Perussuomalaiset

Tuukka Karjalainen

Vihreä painajainen Kainuulle

Vihreiden vaihtoehtobudjetti 2025 tarjoaa painajaista Kainuulle.

Kainuussa budjetin vaikutukset kohdistuisivat erityisesti liikenteeseen, metsätalouteen, maatalouteen, matkailuun ja yleiseen kustannustasoon.

Vihreät peruisivat hallituksen polttoaineiden veronalennukset ja työkoneiden alennetun dieselveron. Kainuussa, jossa keskimääräinen vuotuinen ajomäärä on yli 20-30t km ja raskasta kalustoa on paljon, tämä tarkoittaisi lisäkustannusta vuodessa tavalliselle kotitaloudelle tai yrittäjälle.
Metsäkoneenkuljettaja, rekkakuski ja normaali autoilija maksavat työssä käymisestään paljon lisää. Teiden auraus ja kunnostus tulisi maakunnan kunnille punnittavaksi, että mitkä taajamat jätetään auraamatta ja kuopat peittämättä.

Budjetissa esitetään metsälahjavähennyksen lakkauttamista, valtion vanhojen metsien suojelun laajentamista ja hakkuiden rajoittamista valtion mailla. Kainuussa yksityismetsätalous on tärkeä tulonlähde monille perheille ja nämä esitykset tappavat sukupolvenvaihdoksen ja pakottavat myymään metsät ulos.
Metsästä eläminen ajetaan alas ja omistajuutesi katoaa pikkuhiljaa muun metsäteollisuuden kanssa.

Esitetty lentovero ja lentoliikenteen tukien leikkaukset kohdistuisivat erityisesti Vuokatin ja Ukkohallan kaltaisiin kohteisiin, joihin on viime vuosina saatu uusia suoria ulkomaanlentoja ja matkailu on heräämässä. Taitaa jäädä matkailuinvestoinnit toteutumatta, mikäli nämä esitykset menisivät läpi.

Eläintuotannon tukien leikkaukset ja luonnonhaittakorvausten vähentäminen tarkoittaisi lihan vähentymistä lautaselta ja viljely Kainuussa kävisi mahdottomaksi. Maaseudun kuva muuttuisi räikeästi, kun navetat puretaan ja peltotilkut häviävät maisemasta. Lähiruokaa ei enää olisi olemassa, eikä maaseutua.

Kokonaisuutena Vihreiden lisäpanostukset budjetissa eivät korvaa Kainuun kannalta keskeisiä menetyksiä, vaan merkitsevät autioituvaa maaseutua.

Täällä seisoo kainuulainen, saha kädessä, pakkasessa, painimassa hiljaisen, kylmän ja kalliin arjen kanssa, jonka joku muu suunnitteli hänen puolestaan kaukana etelässä kaupungin loisteessa. Auraamaton, pimeä ja tietön Kainuu ei tuo perillistä takaisin kotitilalle, vaan se hiipuu, kuin hiillos ilman polttopuuta. Susikin ulvoo pihalla helpon saaliin toivossa.

Vihreiden esittämä vaihtoehtobudjetti ei vakuuta ainakaan minua maakunnan elinvoiman lisäämisestä ja arvojohtamisesta. 

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Vihreitä ei kannata kuunnella missään asiassa, kansallissosialistien ituja perinpohjin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Näin on ilman vihreitä ja demareita Suomen talous olisi kunnossa. Vasemmistoliittoa ei olisi koskaan edes tarvittu sotkemaan maamme taloutta täysin joutava kommunistien linnake.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suomalaiset muka haluaa samaisen punahuuli viisikkohallituksen seuraavaksi kertoo joku iltasontajulkaisu, kannattaako talouteen tehdä enää korjauksia, joka vastaa sitä, että sama puhjennut autonrengas pannaan takaisin alle ilman paikkausta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Väestö voi varautua seuraaviin vaaleihin runsailla tyhjillä lupauksilla, Marin ja Lindman hoitavat vaalikampanjan rahaa on ja velkaa riittää lupauksilla. Kepu pääsee punarinkiin myös jos lupaa pitää hallituksen koossa, hallituksesta käsin pääsee sulle-mulle politiikkaan kiinni ja vanha meno jatkuu. Euro valuutassa valtionvelat kasvaa kuin sonnin kalut kiima-aikana, kun valiovelka olisi markoiksi muutettuna jopa 1200 miljardia ei enää mitään järkeä. Jos maa ei kykene kilpailemaan maailmanmarkkinoilla, se on selvitettävä ennen kuin tiedetään mihin kaikkeen on varaa.

