Suomen talous ei enää käänny – missä mennään?
Puolueet valmistautuvat vaaleihin. Tämä tarkoittaa sitä, että hallituspuolueet välttelevät vaikeita keskusteluja – erityisesti taloudesta. Opposition onneksi keväällä odotetaan laajoja lakkoja ja mielenosoituksia, jotka voivat horjuttaa hallituksen asemaa. Talousasiantuntijoiksi itseään kutsuvat kommentaattorit ja ideologisesti köyhä, politisoitunut media ovat kuitenkin hiljaa – heidän taitonsa eivät riitä talousratkaisujen esittämiseen, vaan keskustelu jää ulkopoliittisten uhkien ja Trumpin varjolla pelotteluun. Onko tämä tyyntä myrskyn edellä?
Realismia vai unelmointia?
Työjärjestöjen ja liittojen palkkavaatimukset ovat epärealistisia nykyisessä taloustilanteessa. Julkisen sektorin paisunut ja tehoton koneisto tarvitsee jatkuvasti lisää rahaa rattaisiin, mikä kasvattaa velkataakkaa. Suomi on tilanteessa, jossa talouden suuntaa on mahdotonta kääntää: inflaatio kasvaa nopeammin kuin BKT, ja julkiset rakennushankkeet ja raiteiden rakentaminen eivät luo pysyvää kasvua.
Rakentamisen vanhoihin huippulukuihin ei ole enää paluuta. Nuoret jäävät asumaan vanhempiensa luokse, sillä asuntovelkaantuminen tuntuu liian suurelta riskiltä maassa, jossa sosialismi, feminismi, woke-kulttuuri ja taloudellinen epävarmuus ovat arkipäivää. Saman epävarmuuden vuoksi yrittäjyydestä on tullut pelottava vaihtoehto – erityisesti korkean verotuksen ja jäykän byrokratian takia.
Miksi Perussuomalaiset eivät uskalla?
Perussuomalaisten virhe oli hallitukseen meneminen. Suomea ei muuteta muutamalla virkamiesnimityksellä, kun tuhannet julkisen sektorin johtopaikat ovat Kokoomuksen ja SDP:n kontrollissa. Hallitusohjelma on kuin pehmeää lunta – kauniilta näyttävää mutta helposti sulavaa.
Maahanmuuttajat tekevät yhä suuremman osan suorittavista töistä, koska kantasuomalaiset eivät enää halua tai jaksa. Samalla elintasopakolaisten vastaanottaminen ilman työpaikkoja on paitsi kallista, myös ihmisoikeusrikkomus.
Suomi taloudellisen mahdottomuuden edessä
Suomen suuntaa ei enää muokata. Laskelmat ovat armottomia: tarvittaisiin yli 10 % talouskasvua vuosittain seuraavan vuosikymmenen ajan sekä vähintään viisi Nokian kaltaista menestystarinaa, jotta maa saataisiin takaisin raiteilleen. Näköpiirissä on kuitenkin vain kurjuutta ja hammasten kiristystä.
Vaikeat päätökset edessä
Suomen nykyinen järjestelmä ei kestä. Vaikeat päätökset ja uudistukset tarkoittavat, että järjestelmää on muutettava perusteellisesti. Julkisen sektorin rakenteellinen korruptio on juurisyy nykyiseen tilanteeseen. Perussuomalaisten on esitettävä konkreettisia ratkaisuja, miten päätöksentekoa ja johtamista voidaan parantaa. Julkisen sektorin on aina mukauduttava vallitsevaan taloustilanteeseen – aivan kuten yritykset tekevät. Ottamalla oppia esimerkiksi pankkien liiketoiminnan modernisoinnista voitaisiin saavuttaa merkittäviä hyötyjä.
