Taas on aika virkistää muistianne siitä minkälainen lastensuojelu on tai minkälainen lasten hyväksi käyttö on yksityisten lastensuojelulaitoksen voiton tavoitteluna, lastensuojelutoiminta maksaa 1,3 miljardia euroa veronmaksajille. 

Asuin vuosia kuuden lapseni kanssa yksin, yksin ilman tukiverkostoa, yksin ilman ystäviä, yksin kaikesta, mutta tunsin, että minulla ja lapsillani oli hyvä olla, rakastin heitä ja rakastan yhä. Olin käynyt kouluja opiskellut ammatteja, olin myös työllistänyt henkilöitä. Olin antanut kaiken vapaa aikani lapsilleni koko elämäni ajan, en käynyt missään ilman lapsia, en matkustellut kuin vanhempien luokse Poriin ja silloinkin koko perheen kanssa, mutta lapset tuntuivat silti tyytyväisiltä. Viimisen lapsen aikana olin ollut kolme vuotta kotona, kun hän täytti kolme, päätin, että koska yrityksestäni ei ollut enää mitään jäljellä niin lähden opiskelemaan ammatin, neljässä vuodessa opiskelin sekä lähi- että sairaanhoitajaksi ja näiden jälkeen vielä ammatilliseksi opettajaksi. Vanhin lapsi olikin tuolloin jo aikuinen, hänestä ja kahdesta seuraavaksi vanhimmasta lapsesta olikin paljon apua kun tarvitsin heitä välillä lastenhoidossa. Koska olin ollut yksityisyrittäjä en saanut aikuiskoulutustukea. Elin lapsilisillä ja tein töitä koulun ohessa sekä sain asumistukea jonkin aikaa. Työllistyin ammattiin jo opiskelu aikana. Nykyiseen työpaikkaani menin yli 10v sitten. 

V2017 tunsin, että kaikki ei ollut kotona asuvista lapsista keskimmäisen lapsen kohdalla kunnossa, hän kävi tuolloin kahdeksatta luokkaa. Yritin osallistuttaa häntä perheen yhteisiin asioihin, mutta häntä ei niihin saanut mukaan. Hän kertoi minulle, että kaikki on hyvin ja oli kuitenkin normaali iloinen itsensä. Syksyllä kuitenkin alkoi poissa olo koulusta, mikä oli uutta, hän ei ollut koskaan ollut sairaana tai halunnut olla poissa koulusta. Hänen todistuksensa oli upea. Yritin selvittää lapselta miksi hän on poissa koulusta, syyksi kertoi vatsakivun. Tiesin näin sairaanhoitajana, ettei vatsa ole syy. Käytin hänet kuitenkin kaikenlaisissa tutkimuksissa. Yritin edelleen selvittää häntä haastatellen, mikä mikä on vialla. Ennen joulua 21.12.2017 se tapahtui, sain soiton lastensuojelusta, että lapsi on sijoitettu Poijupuiston vastaanotto kotiin ja en saisi lasta kuukauteen kotiin. Syyn sijoitukseen sain tietää vasta kun lapsi laittoi minulle viesti kahden päivän päästä, että on pahoillaan kun valehteli minusta. 

Ensimmäisen kerran kun tapasin lastensuojelun sossut he kertoivat minulle, että pyrkivät huostaanottamaan lapsen vaikka en edes saanut heiltä tietää,miksi lapsi on sijoitettu laitokseen. He jankuttivat huostaanottoa jokaikinen kerta kun puhuin heidän kanssaan koko vuoden ajan. Minä ja lapseni haimme suullista käsittelyä hallinto-oikeuteen estääksemme huostan ja jotta lapsi pääsisi takaisin kotiin. Hallinto-oikeudessa lakimieheni kertoi, ettei ole mitään laillista syytä huostata lasta. Luulinkin jo, että saan vihdoin lapseni takaisin, en saanut, sossujen lakimiehet kertoivat siellä vain miksi lapsi oli sijoitettu vaikka oikeaa syytä ei sijoitukselle ollut. Lapsi oli koko kesäloman ajan viettänyt valveilla olo ajat kotona ja laitoksessa vain yöt. Hän kertoi haluavansa vain kotiin, sossut tyrmäsivät hänet kaikissa viesteissä mitä lapsi oli kirjoittanut ja laittoivat yhteydenpidonrajoituksia. Lapseni huostattiin joulukuussa 2018. Tämän jälkeen en ole häntä kotiin saanut, enkä ole häntä saanut tavata. En tiedä missä hän asuu, en voi pitää yhteyttä mitenkään.

