ehdot pidetään salassa.

Ja juuri siksi on hyvä kysyä että kuinka suuri osa 22 vuoden epävarmuudesta on hinnoiteltu sopimukseen ja kenen kannettavaksi loput riskit jäävät?