Maassamme on yksinkertaisesti liian paljon julkiselle sektorille koulutettuja korkeakoulutettuja, joiden työpanos ei tue talouden kestävää kehitystä. Suomessa on yli 200 000 turhaa työntekijää, joilla on terveet kädet ja jalat – tätä reserviä tarvitaan yksityisellä sektorilla ja terveydenhuollossa. Näin voitaisiin vähentää mm. riippuvuutta kielitaidottomista maahanmuuttajista, jotka tällä hetkellä tekevät töitä, joihin suomalaiset eivät hakeudu.
Opposition rooli ratkaisijana
Perussuomalaisten ei tule siivota Kokoomuksen, SDP:n, RKP:n ja Keskustan aikaansaamaa talouskatastrofia. Ratkaisukeskeinen oppositiopolitiikka on ainoa oikea tie eteenpäin. Valtaan on pyrittävä vasta silloin, kun kannatus ylittää 30 % ja tavoitteet ovat kirkkaasti selvillä. Nykyinen hallitusvastuu oli toiveajattelua, ja tulokset puhuvat puolestaan.
Ministereille toivoisin selkärangan kohotusta, jos oma taloudellinen etu ja lakeijoiden nöyristely ovat ottaneet vallan. Tarvitaan selkeä linja muutos ja rohkeutta repiä hallitusohjelma. Korruptoituneelle Kokoomukselle ja RKP:lle on esitettävä ainoat toimivat ratkaisut julkisen sektorin tervehdyttämiseen. Mikäli he eivät muutoksen tielle lähde, niin hyvällä omalla tunnolla voidaan palata takaisin oppositioon.
Tekstin aiheet:
EU on liemessä maailmankaupassa, eli Aasian maat hakkaavat Euroopan taloudessa mennen tullen. EU:n suurin ongelma on yhteisvaluutta, joka oli jättivirhe. Omissa valuutoissaan Euroopan maat kykenivät säätämään talouttaan paremmin, kun eurossa kaikki munat ovat samassa korissa. Sitä on myös ylenpalttinen vihersiirtymä, joka on siirtynyt teollisuuden Aasiaan, jossa päästöillä ei juurikaan ole väliä. Aasiassa myös koulutuksen taso on Eurooppaa parempi, kuten työvoiman hinta on paljon alhaisempi. Maailmankauppa on kuin maailmanpyörä, raha kiertää ympäri maapallon jatkuvasti, mutta EU:sta tuli suurena toimijana kuin veritulppa systeemiin, eli työpaikat lisääntyvät muualla, kun Euroopassa työpaikat vähenevät, ja hyvinvointipalveluista ei pian ole muuta jäljellä, kuin muisto vain.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taistelu ilmastonmuutosta vastaan Euroopassa hymykuopat esille maailmalla. Todellisuudessa pienen jääkauden lämpötilat olivat nykyistä 2-3 C astetta alempia, eli ollaan vasta palaamassa sinne esiteollisen ajan lämpöihin. Sen mitä roskalehdistö ja -media yleensäkään ei ymmärrä, ns. nopea lämpeneminen on tapahtunut juurikin kaupunkilämpöjen seurauksena, eli tarkemmin ”urban heat island effect”. Tuo tarkoittaa sitä, että pienen jääkauden aikana ei ollut lentoasemia mittareineen, ei asfalttia eikä kaukolämpöverkkoja. Ilmatieteenlaitoksen märkäkorvat ovat vasta päässeet kapaloistaan, ja intoa riittää kuin ketunpoikasilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täsmälleen näin ja lisäksi kyse on nimen omaan Euroopan kesälämmöistä, johon ne kaupunkilämpöjen nousu vaikuttaa. Jokainen tajuaa sen, että mitään napaseutujen lämpöjä ei ole käytettävissä vaikka 1800-luvuilta, eihän silloin ollut kuin puulaivoja, joilla ei ollut mitään asiaa jäisille merialueilla. Mutta se tärkein, jääkairausnäytteet eivät kerro totuutta esiteollisen ajan hiilidioksideista, koska hiilidioksidi liukenee jäähän ja veteen, eli ”hiilidioksidikuplat” näytteissä ovat sitä sun tätä. Pieni jääkausi tappoi joidenkin tietojen mukaan luokkaa 400 tuhatta ruotsi-suomalaista kylmään tai nälkään, eihän kukaan halua että nuo lämpötilat palaisivat? On vain hyvä, että meillä on 1,3 C astetta lämpöisempää, eli ei ole mitään hätää, voidaan käyttää turvetta ja kivihiiltä, ja parempi onkin, että me täällä käytetään sitä puhtaalla teknologialla, kuin että hiili on vain Aasian maiden etu, joka syö työpaikat Euroopasta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Otappa taas kieli pois puten persereiästä,että saat happea.
