Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) tuomiossa KKO:2026:27 korkein oikeus antoi suuren painoarvon havaitsemalleen epätotuudelle, eli virheelliseksi katsomalleen väitteelle siitä, miten homoseksuaalisuus nykyisin lääketieteessä määritellään.

Virheellisen väittämän korostaminen on yllättävää, koska kiihottamispykälässä ei edellytetä valheellisuutta. Päinvastoin, tiedon eli siis totuuden kertominen voi johtaa langettavaan tuomioon. Samoin kiihotuspykälässä käytetty sana ”solvata” on historiallisessa lakitekstissä liittynyt siihen, että halvennetaan toista kertomalla sinänsä totuudenmukaisia asioita.

Nyt tuntui kuitenkin siltä, että langettavan päätöksen kannalta ratkaisevaa oli se, että Räsäsen tekstistä löydettiin tänä päivänä niin suuresti paheksuttua d i s i n f o r m a a t i o t a.

Kun julkista keskustelua seuraa, ei olisi ihme, vaikka tavalliselle kansalaiselle olisi muodostunut käsitys, että disinformaation levittäminen olisi rikos. Sitä se ei kuitenkaan ole, ellei samalla kokonaisuutena täyty jokin muu rikos, kuten esimerkiksi petos. Valehtelu itsessään ei ole Suomessa rikos, paitsi jossain erityistilanteissa, kuten valehtelu todistajana. Toki valehtelu on kristillisessä katsantokannassa moraalisesti väärin.

Koska kiihotuspykälän teonkuvaus ei edellytä väärän tiedon kertomista, ei omasta mielestäni asian arvioinnissa olisi pitänyt olla ratkaisevaa se, onko mainittu asia epätosi, vaan tarkastella sanotun asian loukkaavuutta.

Räsänen puolustautui mielestäni hyvin kertomalla, että psykoseksuaalinen kehityshäiriö on lääketieteessä neutraali käsite, joka on edelleen käytössä seksuaalisuuden tautiluokituksessa. Korkein oikeus totesi tähän, että kun asiassa on esitetty virheellinen väite, ei se mitä Räsänen sanoo nykylääketieteen tautiluokituksesta anna aihetta arvioida väitteen virheellisyyttä toisin.

Ei ehkä olisikaan antanut aihetta arvioida väitteen virheellisyyttä toisin, mutta sen olisi pitänyt vaikuttaa arviointiin lausunnon loukkaavuudesta ja Räsäsen tahallisuudesta. Jos lääketieteessä ilmaisu psykoseksuaalinen kehityshäiriö on neutraali ilmaus, olisi lauseen loukkaavuutta ja Räsäsen tahallisuuden määrää voitu perustellusti arvioida myös toisin. Ainakaan asian ei olisi tullut ratketa sillä, onko Räsäsen sanoma tosi vai epätosi, koska totuusaspekti ei ole kiihotusrikoksen osalta relevantti.

Lisäksi korkein oikeus kirjoittaa päätöksessään, että Räsäsen on täytynyt käsittää loukkaavaksi lausuma, jonka mukaan homoseksuaaleja ei pidetä samanarvoisina heteroseksuaalisten kanssa, koska homoseksuaalisuutta ei pidetä luonnollisena seksuaalisuuden variaationa. Tämä on päätöksessä hyvin kummallinen kohta, koska käsitykseni mukaan Räsänen ei kirjoittanut näin, vaan kyseessä on oikeuden päätelmä Räsäsen kirjoituksista.

Pamfletissaan ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” Räsänen päinvastoin kirjoitti, että ”ihmisoikeusnäkökulma edellyttää, että jokaista ihmistä kohdellaan samanarvoisena kansalaisena riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta” ja ”kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta tasavertainen ja yhtä arvokas”.

Jos syytteen lähtökohtana on kirjoitettu teksti, eikö kirjoituksen rangaistavuutta pitäisi arvioida sen mukaan, mitä oikeasti on kirjoitettu, eikä sen mukaan, mitä omia päätelmiä lukija tekee?

Toivon, että olen ymmärtänyt tältä osin korkeimman oikeuden tuomion väärin, koska jos en, vain taivas on rajana sille, millaisia johtopäätöksiä voidaan jatkossa tehdä.