Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Paluu perussuomalaisuuteen - 2027 PS suurimmaksi!

Kysyn suoraan teiltä PS puolueen jäseniltä – oletteko te tyytyväisiä puolueen menestykseen?

Oletteko Te tyytyväisiä puolueen nykyiseen poliittiseen linjaan? 

Epäilen, että jos me emme pidä kiinni omista periaatteistamme ja arvoistamme äänestäjät hylkäävät meidät. Toivon, että ennen Lahden puoluekokousta tästä käydään perusteellinen keskustelu.

Uskon itse perussuomalaisuuteen ja myös siihen, että Lahdesta lähtee eteenpäin yksimielinen ja vahvistunut perussuomalainen puolue.

Ei vaihdeta äänestäjiä!

Äänestäjiä täytyy kuunnella. Saimme 2023 vaaleissa 620 981 ääntä. Vuonna 2025 meiltä hävisi noin 400 000 äänestäjää.

Olemme hävinneet eurovaalit, kuntavaalit ja aluevaalit.

Torilla kritiikki sanotaan suoraan ilman kommervenkkejä. ”Emme äänestäneet teitä seuraamaan kokoomuksen jälkiä”. Pettymys linjaamme näkyi selvästi jo viime kesänä mutta kevään 2025 vaaleissa tyytymättömyys oikein hehkui. Äänestäjät pelkäävät, että yhteisvelka ja perussuomalaiset on nyt kavereita?

Nyt odotetaan suunnanmuutosta

Kun ilmoittauduin ehdokkaaksi olen saanut valtavasti positiivista palautetta. Kenttä on tyytymätöntä, se tulee protestoimaan ja toivoo, että puolueen johto kuuntelisi sitä. Ei eristäytyisi.  

Nyt odotetaan suunnanmuutosta.

Puolueen puheenjohtajan pitää tehdä pesäero ministerintyöhönsä tai sitten on löydyttävä puheenjohtaja, joka ajaa kentän, äänestäjän ja jäsenen asiaa.

Todettakoon tässä, että arvostan ja kunnioitan nykyistä puheenjohtaja Riikka Purraa. Hänen työkykynsä on ilmiömäinen ja asiaosaaminen hyvää. En tiedä henkilöä, joka olisi niin vihkiytynyt ministerintyöhön kuin hän ja joka tulee niin jouhevasti toimeen muun hallituksen kanssa ja ympäröivien ihmisten kanssa.

Ilman kenttää ja äänestäjiä ei ole puoluetta

Tilanne on vain se, että ilman kenttää tai äänestäjiä ei voi tehdä politiikkaa. Politiikan linjan pitää olla perussuomalaista.

Puoluekokoukseen on kolme viikkoa. Keskustellaan siitä mikä on perussuomalainen politiikka ja mikä on sen linja. Keitä me olemme ja mihin me menemme”. Tähän maahan ei mahdu kahta kokoomusta.

Haluan palvella kenttää. Toimia niin, että PS olisi vuoden 2027 vaaleissa suurin puolue. Tämä ratkaisu olisi tosiasiassa hyvä myös kunnioitetulle ministerillemme Riikalle. Hänen työtaakkansa on epäinhimillinen.

Annetaanko asioiden olla vai tehdäänkö muutos?

Hyvät perussuomalaiset! Nyt Lahden puoluekokoukseen tuli värinää. On jotain oikeaa päätettävää. Kaikilla on yksi ääni ja sinun äänesi voi olla se ratkaiseva.

Jutelkaa piireissä ja yhdistyksistä siitä miten näette puolueen tulevaisuuden. Tehdään paluu perussuomalaisuuteen. Se on mahdollista Lahdessa.

Jos mitään ei tehdä on edessä 20 vuoden taantuminen ja puolueen vähäpätöistyminen.

 

Kunnioituksella

Arto Luukkanen

Osallistu keskusteluun!


