Kun tarkastellaan puolueita aatteiden ja esitysten kautta, huomataan, että erot ovat marginaalisia. Kaikille eduskuntapuolueille on tärkeää väkimäärältään suuri julkinen sektori, vahva virkamiesvalta ja valtion keskeinen rooli ihmisen elämän ohjaamisessa.

Oikeiston puuttuminen puoluekartalta on yhtä kuin oikeistolaisesti ajattelevien puuttuminen äänestyskopista. Tässä lyhyt versio suomalaisista oikeistolaiseksi itseään kuvittelevista puolueista.

Kokoomus

Suomessa hyvätuloinen oli pitkään pakotettu äänestämään Kokoomusta. Nykyään ääni voi yhtä hyvin mennä äärivasemmistolle, koska julkisesta sektorista on tullut palkkajohtaja jo 2000-luvun alusta. Tämänkö takia merkittävä osa Kokoomuksen johtopoliitikoista ( ennen poliittista uraa) ja heidän verkostoistaan työllistyy julkisella tai kolmannella sektorilla, jonka olemassaolo perustuu tulonsiirtoihin ja valtion kasvuun?

Kokoomus esittää mielellään tuloveronalennuksia, mutta ne ovat marginaalisia eivätkä edusta oikeistolaista politiikkaa. Puolue ei halua leikata kuntien määrää, virastoja tai ministeriöitä eikä suoraviivaistaa julkista sektoria. Sen sijaan se esittää näennäisiä leikkauksia enemmän pakon edessä kuin tosissaan. Sosiaaliturvaleikkaukset kohdistuvat köyhimpiin samaan aikaan, kun järjestelmän rakenteisiin ei kajota. Puolueessa on oikeita oikeistolaisia, mutta he ovat marginaalissa ja vailla vaikutusvaltaa. Nykyinen hallituslinja kertoo selvästi, missä puolueenjohdon arvopohja lepää.

Perussuomalaiset

Perussuomalaiset on arvoiltaan osin konservatiivinen ja sanoittaa monien ihmisten turhautumista, mutta yksipuolisesti. Talouspolitiikassa puolue on ristiriitainen ja rakenteellisesti heikko. Se kritisoi seurauksia, ei järjestelmää. Hallitusvastuussa on sopeuduttu virkamiesvaltaan ja henkilökohtaisiin etuihin sen sijaan, että järjestelmää olisi haastettu aidosti. Puolueessa on potentiaalia, mutta se vaatisi selkeän oikeistolaisen talousohjelman ja irtautumisen konsensus- ja kompromissipolitiikasta. Pelkkä maahanmuuton tai woken vastustaminen ei korjaa Suomen taloudellisia rakenteita.

Keskusta

Keskusta on tukipolitiikan ja julkisten rakenteiden puolue. Sen suhde valtioon on instrumentaalinen: valtio on väline, ei ongelma. Puolue ei ole oikeistoa eikä ole koskaan ollut. Se hylkäsi perusarvonsa viimeistään Kekkosen valtakaudella ja on sittemmin haahuillut kaiken keskiössä. Uudistuminen on vaikeaa, koska puolue on ennen kaikkea toimeentulorakenne sisäpiirilleen, kuten lopulta kaikki eduskuntapuolueet.

KD

Kristillisdemokraatit muistuttavat luterilaista kirkkoa, joka on menettänyt aatteensa ja alkuperänsä. Puolue hajoaa tai viimeisetkin aidosti aatteelliset toimijat etsivät uuden kodin.

Todellinen ongelma on syvemmällä

Suomessa julkinen sektori, media, politiikka, tutkimus ja koululaitos muodostavat yhden laajan hyvä veli -verkoston. Kyse ei ole salaliitosta, vaan tietoisesta rakenteesta, jota on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen kiihtyvällä vauhdilla. Neuvostoliiton ihanteet ja hallintokulttuuri ovat vaikuttaneet tähän kehitykseen. Samankaltaisilla arvoilla ja maailmankuvilla elävät ihmiset kiertävät instituutiosta toiseen, sukupolvesta toiseen.

Tämän verkoston sisällä olevat ihmiset uskovat vilpittömästi tekevänsä tärkeää, hyvää ja välttämätöntä työtä. Juuri siksi muutos Suomessa on lähes mahdotonta.

Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Ylen asiantuntijakeskustelujen rakenne. Kun tarkastellaan A-Talk-ohjelman (15.1.2026) keskustelijoita Teuvo Teivaista, Teppo Turkkia, Olli Ruohomäkeä ja Veera Heinosta, niin havaitaan selkeä arvokentän yksipuolisuus. Kaikki sijoittuvat vasemmistolaiseen tai vasemmistoliberaaliin viitekehykseen. Tämä ei yllätä ketään, joka seuraa Ylen toimintaa.

Kyse on pehmeästä narratiivipropagandasta, jota Suomessa tuotetaan jatkuvasti. Aikanaan nauroimme Italian televisiolle, jonka viihteellisyys piti ihmiset passiivisina. Suomessa sama tehdään vakavuuden, asiantuntijuuden ja moraalisen ylemmyyden nimissä.

Lopputuloksena meidät palkitaan vuosittain. Maailman paras medialukutaito, vähiten korruptoitunut maa, onnellisin kansa. Samalla olemme myös yksi maailman virkamiesuskoisimmista kansoista. Erona Italiaan on vain se, että heillä on Meloni, meillä 200 puhuvaa päätä.

Kun tällaista ajattelun muokkausta on harjoitettu vuosikymmeniä, muutos ei ole vain vaikeaa. Se on rakenteellisesti lähes mahdotonta.

Mitä Suomi menettää

Kun viimeinenkin oikeistolainen muuttaa pois tai vaikenee, katoaa arvopohja, joka on historiassa mahdollistanut vaurauden ja inhimillisen kasvun. Katoaa työn kunnioitus, omillaan pärjäämisen ylpeys, halu rakentaa ja jättää jotain pysyvää jälkeensä. Katoaa itsenäinen ajattelu ja innovointi.

Suomen kriisi ei ole vasemmistolaisuus.

Kriisi on vastavoiman puute.

Kun kaikki hyväksyvät saman perusmallin ja koko ekosysteemi puolustaa itseään vilpittömän vakaumuksen voimalla ja muutosta ei tapahdu. Suomi ei romahda äkisti. Vaan se näivettyy hitaasti, siististi ja hallitusti ja juuri siksi se on vaarallista.