Perussuomalaiset

Jarkko Haanpää

Vantaan asukaskasvun tavoitteet kestävälle pohjalle

Vantaan asukaskasvun tavoitteet määritettävä kestävälle pohjalle, joka on noin 3000 – 3500 asukasta vuodessa.

Kasvutavoitteen ollessa niin ekologisesti, kuin taloudellisesti kestävällä pohjalla, se mahdollistaa kaupungin palveluiden kehittymisen taloudellisesti kestävällä tavalla ja palvelut pystytään hoitamaan viiveettä, huolellisesti ja asukaslähtöisesti.

Asukaskasvussa tulee ensisijaisesti tukea kuntien välistä muuttovoittoa. Vantaan kuntien välinen muuttotappio oli 897 henkeä vuonna 2023. Kuntien välinen muuttotappio tarkoittaa sitä, että Vantaalta on muuttanut enemmän ihmisiä pois, kuin sinne on muutettu muista kunnista. Tämä kertoo siitä, että suuri joukko ihmisiä ei pidä Vantaata sopivana kaupunkina asua, toki taustalla on muitakin tekijöitä. Vantaan houkuttelevuutta ei paranneta imagotyöllä, vaan konkreettisilla toimenpiteillä erityisesti safety ja security turvallisuuden osa-alueilla.

Asukaskasvun ollessa kestävällä pohjalla, tarkoittaa se myös, että asuntorakentamisessa suositaan pientalorakentamista ja mm. matalampaa kerrostalorakentamista sekä suositaan korjausrakentamista. Korjausrakentamista on ajateltava kokonaisuutena, jossa esimerkiksi kerrostalon linjasaneerauksen yhteydessä tarkastellaan asuinalueen julkisten alueiden parantaminen kaupungin toimesta, jolla parannetaan alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

Asukaskasvun tavoitteen ollessa kestävällä pohjalla voidaan myös julkisrakentamisessa suosia korjausrakentamista, joka on ekologisesti kestävämpää. Kaupungin tulee edistää korjausrakentamista yhteistyössä kiinteistöjen omistajien kanssa. Ensisijainen menettely ei voi olla vanhan purkaminen ja uuden rakentaminen, vaan ensisijaisesti tulee huolellisesti tarkastella vanhan säilyttämistä. Tästä huono esimerkki on Myyrmäkitalon purkamissuunnitelma ja uuden rakentaminen. Nykyinen Myyrmäkitalo, joka on valmistunut 1993 ja on varsin hyväkuntoinen ja jonka elinkaarta on mahdollista jatkaa vähintään seuraavat 30 vuotta. Myyrmäkitalon laajentamiseen (lisärakentaminen) on olemassa monia mahdollisuuksia ja teknisiä ratkaisuja, niin ylös, kuin sivuille.

Tunnistan, että taustalla vaikuttaa Helsingin kaupunkiseudun MAL-sopimus, jossa Vantaan tulee jatkossa paremmin huomioida asukaskasvu kestävämmälle pohjalle.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Vantaa pitää palauttaa kantasuomalaisille ja mamut voivat palata lähtömaihinsa.
Tilanne on kestämätön koko pääkaupunkiseudulla.
Suomi on suomalaisten maa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Samaa mieltä.
Kyse on asylum-mamuista, jotka pitää palauttaa kotimaihinsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Mitä hyötyä meille on ostoskeskuksissa maleksevista nuorista miehistä tai huivipäisistä naisista, jotka pyöräyttävät vuosittain lapsen yhteiskunnan elätettäväksi?

