Kansan- vaiko puoluevalta?
Uutissuomalainen kirjoitti 12.7.2025 vaalialuemallista, mikä on parhaillaan lausuntokierroksella. Kyse on ns. piilevästä vaalikynnyksestä, mikä aiheutti Lapin vaalipiirissä viime vaaleissa sen, ettei lähes 10 000 ääntä saanut vihreiden ehdokas yltänyt eduskuntaan, vaikka sinne pääsi keskustan edustaja reilut 5 000 ääntä pienemmällä äänimäärällä.
Otanpa toisen esimerkin Pohjois-Karjalan vaalipiiristä vuodelta 2007. Vihreiden silloinen puheenjohtaja Tarja Gronberg sai vaalissa toiseksi eniten ääniä (7 804), muttei valtakirjaa eduskuntaan.
Sen sijaan neljä muuta ehdokasta merkittävistä pienemmillä äänimärillä tulivat valituksi. Viimeinen valittu edustaja sai tuolloin ”vain” 4 391 ääntä eli 3 413 ääntä vähemmän.
Olisiko 2020-luvulla aika siirtyä puoluevallasta kansan (lue: äänestäjien) valtaan. Tällöin eri instituutioihin valittaisiin eniten ääniä vaaleissa saaneet ehdokkaat. Toki puolueilla olisi nykyiseen tapaan oikeus asettaa vaaleihin omat ehdokkaansa.
Tästä olen Keski-Suomessa saanut kokemusta niin osuuskaupan kuin osuuspankin vaaleissa.
Molemmat osuuskunnat ovat siirtyneet suhteellisesta enemmistövaalista henkilökohtaiseen vaaliin, jolloin osuuskunnan edustajistoon valitaan eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Hyvä niin.
Tekstin aiheet:
Puoluevalta pohjautuu länsimaissa kansanvaltaan, eli järjestäytynyt kansanvalta, joka säätyy vaaleilla. Stalinismissa se oli ennalta säädettyä ja ohjattua kansanvaltaa, johon mm. demarismi tähtää, puna-armeijan valvonnassa. Sosialistinen internationaali jyllää edelleen maailmalla, kuin musta rutto, ja se vastaa leninismi-stalinistista ohjattua kansanvaltaa, joka jostain ihmeellisestä syystä jaksaa pysyä väestön suosiossa. Itäisessä Euroopassa kansa pakeni puna-armeijaa sodan jälkeen, armeija raiskasi kaiken liikkuvan ryösti omaisuudet, siltikin se on eräiden silmissä sankari.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Venäjä tähtää sodan alkamiseen Natoa tai länttä vastaan, eli nyt tulee valmistautua, johon ei sovi mm. ilmastotoimet, jotka ovat lähinnä vasemmalle kallellaan olevilla puolueilla keino saada Suomi talouskatastrofiin ennen seuraavaa maailmanpaloa. Ilmasto lisäksi kuumenee rikin vähenemisen myötä, suora säteily ilman esteitä aiheuttaa ilmaston rajun kuumenemisen, kun vastaavasti talvista tulee ennen kokemattoman kylmiä. Navetoissa tulee olla karjaa ja viljavarastoissa viljaa, jotta vältytään pienen jääkauden kauhuilta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Se, mikä sopii osuuskauppaan, ei sovi alue-, kunta- ja valtiotasolle. HS kertoo, että persujen gallupkannatus on kasvanut. Saman lehden pääkirjoitus kertoo toista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuon tunnustaminen on varmasti vaatinut Hesarilta äärimmäisiä ponnisteluja:), mutta suunta on oikea.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä, ja jos media ja poliittinen johto oikeasti seuraa EU:n budjettisuunnitelmia, miten tuhannet miljardit ovat saamassa siipensä, niin Suomen tulee laittaa jarrut kuntoon ja käyttää maan talous katsastuksessa, pohtia onko meillä oikeasti varaa olla nykyisessä EU:ssa ja yhteisvaluutassa. Vastaus on varmasti kielteinen. Suomen turvallisuus on ennen kaikkea talouden osalta epäkunnossa, mutta puolustuksellinen kunto on hyvä, ja yhteistyö muiden Euroopan kanssa on sitten vapaaehtoista, kuten Suomen tulisi olla pidättyväinen vastatullien osalta vaikka USA:n osalta, koska maailmanmarkkinoilla eletään joka tapauksessa aina markkinaehtoiselta pohjalta. Malli tulisi olla Norjan kaltainen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksei sovi?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Osuuskauppa pitää ryöstöhintoja suomessa ja vei rahat venäjälle.
Ja Viroon myös
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onpa härski väite. Löytyykö sille katetta?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vanha sanonta kuuluu, jos jokin asia oikein jännittää? : Olo on kuin osuuskaupan hoitajalla, ennen inventaarioo. 👈🤔
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti