Perussuomalaiset

Tarmo Ukonkutsuma

Jouluinen puheenvuoro

Terve Ps-blogin lukija,

Nyt on jouluaatto ja kohta uuden vuoden vietot.

Kerron ensin mitä tänä vuonna on tapahtunut, tänä vuonna on tapahtunut kaikenlaista hullua, on ollut ilmastopanikointia, hallituksen bilettelyä, velkaantumista, wokettamista, cancelointia, sensurointia, kahtiajakautumista, kiihottamista kansanryhmää vastaan syyttämistä ja muuta vastaavaa.

Joulu on pian meidän ovella, se perinteinen, rauhaisa ja mukava joulu. Pääsee viettämään läheisten ja jutella heidän kanssa, herkuttelemaan laatikoita, joulutorttuja, pipareita ja kinkkuja glögin kera. Yhdessä odotetaan vanhaa tuttua ystävällistä joulupukkia. onko lapsi tänä jouluna kiltti vai tuhma, voidaan todeta että elokapinalliset ovat tuhmia tänä jouluna. Laulellaan joululauluja ja saadaan lahjoja.

Jouluna kysellään joulupukilta kuulumisista ja kysymyksiä. Yksi joulun läheisistä kysyi joulupukilta poliittisen kysymyksen, kysymys menee näin että ”Mitä olet mieltä nykymenosta”, joulupukki on tietoinen maailman tilanteesta onko sitten sotia, nälänhätiä ja muita, joulupukki ei ota kauheasti yhteiskunnallisiin asioihin kantaa, koska se pilaisi joulutunnelman.

Joulupukki teki poikkeuksen, kysymyksen kysyttyä joulupukki vastaa että ”Minua vanhaa joulupukkia huolestuttaa se, että maailmaan on tullut eriarvoisuutta, kahtiajakautumista, vastakkainasettelua, polarisoitumista ja riitoja monien ihmisryhmien välillä, nykyään ystävä jättää kaverinsa poliittisen mielipiteen/vakaumuksen takia ja eivät ole enää yhteydessä”. Kaikki läheiset ja myös lapset kuuntelivat tarkkaa joulupukin huolesta nykymenosta. Joulupukki lisää että ”Se näkyy myös ruokavaliokeskustelussa, vaikka on omia henkilökohtaisia asioita ne ruokavalio asiat, mutta se ihminen joka on vegaani, usein on painostanut ja määrää muiden ruokailutottumuksia, olen nähnyt omin silmin sitä, olen surullinen siitä”

Joulupukki kuitenkin totesi että ”Vietetään rauhallista, perinteistä ja mukavaa joulua kaikkia ihmisiä huomioiden mielipiteitä ja vakaumuksia katsomatta, eikä tehdä esim kinkku kysymyksestä ongelmaa”. Läheiset ovat joulupukin kanssa samaa mieltä ja lapsetkin nyökkäili. Jatkoivat iloista ja rauhallista joulua. Sen pituinen se.

Ajattelen laittaa pari kappaletta kuunteluun, ensimmäinen tulee tänne, joka kuvastaa ajankohtaista tilannetta hyvin.

Laitan toisenkin tänne ja tämän kanssa keksin tälle omat sanoitukset

Jouluyö, juhlayö!
Päättynyt kaik on työ.
Kaks vain valveil on puolisoa
Lapsen herttaisen nukkuessa
Seimikätkyessään,
Seimikätkyessään.

Jouluyö, juhlayö!
Paimenil yksin työ.
Enkel taivaasta ilmoitti heill’:
Suuri koittanut riemu on teill’!
Kristus syntynyt on,
Kristus syntynyt on!

Jouluyö, juhlayö!
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Mestarille!
Maassa rauha, myös persuille
Olkoon jytky suur,
Olkoon jytky suur!

Kiitos paljon yhteisestä laulusta, vietetään yhdessä rauhallinen joulu, eikä anneta elokapinallisten pilata meidän joulua. Itsekin aion viettää joulua ja uutta vuotta, menen tästä politikointi tauolle. Toivotan oikein hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille, nähdään ensivuonna tärkeiden asioiden ja aluevaali kampanjoinnin parissa.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Tarmolle paljon Kiitoksia , vaivannäöstä !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Iloinen
#2

Olet kuitenkin mukavuusalueellasi, kun kirjoitat sitä ihteään kuin tähänkin asti. Nämä joulupossu-jutut ei mielestäni sovi sun genreen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfiilis ;-)
Iloinen
#3

Ja näkyyhän se jo kommenttien määrässäkin, vai mitä Tarmo?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000