Pelkästään hiilivoimasta luopuminen merkitsi BKT:n noin 1,5 %:tin laskua, ja vihreä siirtymä on vasta aluillaan. Maailmassa rakennetaan noin 5 000 000 tuulivoimalaa lähiaikoina, ja niihin tarvitaan noin 5 000 000 000 kuutiometriä betonia ja sen lisäksi rautaa enemmän, kuin tuulivoimalla kyetään valmistamaa sitä vuosikymmeniin, eli ei edes tuulivoiman kahden elinkaaren aikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ilmasto ei vain lämpene, se myös kylmenee. Saksassa on paikoin tällä hetkellä miinus 4,9 C astetta pakkasta, ja keskisessä Ranskassa plus 1,2 C astetta lämmintä, josta seuraa valtavasti lämmitystä Euroopan laajuisesti ja kun huomioidaan rakennuksien heikko eristys, eikä ilmaston kylmenemiseen varauduta mitenkään, ollaan vaarallisella tiellä. Ennätyskylmä talvi tulossa, johtuen Golfvirran heikkenemisestä tekee meille hirvittävän vahingon jäätymisen seurauksena. Golfvirran heikkeneminen johtuu isostaattisista syistä, mutta myös Siperian joet aiheuttavat vastapainetta Golfvirran toimintaan eli se käytännössä hakee uusia uomia, Atlantilta jossa Siperian jokien valumat ovat luokkaa 160 000 kuutiometriä/s. Mataloituvat Barentsinmeri ja muut alueen meret aiheuttavat vastavirran Golfvirran kierron pysähtymiseen, ja toimii vasta seuraavan jääkauden jälkeen uudelleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmakehän keskiarvo ja sen harha
#10

Ilmaston keskilämpötilasta puhutaan usein kuin se olisi yksiselitteinen totuus. Todellisuudessa nykyinen keskiarvo on laadittu mittauspisteistä, jotka sijaitsevat lähellä lämpölähteitä; rakennuksia, asfalttia ja kaupunkeja. Tämä luo harhan, sillä mittari kertoo enemmän ihmisen muokkaamasta ympäristöstä kuin vapaasta ilmasta.

Jos haluamme oikaista virheen, keskilämpö tulisi mitata vapaasta ilmasta, esim. 1-3 kilometrin korkeudessa. Tällä alueella ollaan jo irti kattojen ja asfaltin vaikutuksesta, mutta lähellä sitä kerrosta, jossa sääilmiöt syntyvät ja jossa ilmaston muutos näkyy puhtaammin. Näin saataisiin indeksi, joka kertoo ilmaston todellisen tilan ilman ihmisen lämmönlähteiden vääristymää.