Lastensuojelu on julmaa, se ei kunnioita lapsia, vanhempia eikä ihmisarvoa. Olen tullut julmasti kohdelluksi järkyttävällä tavalla. Kun tehtiin asiakassuunnitelmaa niin sossu mainitsi, pyritään lähentämään lapsen ja äidin suhdetta, mutta samalla mitään keinoa ei annettu, koska langetettiin yhteyden pidon rajoituksia aina kun toinen loppui. Kysyin, miten voin pitää yhteyttä kun en saa laitokseen mennä tai kun en tiedä lapsen puhelinnumeroa tai kun en saa edes kirjettä kirjoittaa. Siihen sossu vastasi, että voithan joskus vahingossa hänet kohdata vaikka kaupassa. Kerroin, ettei se ole mahdollista 300 000 asukkaan kaupungissa.

Tiedättekö miltä tuntuu kun annat ihan kaikkesi lapsille. Valvot heidän kanssaan kun ovat pieniä, vaihdat vaippoja, halaat ja rakastat, pidät heidät hengissä. Paijaat heitä kun he satuttavat itsensä, halaat pahan mielen pois, jäät ilman ruokaa kun lapset haluavatkin enemmän kuin olet ruokaa tehnyt. Ostat heille vaatteita,ruokaa, leluja ja tarvikkeita, maksat heidän opiskelunsa, autat heitä koulutehtävissä, kuuntelet heidän huoliaan. Annat ihan kaikkesi mitä voit ja juuri kun olet tyytyväinen, että olet ollut hyvä äiti, niin sinut nollataan ja sinua syytellään asioista mitkä eivät ole totta. On järkyttävää kokea vuosia syytöksiä erinäisistä asioita, jotka itse tiedän etteivät ne olleet totta, jouduin lukemattomia kertoja todistelemaan, etten ole tehnyt mitään väärää lapselleni. Jossain vaiheessa vuosien syyttelyjen aikana aloin itsekin luulla, että olen huono ja paha. Kysyin tätä muilta lapsiltani ja he tyrmäsivät ja kertoivat että olen hyvä äiti, parempaa eivät olisi voineet toivoa.

Lastensuojelu ei edelleenkään toimi, en tiedä yhtä brutaalia tapausta kuin omani, mutta olen saanut vuosien aikaan kymmeniä sähköposteja ja viestejä joissa kerrotaan kuinka julmasti sossut kohtelevat vanhempia. Olen yrittänyt vaikuttaa toimintaan mielenosoituksilla ja kirjoittamalla usealle toimittajalle, mutta kukaan ei halua julkaista omaa tarinaani. Olen myös tehnyt valtuustoaloitteen ja aluevaltuustoaloitteen asiasta, mutta ne eivät ole kiinnostaneet ja eivät ole vaikuttaneet sossujen työhön. Miettikää miten järkyttävää toimintaa lastensuojelussa on, jopa vangeilla on parempi olla, he saavat pitää yhteyttä omaisiinsa, lastensuojelun lapsia rajoitetaan ankarasti ja vieraannutetaan koko perheestä. Lastensuojelun lapset ovat lakien ulkopuolella, kukaan ei valvo yksittäisen sosialityöntekijän puuhasteluja, hän saa määrätä ihan mitä vain lapsen kohtaloksi. 

Ainoa toivoni on saada tavata ja halata kadotettua lastani vaikka hän on jo aikuinen ja ehkä perhekin jo jossakin. Niin kaipaan häntä joka ikinen päivä ajattelen. Tästä kaipuusta en selviä koskaan. Ajatelkaa tuhansia vanhempia, jotka ovat menettäneet lapsensa, se on pahinta mitä vanhemmalle voi sattua. Miksi lastensuojelun piintyneitä tapoja ei muuteta, miksi lapset eivät saa elää ihanaa huoletonta lapsuus aikaa vanhempien luona. Harvan lapsen olot ovat niin haastavat, etteivät voi kotona elää vanhempien kanssa tukien turvin. En tiedä mitään maata missä vain 5% huostista puretaan. Muut elävät koko lapsuuden aikuisuuteen asti huostattuina, siis 95%. Missä on muutos, miksi ne ketkä johtavat lastensuojelua eivät tee siihen muutoksia perheiden hyväksi. Lapsissa on tulevaisuus. Mikäli törmäät nuoreen minun sukunimelläni olevaan niin kysäiseppä tunteeko hän minut ja pyydä häntä soittamaan. Minulle voit myös laittaa viestiä fb, x tai säpon kautta.

Lastani kaivaten, rakastava äitisi