Ammattikoulutuksen kunnianpalautus
Tammikuun viimeisenä päivänä vietettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallista Ammattiosaamisen päivää. Tämän kunniaksi sai lukea kuinka kokoomuksen tuore kansanedustaja ehdotti leikkaamaan lisää amiksilta ja siirtämään tästä muodostuvat säästöt korkeakoulutukseen. Samoihin aikoihin uutisoitiin Suomessa olevan ennätysmäärä korkeakoulutettuja työttömänä. Ristiriitaistako?
Olen itse käynyt sekä lukion että ammattikoulun. Näistä kahdesta koen saaneeni enemmän irti juuri amiksesta. Opintojen jälkeiset työni olen saanut amiksen papereilla. Amiksen aikana sain kokea työharjoittelun ulkomailla. Amiksen papereilla sain opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta. Tällä taustalla kaupunginvaltuutetuksi ja kansanedustajan avustajaksi.
Pitkään lähinnä lukiosta valmistuneita muistettiin lehdissä ilmoitellen ja vanhojen tanssit sekä penkkarit päätyvät isoihin otsikoihin. Vastapainoksi ammattiosaamiselle saatiin oma päivä nyt vuonna 2025. Toisen asteen koulutuksia tulisi kohdella tasavertaisemmin, jatketaanhan yhtälailla myös amiksesta korkeakouluihin. Tärkeintä opintojen painotuksessa on keskittyä erityisesti niihin aloihin, joilla Suomessa on selvää tarvetta työvoimalle. Siitäkin huolimatta vaikka kokoomukselle työvoiman tuominen ulkomailta näyttääkin kelpaavan, samalla kun työttömien korkeakoulutettujen reservi vain kasvaa.
Antti Moisander
Kansanedustajan avustaja, kunta- ja aluevaaliehdokas (ps.)
Kerava
Julkaistu Keski-Uusimaa -lehdessä 6.3.2025
Tekstin aiheet:
Oppisopimuskoulutusta olisi lisättävä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oppisopimus on parempi kuin ammattikoulu, erottuu jyvät akanoista. Loisimiselle Stop. Amiksessa se mahdollisuus on, siellä maikat katsoo läpi sormien päätä heiluttaen. Reksille ja omistajille pääasia on oppilaiden määrä ja rahaa tulee nuppimäärän mukaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä ammattilaisia tarvitaan käytännön töihin. Omituista on ollut ammattikoulutuksen väheksyminen jo pitkään varoja vähentämällä ja siten käytännön opetuksen pahaankin heikentymiseen joissain paikoissa. Ilmeisesti koulutukseen on vielä lisätty Pakollinen vuosi kaikenmailman useimpia turhauttavaa yleisopetusta siltä varalta, että ehkä 10% voi jatkaa suoraan opintoja.Muka tarvitaan koko ajan lisää korkeakoulun käyneitä ties mihin?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ay-liike on menneen talven lumia ja kuuluu 1800-luvulle.
Nykypäivän duunari kyykyttää työnantajaa ay-liikkeen avulla.
Ay-liike pitää velvoittaa korvaamaan työnantajalle lakoilla aiheutetut vahingot ja rahanmenetykset. Rahaa ammattiliitoilla on ja hups, ammattiliitojen pomoja on tulevissa vaaleissa SDP:n listoilla.
Lisäksi lakia on muutettava siten, että ammattiliiton jäsenmaksua EI voi vähentää verotuksessa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jälleen kerran, se sisälukutaito. Missä rinnastetaan ay-liike ja Lenin?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Rasvooppa peräs.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sisälukutaito on hyväksi.Kokeile sinäkin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
ay-liike=vasemmisto.
ps. onk jarnaa näkyny?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Keravalla asustelee Jarna.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksi työnantajan pitää periä ja tilittää ay-jäsenmaksut?
Eikö työntekijä voisi itse hoitaa homman?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täällä lörpötellään ammattikoulutuksella ym. sivuasioista , kun EU eliitti alkaa varustaa Eurooppaa biljoonalla.
On tämä aivan pähkähullut touhua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
”Täällä lörpötellään ammattikoulutuksella ym. sivuasioista”
Niin,
koska on blogin aihe.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Soini, samankaltainen hihhuli kuin sipilä
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kokoomus vie ja muut raapii päätään. Hölmölä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
SUOMEN UUTISET SHOW #7: Työperäinen maahanmuutto – onko siitä hyötyä, paljonko se maksaa?
On Sukmen johto tekemässä paljon isompaa laskua Euroopassa .
On täällä porukalla puurot ja vellit ihan sekasin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sovitaanko, että kirjoitat ihan ikioman blogin (kuvallisen) näistä samoista asioista, joista huudat joka blogissa?
Nyt keskustellaan ihan eri asioista. Kiitos.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sananvapaus, jos ymmärrät.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jossain sitä pitää päästä kailottaa, valtamedia haistakoon pitkät…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti