Perussuomalaiset

Tuukka Karjalainen

Kivenkova presidentti

Suomen presidentti Alexander Stubb on urheiluihmisenä tehnyt pelinavauksen G20-maiden kokouksessa ja nostanut esille Suomen mineraalivahvuuksia Euroopalle ja liittolaisille.

Kaivosalan nosto kriittisten mineraalien osalta ja luotettavana arvoketjuna luo merkittäviä mahdollisuuksia investointeihin. Louhinta ja jalostus onnistuvat meillä luotettavasti.

Suomi on EU:n suurin tuottaja koboltin osalta, merkittävä tuottaja nikkelin osalta ja ainoa tuottaja uraanin osalta.

Presidentti korosti, että teemme yhteistyötä näiden ja muiden mineraalien hyödyntämisessä.

Nyt on Suomen ja erityisesti Kainuun kaivosyhtiöiden rynnättävä kohti maalia yhdessä edunajajien kanssa.

Venäjä on ollut merkittävä nikkelin tuoja Euroopalle ja Suomelle mutta sota alkaa kääntää tilanteen toiseksi. Pian Suomesta voi tulla merkittävin nikkelin tuoja Euroopalle ja itselleen.
EU:n Kriittisten Raaka-aineiden Asetus (CRMA) ja Hiilirajamekanismi (CBAM) pakottavat Euroopan teollisuutta etsimään kestävämpiä vaihtoehtoja ja vuosi 2026 on keskeinen näiden asetusten osalta.
Venäjän nikkeli on ollut edullinen, mutta CBAM nostaa sen hintaa EU:ssa vuodesta 2026 alkaen, mikä tekee kotimaisista vaihtoehdoista kilpailukykyisiä.

Kainuun kaivosjätti Terrafame voi esimerkiksi korvata merkittävän osan Suomen tuonnista kotimaiseen käyttöön heti ja kokonaan vuosien kuluessa, mikäli se lähtee kasvattamaan tuotantoaan.

Rahoitusmekanismeja on monia ja EU:n omat tavoitteet tukevat tuotannon kasvattamista, jalostusasteen nostamista ja toiminnan laajentamista.

Strateginen status houkuttelee yhtiölle kumppaneita ja 60 % matalampi hiilijalanjälki on kilpailuvaltti.

Mikäli se korvaa Venäläisen nikkelin kokonaan kotimaassa niin se voisi tuoda maakunnalle n. 1500 uutta työpaikkaa, merkittävät investoinnit tie- ja raidehankkeisiin ja koulutusmahdollisuuksiin.

Mikäli se pääsee merkittäväksi osaksi Euroopan markkinoita ja tuotantomäärien nosto ja jatkojalostus toteutuvat täysimääräisinä voisi se tuoda 2000–3000 uutta työpaikkaa ja kääntäisi väestökadon kokonaan maakunnassa.

Voisiko Kainuusta tulla EU:n mineraalikeskus?

Minusta presidentin pelinavaus oli hyvä ja skenaariot toteutettavissa, mikäli tahtoa on.

Kaivostoimialasta tulee merkittävämpi toimija Suomelle ja Kainuulle, mikä tulee huomioida valtakunnallisesti ja maakunnallisesti.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
#1

Tarkkailuluokka, tarkkis kutsuu. Siinä ei presidentin sana paina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

OLEN SYVÄSTI PETTYNYT SUOMEEN!
Hämmentynyt
#7

Kun jouduin äänestämään ruton ja koleran välillä, valitsin typerästi. Toinen olisi kuitenkin ollut parempi, sillä nykyinen presidentti on tehnyt täydellisen typeriä ja yllättäviä avauksia, jotka ovat johtaneet Suomen taloudelliseen romahdukseen ja lähes 80 vuotta kestäneen ystävällismielisen maan muuttumiseen naapurivihamieliseksi maaksi, jossa saadaan todenteolla pelätä suurta naapuria. Koskaan en ole 70 vuoden aikana tuntenut näin suurta epävarmuutta tulevaisuudesta. Olemme menettäneet oman itsenäisen kotimaamme kaikenmaailman roskajoukoille ja kansainväliselle politiikalle, joka on samalla osoitus kelvottomimmasta diplomatiasta Suomen koko historian aikana. Kekkonen ja Paasikivi kääntyvät haudassaan kun oman kansamme turvallisuus ja hyvinvointi ovat vaakalaudalla osallistuessamme vanhat arvomme romukoppaan heittäneiden, rahanahneiden ajamaan teurastukseen ja hullutuksiin sensijaan, että pysyisimme viisaasti erossa meille kuulumattomista asioista, rauhaa rakastavana kansakuntana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#12

Mistä olet saanut päähäsi, että olemme sössineet suhteemme Ruotsiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tarkkis ei ollut yllätys !
Miksi ulkomaan velka rahat piti Lähettää sinne mitä ei saa ääneen sanoa ! Sieltä tulee entistä enemmän meille pakolaisiakin elätettäväksi tämän homman takia.
Rahat on mennyt ihmisten tappamiseen ja vain velat on jäljellä !
On meillä tyhmiä poliitikkoja ja Puolueita tässä maassa (Kaikki yhtä tyhmiä samassa veneessä Suomea tuhoamassa !

Voi hyvännen aika tätä hommaa kyllä ne nauraa meille Usa:ssa ja Venäjällä ja Kiinassa myös.

Miten pikkuinen Suomi alkoi sotimaan velkarahalla maailman suurinta maata ja maailman Ydinase ykköstä vastaan jossain kaukaisessa maassa ???
Maata joka on vielä meidän naapuri maa !
TÄMÄHÄN ON KUIN ITSEMURHA !

Hullua hommaa alkaa hullujen kanssa sotimaan, varsinkin kun hullu on maailman vahvin maa jos oikein aletaan sotimaan aseiden ykkösillä. Eihän ryssä pärjää Natolle perinteisillä aseilla sehän on selvä asia,niin selvä että ryssä tietää sen itsekkin,siksi ne ampuu ydinasellla heti jos Naton ja Venäjän sota alkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#11

Käskikö ne sinua vaatimaan liittymistä Venäjään vapaaehtoisesti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kyllä halukkaiden meidän presidentin Halukkaiden koaliitio on naurettava homma! nehän nauraa Usa:ssa ja Venäjällä sille.
Ilotalossahan niitä haluttaita on

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Miksi köyhä Suomi tukee velka rahalla maailman korruptointunutta maata ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rabbe
Vihainen
#3

Mitä! Suomen kaivoslakihan on täysin vanhentunut, jos se koskaan järjellinen on ollutkaan. Maaperämme on lailla suoranaisesti lahjoitettu ulkomaille samoin kuin kaikki kaivosteollisuuden voitotkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Happohuuhdonta vastaan vesihuuhdonta
#6

Kaivos ei ole vain malmin kaivamista, vaan myös vesien hallintaa. Suomessa koneellinen kullan vesihuuhtominen kiellettiin, mutta ulkolaiset happohuuhtomot jatkavat – rajoitukset ovat lähinnä teoreettisia. Surkeita päätöksiä, joka tulisi korjata mahdollisimman pian.

Suomessa vesien hallinta ratkaistiin kiellolla. Koneellinen vesihuuhtominen poistui, mutta tilalle tulivat happohuuhtomot, joissa riskit ovat kemiallisia ja pitkäaikaisia.

Alaskassa vesien hallinta perustuu lupajärjestelmään. kaivos saa käyttää vettä, kunhan se mittaa ja raportoi jatkuvasti. Vesistön vartija on viranomainen.

Kanadassa vesien hallinta on kokonaisvaltainen suunnitelma; kaivos ei saa avata porttejaan ilman vesienhallintasuunnitelmaa. Kartta ulottuu koko joelle tai muuhun vesistöön, myös kaivoksen jälkeiseen aikaan. Käytännössä huuhtomoaltaat ovat suljettuja kierrätysvesialtaita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ulkomaiset kaivosyhtiöt marssivat sisään kuin omalle pihalleen. Heillä on yksi valttikortti, jota kotimaisilta kullankaivajilta puutuu; eurot, joilla palkataan kotimaisia toimijoita – mieluiten kuntien poliitikoita – yhtiö leipiin. Kun palkka on hyvä, portit aukeavat, ja rajoitukset jäävät teoriaksi. Suomalainen kullankaivaja ei voi kilpailla, sillä vaskooli ei tuota korruptiorahoja. Lopputulos on absurdi; kotimainen perinne katoaa, ulkomainen happohuuhtomo jää. Vesien hallinta on kauniisti kirjoitettu paperiin, mutta vallan hallinta tapahtuu kulissien takana. Kaivosportti ei aukea kultahipuilla, vaan euroseteleillä – ja silloin suomalainen kullankaivaja siirtyy historian marginaaliin. Kun valtaukset ovat ulkolaisilla, suomalainen kullankaivaja saa katsella vain portteja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Juuri näin, kun ulkolainen kaivosyhtiö lentää pois rahoineen, jäljelle jäävät riskit ovat meidän. Louhokset täyttyvät vedellä, rikastushiekka – altaat vuotavat ja happamat kaivosvedet kulkeutuvat vesistöihin. Työpaikat katoavat, mutta jätteet jäävät. Kaivosvero on pieni, eikä se kata edes jälkihoidon kustannuksia. Lopputulos on tuttu; voitot virtaavat ulos, mutta lasku jää kotimaahan. Siksi meidän on pakko ottaa riskit huomioon – sillä kaivos ei lopu siihen, kun malmi loppuu, vaan jatkuu vesissä, maaperässä ja yhteisön muistissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuukka K
Utelias
#4

Onko suomalaisesta kullankaivamisesta lisää tietoa ja mitä kaivosinfra voi tuottaa kaivostoiminnan jälkeen? Onko näihin vastauksia/ pohdintoja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#5

Joko löytyi ottaja Suomen mineraaleille, malmeille ja vesille?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000