Uudet luvut: Lähes puolet näistä Kela-tuista menee jo vieraskielisille pääkaupunkiseudulla
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cc056d65-d69b-49ff-959d-9ba61611a0fe

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vantaalla julkinen liikenne on todella surkeaa. Länsipuolelle saatiin 300 linja, joka palvelee todella hyvin niitä, jotka saavuttavan sen palvelut.
Julkinen lipunhinta on törkeän korkea. Kertalippu 3.20 vaikka ajaisit yhden pysäkkivälin.
Ja lähes jokapuolella saat maksaa parkkimaksua, jos olet omalla autolla liikkeellä ja Parkki-Pete vaanii parkkeeraamista.
Kuka Vantaalla haluaa asua?
Tietyillä alueilla et tiedä oletko Mogadishussa vai Kabulissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tässä korjausrakentamis asiassa olen täysin erimieltä.
On täysin tyhmää korjata ja tekohengittää ja laajentaa vanhoja pukukuntoisia ja ikäisiä rakennuksia.
Siinä ei ole mitäään järkeä .
On paljon egologisempaa rakentaa uusi tarkoituksen mukainen energia tehokas talo kun alkaa remontoimaan vanhoja alinkaaren päässä olevia rakennuksia.
Tämän takia minun mielstä kaikki kotitalous vähennykset jotka on suunnattu korjaus rakentamiseen pitäs kieltää.
Se on hukkaan heitettyä rahaa !

Sama se on autoissakin on aivan järjetöntä tekohengittää autokorjaamoissa loppuun ajettuja autoja kun on tehtaita joissa tehdään uusia vähäpäästöisiä ja nykyaikaisia turvallia autoja.
Se on eri asia jos harrastuksena niitä rappaa ja puuhastelee,se on hyvä ja kannatettava harrastus ja aivan eri asia.

Sama asia on jos on vanha talo jota itse pystyy pienillä kustannuksilla ylläpitämään ja itse tekee vielä puut joilla lämmittää energia syöppöä taloa niin se voi olla ihan hyvä ja edullinen vaihtoehto .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Esim. on aivan järjetöntä ja hullua tehdä vanhoihin kerrostaloihin putkiremontteja jotka maksaa lähes saman kuin uuden kerrostalon rakentaminen tulee maksamaan .
Tähän kun lisätään kaikki muut remontit vuosien varrella niin menee enemmän kuin uuden hinta vanhaan paskaan jolla ei myydessä saa edes puoliakaan uuden hinnasta jonka yhtiö vastikkeet on paljon korkemmat kuin uuden johtuen jatkuvista huolto ja korjaus tarpeista ja kaksin kertaisesta energian kulutuksesta…

Mutta asuntoosake yhtiössä ei löydy yhtiökokouksessa selalista viisautta (ei vaikka monella järki sanoo toisin) että päätettäisiin että lyödään nurin koko paska ja tehdään uusi siitä johtuu nämä järjettömyyydet…

PITÄS MUISTAA ETTÄ ASUNNON KÄYTTÖIKÄ ON 40 VUOTTA !

On hullua joka ostaa sen ikäisi asuntoja ja maksaa jopa puolet uuden hinnasta !!! järjetöntä ,eihän kukaan kilostakaan ihmispaskaa maksa puolta jauhelihin hinnasta. !

Jopa asunto sijoittajia on niin tyhmiä että ostavat noita vanhoja paskoja !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Otetaan esimerkki -70 okt valesokkeli ja siihen vieltä tiili verhous päälle (Ettei varmasti ilma kierrä) ja se kun viimmeistellään tasakatolla niin huh huh… ei ihme että Home haisee kaupass akun sellaisissa asuvat vastaan kävelee…hyh hyh..

Ei sellaisia paskoja voi mitenkään korjata kunnolla !!!
Syitä on monia

1.Hiekat pitäisi vaihtaa talon elle homeen haju imeytyy sinnekin.
2. Lattiat pitäs purkaa kun siellä ei ole kuin 1 styroks (Nykyään on
neljä) seinät pitäisi kasvattaa 2,5 kertaiseksi (huoneet menee pieneksi) katolla pitäs olla 500 milliä villaa mutta sinnekään ei mahdu kun ei ole tilaa.. näissä on muutenkin matalampi huone korkeus kuin nykyään jos muutoksia tehdää ne mataloituu lisää…
Ikkunat ovet kaikki pitäs vaihtaa työtä tällaiseen menee 2-3 kertainen määrä kuin uuden rakentamiseen ja SE MAKSAA !
Ei mitään järkeä tällaisia ole korjata (ei vaikka omaa työnä tekis) rahaa palaa ja home haisee edelleen…ja myydessä siitä ei saa puoliakaan uuden hinnasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000