32 kommenttia
Veikon oppilas
Vihainen
#1

Puolue on hävennyt Veikko Vennaamon nimeä ja tuloksen näemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vientikilpailukykyä on nostettava, markkinat kiristyvät päivä päivältä. Tuossa osaamisen lisäksi on oltava palkkamalttia ja kulut on saatava kuriin. Maahanmuuttajat tai heidän paljous ei tiedä muuta kuin kulujen lisääntymistä, maailma kun on menossa yhä syvemmälle automaatioon. Tulevaisuus on automaation rakentamista, huoltoa ja hyödyntämistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin juuri, lisäksi meidän on moninkertaistettava lihakarjan tuotantoa, koska maailma tarvitsee ravintoa. Lihakarja tarvitsee runsaasti vettä ja sitä riittää Suomessa. Viljapellot on saatava raivattua takaisiin tuotantoon, pois paketeista, maaseudun palvelut on saatava pelaamaan, jotta se houkuttelisi väkeä siihen rankkaankin elämisen muotoon, joka tarjoaa vain vähäisiä mukavuuksia mutta ilman ravintoa ihmiskunta ei tule toimeen. Jokaiseen pieniin kyliinkin on saatava ympärivuorokautinen lääkärikeskus, joskin keskussairaalat voi olla kauempanakin. Elävä maaseutu takaa maamme ravinnontuotannon, ja vähentää maailman elintarvikepulaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Näin on, toimiva maaseutu on Suomelle paljon tärkeämpi, kuin sadat energiasyöppödatakeskukset, jotka hiipuvat joka tapauksessa sähköpulaan. Ruuan vienti tuo vientituloja ja takaa ruoan myös suomalaisille. Myös puhtaan veden vientiä maailmalle tulisi tehostaa, se on maamme voimavara, joka vastaa arvoltaan enemmän kuin maapallon öljyvarat. On vettä ja on juomavettä, eli merivettä voidaan suodattaa, mutta se ei vastaa korvaamatonta kristallinkirkasta pohjavettä, juomavettä, johon ei ole liuennut yhdyskunta- tai teollisuusmyrkkyjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Ei Suomen vesi mikään vientituote ole. Sen sijaan olisi hyvä miettiä vedenpuhdistusteknologiaa vientituotteeksi alueille, joissa se uhkaa tulevaisuudessa loppua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Nyt on niin, että vuonna 1993 otettiin käyttöön maatalouden kiinteistöverosysteemi, jossa verovapaa oli vain viljeltymaatalousmaa. Toisin sanoen jopa navetasta on maksettava kiinteistöveroja. Tämä kaikki teki maatalouden mahdottomaksi, ja vaadin että tuo vero perutaan ja helvetin kiireellä, ja laskutikuilla voi lämmittää vaikka saunaa. Koettakaa vihdoin tajuta, mitä helvettiä kaikki poliitikot teette, aivan älyvapaata touhua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Niin, keskusta oli päättämässä maaseudun kiinteistöveroista, ja nyt loistaa muka maaseudun pelastajana, voi helvetti tuota kommunistista epäsikiötä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

1993 hallitus on Esko Ahon kepuhallitus, joka asetti maaseudun kiinteistöverot, eli Keskusta puolue. Tuossa on raja, joka johti maaseudun romutukseen, maaseudun kuolemaan, tuhoon. Maaltamuutto kiihtyi, maatiloilla naulattiin ovet kiinni, ja karja teurastettiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Puavolla on selekärankoo, mutta viärässä puolueessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Näin, kepua viärempää puoluetta tuskin löytyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kepulaiset ovat jo unohtaneet, mikä tappoi maatalouden, kepulainen pääministeri, voi helvetti että ovat lyhyt muistista porukkaa. Toinen hyväkäs on demarit, jotka vihaavat pientilallisia, tuotakin puoluetta hyysätään kuin se jotenkin hyödyttäisi maaseutua, ei, se ei hyödytä muuta kuin itseään ja keräävät kiinteistöverot ja laittavat rahat taskuunsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ex-jäsen
#3

Eduskunnassa ei näytä olevan ainuttakaan puoluetta joka noudattaisi perustuslain edellyttämää 2 §:n ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”
Lain 12 §:ssä edellytetään ”Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. ”

Kummatkin perustuslain suomat oikeudet jokaiselle kansalaiselle ovat täysin unohtuneet eduskunnalta rustatessaan Yleisradiolain muutosta (koskee kylläkin jo alkuperäistä muutoslakia), jossa ei ole noudatettu perustuslaillista tulkintaa median eli myös Ylen kohdalla sananvapauteen kuuluvaa oikeutta vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muuta viestintää kansalaisen itsensä päätettävissä olevan palvelun vastaanottamisesta ja maksamisesta.

Samaan kategoriaan näyttää menneen mukaan myös PS, joka oli hälyttävä tieto. Niin suuri, että jäsenyys meni sen siliän tien.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ex-jäsen
#7

Lisäystä edelliseen; Kyllä perustuslaki on luotu noudatettavaksi ja sellaiseksi vahvimmaksi laiksi jota jokaisen eduskuntaan valitun tulee pääpiirteissään tietää ja noudattaa. Ainakin tulee lakeja laadittaessa viedä ne tuon valiokunnan tulkittavaksi. Näin ei tehty vaatimuksista huolimatta, joten eduskunnan toimiin ei ole luottamista. Ei nyt eikä jatkossa, joten äänestäminen on turhaa ajan hukkaa. Eduskunnassa osataan vain soittaa suuta ja hyökätä toisten puolueiden ajamien asioiden vastustamiseen ja ilman pitäviä perusteitä, jos perusteita esitetään laisinkaan. Vaatimukset ovat ilmassaa roikkuvaa höttöä.
Perusterveydenhuolto on täysin hunningolla. Ei sen valuvikoja rahalla korvata. Ei vaikka oppositio kovaa huutaa. Tarvitaan ensin tie eli pääsy lääkärin puheille joko suoralla puhelinnumerolla tahi nettivarausjärjestelmällä, kuten yksityisellä lääkäripalvelut on saatavissa. Yksityistä on nykyjään kovalla rahalla pakko käyttää, silloin harvoin kun tarvitsee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yks perussuomalaine
#4

