Suomi on taas nyt viimeistään loppiaisen jälkeen herännyt arkeen joulunvietostaan. Loppiaisen vietto meillä pääosin luterilaisessa maassa liittyy Raamatun kertomukseen itämaan tietäjien saapumisesta Betlehemiin. Ortodoksisessa uskonnossa kyseinen päivä on Vapahtajan kasteen juhla. Juhlana Loppiainen on vanhempi kuin joulu. Arkisemmin tarkastellen viimeistään loppiaisen aika päättää joulunvieton.

Joulu on Suomessa perinteisesti liitetty kiinteästi kristinuskon sanomaan. Tarinoita siitä, miksi Jeesuksen syntymän juhla on osunut juuri joulukuun loppuun, on erilaisia. Joidenkin historiantulkintojen mukaan syntymä ilmeisimmin ajoittuu kevääseen eikä loppuvuoteen. Tällä ei tietenkään ole kovin suurta merkitystä. Jeesuksen elämä, opetukset ja kuoleman jälkeiset ajat muodostavat pitkälti kristillisyyden perustan.

Joulu ja sen yhteys kristilliseen uskoon näytti puhuttavan tänä vuonna enemmän kuin aikaisemmin. Monissa kouluissa on arkailtu asian kanssa ja jopa poistettu joulujuhlien kristillisyyteen liittyvää sanomaa. Erään koululaisen altistuminen kristilliseksi tulkittavalle musiikille jopa tuotti lehtitietojen mukaan vahingonkorvauskanteen. Tällainen uskonnollisen sanoman vastentahtoiseen kuulemiseen liittyvä kiihko ei välttämättä kerro altistuvan hurmoksellisesta ateismista vaan on osa laajempaa ns. loukkaantumisen kulttuuria. Tämä on voimistunut viimeisten vuosien aikana. Ilmiö on tullut meille pitkälti valtameren takaa amerikkalaisen, pääosin Demokraattipuolueen hallitsemien osavaltioiden radikaaliryhmien cancel-kulttuurin synnyttämänä. Mielensä pahoittaja tarkkailee jopa yksittäisiä sanoja ja tarvittaessa tulkitsee niitä omalla, tarkoitushakuisella tavallaan.

Kuitenkin joulu ilman kristillistä sidettä olisi vain keinotekoinen ja muovinen kulutusjuhla.

Vaikka kristillinen kirkko edelleen onkin näkyvä tekijä suomalaisessa yhteiskunnassa, työnnetään sitä pikkuhiljaa pois ihmisten arjesta ja juhlista. Vauhti on vielä maltillinen mutta suunta selkeä. Enemmistö suomalaisista toki on edelleen kirkon jäseniä mutta kuten aina, äänekäs vähemmistö kuuluu lujaa. Desibelidemokratia vaikuttaa tässäkin. Aika ajoin tuntuu jopa siltä, että yhteiskunnassa joillakin erittäin äänekkäillä vähemmistöillä olisi peräti suurempi ihmisarvo kuin enemmistöllä ja siksi he saavat tahtonsa ja viestinsä läpi pelokkaiden päättäjien kautta. Yksipuolisella medialla on tietenkin tässä vankka rooli.

Kristinusko on kuitenkin vaikuttanut merkittävällä tavalla maailmanhistoriaan, kulttuuriin, yhteiskuntaan, filosofiaan ja taiteeseen. Vaikka asiaa tarkastelisi pragmaattisesti ateismin verhon läpi, on vaikutus ollut pääosin positiivinen ihmiskunnan kehitykselle. Kristinusko on ollut voimakas veturi länsimaisen sivistyksen nousussa ja kehittymisessä siitäkin huolimatta, että kirkko instituutiona on historiassa aika ajoin halunnut jarruttaa tieteen kehittymistä. Uskonto on antanut tarkoitusta ja mielekkyyttä elämälle siinä missä myös voimakkaan yhteisöllisyyden tunteen. Tämä on monesti kantanut huonoinakin aikoina. Kuten nykyinen opetusministerimmekin on todennut, ovat suomalaisen kulttuurin juuret syvällä kristillisyydessä. Olen tästä hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Luottamus, ahkeruus, rehellisyys yms. ovat kristillisen kulttuurin perusarvoja. Nämä liittyvät kiinteästi meidän suomalaisten perusarvoihin ja ne ovat kristillistä, luterilaista arvoperintöämme.  

Suomalainen luterilaisuus on suvaitsevaa ja rauhaisaa verrattuna moneen muuhun uskontoon ja vakaumukseen. Kaikki saavat tunnustaa haluamaansa uskoa tai olla tunnustamatta mitään. Luterilainen yhteiskunta on tässä suhteessa todella vapaa. Näin ei kaikissa valtiojärjestelmissä ole. Uskonto saattaa määrätä jopa pukeutumisen.

Uskonnollista, kristinuskon tuomaa pitkän ajan perintöä on joka paikassa ympärillämme eikä sitä ole syytä koittaa poistaa. Se on nähtävä suomalaiseen kulttuuriimme kuuluvana ja se liittyy kiinteästi elämäämme. Kristillisiä piirteitä ja asioita on mahdotonta häivyttää. Kaikissa kulttuureissa on perinteisiä ja kantavia arvoja ohjaamassa ihmisten välistä toimintaa. Niiden kyseenalaistamisella ja poistamisella on yleensä ollut traagiset seuraukset. Suomessa kristillinen luterilaisuus on kiinteä osa yhteiskunnallista arvomaailmaamme.  

Tiukan ja ehdottoman ateismin paradoksi mielestäni on siinä, että maailmankuva ja ajattelu ei kuitenkaan ole vapaata, vaikka niin väitetään. Talon seinät on nimittäin kuitenkin rakennettu pelkästään materialismista.