Keskiarvo ei ole vain numero, vaan valinta siitä, mitä mitataan. Mittari kertoo katon lämmön, mittari asfaltilla kertoo asfaltin lämmön. Vasta mittari vapaassa ilmassa kertoo ilmaston.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Jos fossiiliset korvattaisiin tuulivoimalla voimaloita pitäisi rakentaa noin 10 miljoonaa, ja siihen kuluisi betonia yhtä paljon, kuin 36 New Yorkin rakentamiseen rakennuksista ja silloista ym. lähtien. Tuulivoima tarvitsee myös miljardeja tonneja erilaisia metalleja, eli täysin utopistinen pätkäenergia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kyllä, ja jos vaikka Atlantin lämpötilaa nostetaan asteella hesareita polttamalla, pitäisi polttaa 460 000 000 000 000 000 hesaria, mutta siltikin lämpö nousisi ylös, kuten lämmin nousee, eli ilmaston lämpeneminen ei nosta valtameren lämpötilaa, vaikka alarmistit ja roskamedia koettavat selittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Näin on, ja merenpinnan nousua voidaan hillitä, pumppaamalla merivettä Etelämantereen jäätiköille tuulivoiman avulla, ja näin estetään maailmaa hukkumasta, vaikka on siitä meriveden noususta se hyöty, että sodat muuttuvat vesisodiksi eikä maastopaloja enää ole, koska maasto jää merenpohjaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kyllä, ja ylivesi voidaan pumpata myös tulivuorten kitoihin, josta se painuu takaisin maapallon sisuksiin tai sitten vaan lähetetään vesi aurinkoon kantoraketeilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tammi tarvitsee hiiltä
#13

Ihmiskunnan on vähintään kaksinkertaistettava fossiilisten polttoa, jotta maapallo saadaan uudelleen metsitettyä. Tuossa tyyppiesimerkki hiilen liian alhaisesta pitoisuudesta on vaikka Englannin tammimetsien katoaminen lopullisesti ei vain laivanrakentamisen vuoksi. Ennen esiteollista aikaa kasvaneet tammet Englannissa kasvoivat runsaan hiilen aikoina, mutta nykytasolla hiilidioksidi ei riitä ravitsemaan tammia, jossa tammen lujuus perustuu juuri hiilipohjaiseen soluseinään. Maapallon laajat vihertävät aavikot saadaan metsittymään hiilidioksidi määrän lisäämisellä, jossa suhteelliset prosentit eivät ratkaise, vaan rehellinen hiilen määrä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Näin on, alarmistien tavoitteet tuntuu olevan ihmiskunnan vaikka väkivaltainen tuho, johon hiilidioksidin alentaminen johtaa maapallon metsien kasvun tyrehtyminen, jossa puuston pysyvä vähentäminen pitäisi olla hätäjarrutuksessa. Hiilen vähentäminen heikentää lujempien kasvisolujen kehitystä kohden heikompaa, myös vaikka ihmisessä, proteiinien rakenteissa hiili on selkäranka. Ilman hiiltä ihminen voisi olla koottu vain kepulaisista inorganisista ioneista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastohuijaus äärimmillään
#15

Poliitikot uskovat alarmismiin kuin lapset joulupukkiin, todellisuus tulee olemaan kylmä suihku, joka viimeistään herättää. Onneksemme USA näyttää suuntaa, USA on vuosikymmeniä edellä kehityksessä. Ennen esiteollista aikaa käyttöön tehty standardi hiilidioksidipitoisuudesta on suurin ihmiskunnan virhe, vain laimentuneita kaasukuplia joltain ajalta muinaisuudesta, ei siis ennen esiteollisen ajan CO2 pitoisuuksia alkuunkaan vaan joltain korkeammilta alueilta mahdollisesti, jossa pitoisuudet ovat olleet jopa vain puolet pinnantason pitoisuuksista. Hiilidioksidipitoisuudet ovat vaihdelleen maapallon historiassa suurella vaihteluvälillä jossa pitoisuudet ovat olleen jopa kymmenkertaisia nykyiseen verrattuna.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Yksi ei muutu, RKP on ja pysyy hallituksessa, lypsäen estoitta kaiken minkä irti saa. Ja saahan se, myös tässä hallituksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ei Perussuomalaisten pidä noteerata vihreää marginaaliporukkaa. Uutisointi vaan lisää niiden julkisuutta. Vihreät tietävät, että PS reagoi helposti kaikkiin heidän heittohinsa. Vihreillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä politiikan tekemisessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

No tuskin ne vihreät asiasta ovat moksiskaan, enemmän kyse on vihreästä mediasta, joka saarnaa asiasta jo siten, että teksti alkaa olla vihreä sijaan ihan ruskeaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000