Kovin sotahullu on putte. Mätäjeeved on samaa roistojengiä. Koko ajan pienempiään kiusaamassa ja tapattavat surutta omaa kansaansa omien fantasioidensa toteuttamiseksi. Nämä roistot pitää vaan laittaa kuriin eivät he muutoin touhuaan lopeta. Eli Suomesta vaan sotamateriaalia ukrainalaisille. Meille huippudiili. Niillä tarpeilla tapetaan venäjän sotilaita ja suomalaisia ei tarvi uhrata yhtäkään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Venäjä pitää pommittaa kivikaudelle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hölmölästä kajahtaa 😁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tynkkysläinen 🤔
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Toi jengi on mennyt sekaisin punavihreen liberaali median ansiosta. Ei järjen häivää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hoh hoijjaa, täyttä paskaa. Valehtelet täällä
ja jaat ryssän propagandaa. Ukrainan tuesta iso osa on sotamateriaalia. Ei sillä voi Espanjan taloutta edistää eikä tunkea kenenkään taskuihin.
Ryssä pari päivää sitten pudotti lentopommeja Zaporizan kaupunkiin. Vajaa 20 kuollutta, yli sata loukkaantui. Tätä tapahtuu päivittäin. Siviilejä pommitetaan vailla tunnon tuskia. Ryssät on täysiä roistoja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Venäjä pitäisi pommittaa kivikaudelle,että niiltä loppuisi sotimisen halut.Ja Putikka,Mätisäkki,Larkku,Paskovi,Horotsova ym.Kremlin hyeenat pitäisi hirttää punaiselle torille,kansan syljeksittäväksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaupunkilämmöt ovat noin 4-5 C astetta maaseutua korkeampia, ja se on kastellut innokkaimpien lahkeet. Ennen kaukolämpöjä poltettiin sekä kivihiiltä että halkoja, erityisesti kaupungeissa, ja ilma oli mustanaan, kun kaukolämpöverkosto pitää kaupungin kadut jopa sulana, jopa viemäriverkosto lämmittää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
EU:n raju ilmastopropagandasta ei juurikaan kannata välittää, se kuuluu viherkommunistien taktiikkaan saada maapallon talous nurin. Käytännössä olemme siirtymässä perihelikiertymän syklissä seuraavaan jääkauteen, ja nykyisen kaltainen lämpöhuippu saavutetaan vasta noin 130 tuhannen vuoden kuluttua. Fossiilisilla polttoaineilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, kuten vaikka kivihiiltä riittänee vuosisadoiksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kivihiilestä saadaan tislattua vedyn tasoista puhdasta perusenergiaa, ilman tuhansien kilometrien pituista putkiverkostoa. Suomella on vielä mahdollisuutensa säilyä teollisuusvaltiona ilman lisävelkaantumista, kuten työtä olisi tarjolla kaikille halukkaille, ei tarvitse roikkua tukien varassa. Suomalaiset ovat menettämässä asemansa omillaan toimeen tulevien valtioiden joukossa, mikäli ilmastokiimaiset saavat joka asiassa tahtonsa läpi. Olkoon tämä muistutuksena myös Kokoomukselle, joka on liukunut vauhdilla liberalismin rasvaiseen monttuun.