Joulu oli jättänyt vyötärölleni lahjaksi muutaman kilon ylimääräistä silavaa. Vanhat vaatteet olivat alkaneet kiristää ja nepparit napsahdella auki sisään hengittäessä. Kengännauhojen sitominen sai hengen salpautumaan. Jotain piti tehdä tilanteen kohentamiseksi. Päätin aloittaa liikunnalla ja ruoka-annosten pienentämisellä. Alkoholit ja suklaan nauttimisen olin jättänyt jo uutenavuotena vanhan perinteen mukaisesti. Lähdin kävellen kirjastoon, jonne matkaa kotoa kertyisi rapiat viisi kilometriä. Mukavastihan matka taittui puolessatoista tunnissa. Perille päästyä janotti ja nälkä huikoi mahassani. Tilasin kirjastokahvilan viehättävältä rouvalta suolaisen piiraan ja lasin vettä.

Kulmapöydässä istui ikäiseni mies, johon olin tutustunut vuosia aiemmin eräänä kesänä torikahvilassa, jonne kumpikin olimme tulleet polkupyörillämme, minä uudella sähköpyörälläni, hän vanhalla poliisien huutokaupasta hankkimallaan sotkimella. Mies oli nimeltään Karttunen, Urho Karttunen. Paremmin tutustuttuamme hän oli kertonut olevansa entinen hitsari ja luonnehtinut itseään poikkipuoliseksi kommunistiksi. Näimme toisiamme aina silloin tällöin Prismassa, apteekin ovella tai niin kuin nytkin kirjastossa, milloin missäkin. Muutaman mieliämme virvoittavan ajatuksen ehdimme aina kohdatessamme toisillemme lahjoittaa, joskus niitä yhdessä vielä rikastaen.

-Terve, sanoi Karttunen. Paina puuta. Olisi vähän asiaa. Joudatko kuuntelemaan?

Tokihan minä joudin. Oikein mielelläni. Paluumatkalle ei olisi väsyneillä jaloilla mitään kiirettä.

-Olen muuten sitä mieltä, että Suomen tulisi liittyä uudeksi USA:n osavaltioksi, sanoi poikkipuolinen kommunisti ja jäi silmät sirrillään katsomaan reaktioitani.

-Jahas. Voisitko hieman perustella yllättävää ehdotustasi, sanoin.

-Suomihan on jo vuosikymmenten ajan mainittu Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi, aloitti Urho ikään kuin verrytelläkseen verbaliikkaansa ja antaakseen minulle aikaa valmistautua jatkoon.

-Me suomalaiset osallistuimme USA.n presidentinvaaleihin ennennäkemättömällä antaumuksella medioita myöten. Vain todellinen äänioikeus puuttui. Tämä kertoo kansan tahdosta sitoutua myötäelämään läntisen suurvallan historian hetkissä. Mikä olisikaan mieltä kohottavampaa, kuin nähdä nykyisen tasavallanpresidenttimme kilvoittelemassa Valkoisen talon isännyydestä. Uskon tämän mahdollisuuden olevan Aleksanterinkin mieleen. Voitko kuvitella miten ruotsalaisia vistottaisi, kun jäisivät rannalle ruikuttamaan tai kuinka venäläiset kihisivät voimatonta raivoa tsuhnien karatessa karhun kynsistä.

-En kiellä logiikkaasi, mutta nämä ovat aika pehmeisiin arvoihin liittyviä tunnepitoisia perusteluja ikään kuin hailakoita päiväunelmia. Olisiko sinulla jotain kovempaa tavaraa takataskussasi.

Karttunen rykäisi. Nosti etusormensa opettavaisesti pystyyn. Silloin olin varma, että kohta pesee ja linkoaa.

-Pian Trumppi lätkäisee EU:lle kovat tullit. Mietipä, mitä se merkitsee Suomelle, jonka tärkein kauppakumppani USA on. Osavaltioiden välillä tulleja ei ole. Ajattele, mitä USA:lle merkitsisi, jos yksi sen osavaltioista sijaitsisi Euroopassa. Tänne virtaisi korkean teknologian investointeja, jotka mahdollistaisivat lyhentyneen logistisen ketjun hyödyntämisen vanhan mantereen markkinoille. Tuotantokustannuksetkin saattaisivat olla meillä kilpailukykyiset Amerikkaan verrattuna. Työtä riittäisi jokaiselle. Palkasta saattaisi verotuksen keventyessä jäädä työläisen käteen entistä enemmän. Pois jäisi nettomaksajan osa EU:n pohjattomaan Molokin kitaan. Enää ei tarvitsisi arvuutella laukeaisiko NATO:n viides artikla eduksemme, jos tulisi tiukat paikat naapurin kanssa.

Piirakka pyörähteli suussani. Yritin löytää vastaan väitettävää.

-Entä isänmaallisuus, itsenäisyys ja siniristilippu. Miten puolueet tähän suhtautuisivat, aloin epätoivoisesti änkyttää.

-Väitätkö, etteivät esimerkiksi Minnesotan suomalaiset ole isänmaallisia? Itsenäisyys meni markan myötä liittyessämme EU:hun. Eikä meidän edes tarvitse lipustamme luopua, onhan USA:n osavaltioilla tälläkin hetkellä omat lippunsa. Ja kerropa, mikä meidän puolueistamme ihan oikeasti voisi vastustaa tätä ajatusta. Vihervasemmisto löytäisi kodin demokraateista loput liittyisivät republikaaneihin. Henkilökohtaisella tasolla poliitikot näkisivät vain mahdollisuuden päästä sakeampien lihapatojen äärelle.

Puheensa lopuksi vanha luokkahitsari ja -taistelija totesi, että tulisi pitää kiirettä, jotta ennättäisimme apajille ennen Grönlantia. Minua huimasi. Nielaisin viimeisen suupalan. Urho sanoi, että näytin kalpealta. Hän tiesi, ettei minulla ollut enää ajokorttia ja lupasi kyydin kotiin. Voipunein kehoin ja mielin nousin kotitaloni edessä pois vanhasta Ladasta. Toivotimme toisillemme hyvät päivänjatkot. Sisään päästyäni istahdin lepotuoliini, josta vaimoni minut hellästi herätteli töistä tultuaan.