Minä olen tyytyväinen puolueen polittiseen linjaan. Se on sitä mitä ohjelmissakin on ollut ja mitkä oli keskeiset kriteerit hallitusneuvotteluissa.
SAFE-päätös oli toki siinä rajalla, mutta kyseessä ei ole mistään elpymispaketin tyylisestä tulonsiirrosta vetelä-Euroopan maille. Teknisesti toki on yhteisvelkaa ja siten tietysti huono, että tällainen päätös tehtiin. SAFE tuli vasta viimeisten vaalien jälkeen eli sillä on turha koittaa selittää mitään viimeisistä vaalitulosista.
Olemme hallituksessa ja siinä meitä sitoo hallitusohjelma. On ajatuksena erikoinen, että puolue tekisi suunnanmuutoksen, mtä ikinä se tarkoitaakin, mutta että sen miniseterit jatkaisivat hallituksessa. Puolue ajaisi siis jotain omaa ohjelmaa ja ministerit hallitusohjelmaa…? Vaikuttaa melkoiselta puliveivaukselta. Ei voi ajatusta kannattaa.
Lupailut suurimman puolueen paikasta -27 on kyllä populismia. Realismia ja järkevä tavoite on, että ollaan 3-4. Sillä mennään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kukaan muu ei lietso maailmansotaa kuin Putin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EU:n kansallissosialistit vauhdissa
#8

Hamasia ei kukaan pakottanut hyökkäyssotaan, kuten panttivangit ovat selkeä haaste Israelille. Palestiinalaiset ja israelilaiset ovat eläneet rinnakkain vuosisatoja ilman suurempia nujakoita, ja sama meininki olisi voinut jatkua edelleen. Ongelman ydin on luonnonvarat, ja siinä kriittiseksi vähentyneet vesivarat, eikä tuo todellakaan raketeilla korjaannu. Parempi on kun ei sekaannu koko asiaan, jos ei tunne ongelmien ytimiä. Euroopan vasemmisto siis kansallissosialistit, natsit, ovat keskittyneet jauhamaan juutalaisvihaa Hitlerin tapaan, josta seurannut tukin palestiinalaisille on vain kannustanut käyttämään väkivaltaa alueella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Noille kummallekkin osapuolelle riittäisi Uudenvuoden raketit ihan hyvin. Jos on kauhea hinku jotain ammuskella, niin niitä voisivat ampua. Kunhan eivät ampuisi kovin kuivalla aikaa, ettei syttyisi maastopaloja. Ja tietenkin Kiinalaisille pitäisi ilmoittaa, että eivät pakkaa rakettejaan muoviputkiloihin. Että luonto ei saastuisi muovijätteistä.👹

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Oli niillä syynsä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vesisota muuttunut verisodaksi
#13

Britannian vetäytyminen Palestiinasta 1948, tilanne kiristyi ratkaisevasti ja Israelin itsenäisyysjulistus johti Israelin ja arabivaltioiden väliseen sotaan. Osin tilanteen eskaloitumiseen johti väestön kasvu ja etenkin veden vähyys alueella, jossa Israel hallitsee suurta osaa alueen vesivaroista. Lisäksi Israel ja Jordania ovat sopineet veden jakamisesta ja Kuolleenmeren pelastamisesta. Suunnitelmia merivesitunneleista Punaiselta mereltä Kuolleeseenmereen on ollut, mutta ilmeisesti kukaan ei halua rahoittaa sitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Näin on, kahden valtion malli ei tuo alueelle tippaakaan uutta vettä, tämä on nyt vain puhdasta faktaa. Elättääkseen itsensä, Gazan tulisi myös tuottaa ravintonsa alueella, josta puuttuu kasteluvesi. Jos tuota vertaa vaikka Libyan tilanteeseen, joka käyttää Saharan pohjavettä noin kuusi miljoonaa kuutiometriä vuorokaudessa, tuskin gazalaiset pärjäisivät paljoakaan vähemmällä, eikä tuota vettä ole, kuten maaperä on puhdasta Saharan hiekkaa, ei ravinteikasta kukkamultaa. Gazan alue sopii korkeintaan uimarannaksi, ei muuhun, jos ja kun ollaan täysin rehellisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Netanjauho pitäisi laittaa selliin, niin kuin puuttin myös ja miksei venäjänjuutalainen zele kans.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000