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ilman lisähiiltä ilmakehän hiilivarasto riittäisi vain noin 14 vuodeksi, jolloin kasvikunta kuolisi ja eläinkunta tukehtuisi hapen puutteeseen. Hiilidioksidin vihaajat ovat murhanhimoisia ihmiskunnan tappajia, ja tämä on faktaa. Vihreille ihmiskunnan murhaajille, natseille on sanottava jyrkkä ei. Punaista lihaan on syötävä, jotta ihmisen aivot eivät ala surkastumaan, tämä on pidettävä mielessä. Kasvisyöjille sen verran tiedoksi, ihmisen olisi syötävä rehuja luokkaa 150 kiloa vuorokaudessa, tullakseen sillä toimeen, mutta kenen maha tuota kestää, eli pitäisi olla vähintään hevosen suolisto.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pohjolan ilmasto näyttää olevan rajussa viilenemismoodissa. Grönlannin meri näyttäisi olevan jäätymässä pysyvästä Grönlannin korkeapaineesta ja erittäin kylmistä ilmavirtauksista, josta ketjureaktiossa seuraa Norjanmeren jäätyminen, jossa kaikki viittaa Golfvirran rajuun häiriöön. Tuossa Golfvirran kiertoa haittaa geologiset tekijät, joka johtuu mannerlaattojen saumapurkauksista ja vertikaalisista laavavirtojen muodostamista seinistä. Tanskansalmen mataloituminen johtuu isostaattisista syistä jääkauden jälkeisenä aikana, mutta myös Beringinsalmen mataloitumisesta maankohoamisen seurauksena. Erilaisista Golfvirran kiertoa haittaavat tekijät johtavat siihen, että osa Golfvirran kierrosta palaa takaisin muinaiseen päiväntasaajan kiertoon, ja pohjoisen Euroopan ilmasto muuttunee siperialaiseksi ilmastoksi. Näin pohjola ei voi toimia pysyvissä kylmissä korkeapaineissa samalla energiatasolla, kuin lämpimät maat, eli Suomen kilpailukyky lamaantuu ilmaston kylmetessä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ylen ilmastopropaganda on kiihtynyt raketin nopeudelle. Syytä tähän on vaikea arvioida, mutta se liittynee varmaankin yleisestikin demaristisen kommunismin kiimaa ajaa maailmantaloutta nurin, joka tarkoittaisi köyhyyden maksimointia. Köyhyydessä demarit ovat vahvoilla, juuri samaa, kuin Stalin näännytti väestön nälkäkuoleman partaalle, jossa ihmisiä on helpompi ohjailla murusilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ylen tietous ilmastoasioissa on tasan nolla, kuten heidän asiantuntijatkin ovat täysin pihalla. Kalifornian kuivuus johtuu mannerlaattojen sauman aiheuttamaa, jossa laatan rikkonaisuus johtaa pohjaveden valumiseen sauman kautta mereen. Kalifornian vesiratkaisut kestävästi on ottaa vesi vaikka maanosan suurimmista jokivalumista putkistojen kautta, vaikka sitten Alaskasta saakka. Sama se on Afrikassa vaikka Etiopian alueella, jossa maanjäristyparvet kertovat Afrikan rajuista geologisista tapahtumista, mm. Afro-Arabian repeämäkompleksi, johon kuuluu myös Kenia ja Etiopia. Afrikka on muutoinkin geologisesti varsin erikoinen, mm. Saharan alla on useampi kuuma piste, joka tekee kaiken karvaita haittaa kasvillisuuden kannalta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuulivoiman rakentaminen pitäisi julistaa pannaan myös Suomessa, se kun on kannattavaa vain suurien tukien avulla. Merituulivoimalat pitäisi kieltää kokonaan, ne kun tuhoaa merielämää ja lisää muovisaastetta meriin, rapautuvien muovisiipiensä hajotessa vääjäämättä, ne kun ajetaan elinkaarensa loppuun joka tapauksessa. Suomen pärjääminen maailmankaupassa on mahdollista vain halvan kivihiilen jalostuksen ja korkean teknologian avulla, jossa erityisesti vedyn hyödyntämisessä voidaan valmistaa nestemäisiä polttoaineita, ja hiili voidaan hyödyntää monin eri tavoin raaka-aineina, kun hiiliketjut ovat kuitenkin runkona lähes kaikessa mitä maailmasta materiaaleja hyödynnetään. Kivihiilen jalostaminen työllistää miljoonia ja jalosteille löytyy markkinoita koko maailman laajuisesti. Muistettava on myös ne, että kivihiiltä riittää maailmasta sadoiksi vuosiksi eteenpäin, joka mahdollistaa uusien kestävien energioiden kehittelyn, kuten myös ilmakehän hiilivarasto on rajallinen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niin, väite kuuluu että viime kesä oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kuumin. No ei tietenkään pidä paikkaansa. Ensinnäkin Eurooppa ei ole lämmennyt vielä edes esiteollista aikaa edeltäviin lämpöihin pienen jääkauden jälkeisenä aikana, johon on matkaa vielä parisen astetta, ja lisäksi mittaushistorian aikana on rakennettu asfalttitiet ja lentoasemat, joita ei ollut olemassakaan esiteollisena aikana, mutta lämpötilamittaukset tehdään nykyisin suurelta osin juuri lentoasemilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nykyinen kehno taloudellinen tilanne olisi varmasti vielä huonompi, jos persut eivät olisi menneet nykyiseen hallitukseen. Onhan siellä persut kuitenkin jotakin asioita saaneet läpi vaikka pääosin Suomi toki on tuhon tiellä. Järjetön rahan viskominen Marinin kaudella oli kuin viimeinen naula Suomen kohta kiinnitettävään arkkuun. Ylipäätään on kyse kansallisvaltioiden ajamisesta alas, tämähän on globalistien ja erityisesti WEFin tahtotila. Kyseessä myös rankka geopoliittinen kilpailu, jossa britit ja jenkit syöttävät Suomen pikku suupalana Venäjälle, jotta ns. länsi saa ”moraalisen” sytykkeen aloittaa hyökkäyksen Venäjää vastaan ja taistella ns. maailmanherruudesta. Mutta siis Suomella ei ole mitään väliä, ensin vain kupataan siitä kaikki jotakuinkin toimivat firmat, rahat kaapataan näennäisillä elvytyksillä EU:n muille jäsenille ja Nato saa puoli-ilmaiseksi rakentaa tukikohdat lähelle Venäjän rajaa. Se on sitä myöten sittem moro.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvä kirjoitus.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tilanne on Marinin perintönä todella huono. Vasemmisto korjaisi tilannetta jakamalla velkarahaa. Toteuttamalla tuottamattomia investointeja (asuntorakentaminen). Kannustamalla joutenoloon. Tuomalla maahan sosiaalisen maahanmuuton kautta lisää avustettavia yhteiskunnan sääntöihin sopeutumattomia. Toisin sanoen syventämällä lamaa.
Purran linja on oikea. Talous on pantava kuriin. Yhteiskunnan osallistumista yksilön menojen kattamiseen on vähennettävä. Ilmaista rahaa ei tulevaisuudessa ole. Näin ikävä kyllä on asia.
Kreikka sai taloutensa kuriin, miksei myös Suomikin. Tämä edellyttää vastuullista mediaa, jollainen vielä puuttuu Suomesta.
Sixten Korkmania saa toki siteerata, mutta samalla tulisi antaa mediatilaa myös vasta-argumentoinille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vastaus otsikon kysymykseen: mennään siellä, missä ps-uskonto on hallituksessa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti