Terveiset Rinkebystä! Kävin katsastamassa heinäkuussa, mikä meininki siellä oli eräänäkin aurinkoisena perjantaipäivänä. Uskalsin kaivaa kännykameran kuvailuja varten vain hyvin harkitusti, joten kuvamateriaali jäi vaatimattomaksi. Sitä löytyy kuitenkin Facebook-sivuiltani. Kirjaston avoimesta ikkunasta oli kyllä toisaalta kätevää salakuvailla keskustan suuntaan, kun ostarin halkova tie meni sen edestä.

Ensivaikutelma saapuessa oli kummastuksella kuorrutettu, kun eteen ei avautunutkaan harmaa ja rähjäinen lähiö, vaan matalia, iloisennäköisiä kerrostaloja väljästi ripoteltuina. Rakennuksia ei siis ainakaan voi syyttää rähinöistä.

Kirjasto käveli ensin vastaan, niin kävin kartoittamassa, onko älämölöä. Isokokoinen ja jykevä, mustiin hunnuttautunut somalivirkailija päivysti pienen ja siron valkoisen kollegansa kanssa tiskin takana. Rauhallista oli. Saisiko toiletin ovesta arvosteltavaa, kun näytti siltä, että siinä on kirjaston ainoa toiletti, mutta se oli ainoastaan lapsille ja pyörätuoliasiakkaille? Niin ovikyltissä luki. Ehkä kyykkypissat jalat pöntön reunoilla ovat johtaneet tähän rajoitukseen, enkä päässytkään hotelli helpotukseen.

Saavuin Rinkebyhyn keskellä perjantaipäivää, joten kaduilla oli paljon miehiä mekot päällä hunnutettujen naisten ohella. Onneksi näkyi kuitenkin valkoisiakin naisia lyhyissä ja piukoissa kesävetimissä eli ruottalaisnaisia ei sentään oltu laitettu kuriin. Kielteistä oli, että kaduilla näytti Lähi-idältä, mutta myönteistä, että tunnelma oli eläväistä. Jälkikäteen havahduimme myös sellaiseen havaintoon, ettei nähty parin tunnin kierroksellamme kuin kaksi valkoista miestä – nuori kirjastovirkailija ja pyörätuolilla kulkeva vanhus.

Mutta sitten jutun kohokohtaan: Kaikkein kielteisin ja tunteet pintaan nostanut asia oli se, että kaksi paikasta löytämääni kahvilaa pursuivat miehiä, mutta niissä ei ollut yhtä ainutta naista. Olisin halunnut käydä kahvilla ja meninkin zoomaamaan leivonnaistarjontaa tiskille, mutta kun oli kyse lähi-itäisten miesten kahviloista, ei ainakaan toisen kahvilan vitriinissä näkynyt kuin croissantti ja pari muuta epämääräistä leivän palaa.

Se, että kaikki kahvilat olivat miehille viestitti selkeästi, että alueella naisten paikkana pidetään kotia, eikä julkista tilaa – islamin mukaisesti. Tuon epäkohdan kitkisin heti ensimmäisenä alueelta pois, jos olisin ruotsalainen – joko armeijalla tai ilman. Perustettaisiin naisten pitämiä kahviloita, joihin vaikka palkattaisiin aluksi pari naisasiakasta.

Kävin ostamassa sitten evästä etnisestä kaupasta, jossa oli kyltti, ettei minkäänlaisia kasseja tai laukkuja saanut ottaa kauppaan, vaan ne tuli jättää kassalle – vähän kuin jossain museossa. Vähän aikaa tuskailin asian kanssa, koska en tietenkään uskaltanut jättää laukkuani tässä mestassa kassalle. Sain kuitenkin pyytämällä valkoisen naisen erioikeuden. Myymälävarkauksia on siis paljon. Ja epäilemättä muutakin kusetusta ja sähellystä. Edelläni kassajonossa oli afrikkalaisnainen, joka ei ilmeisesti maksanut juomastaan, kun kassaherra yritti laskuttaa minulta tuon naisen juoman naisen poistuttua kaupasta ja ihmetteli, että enkö ollutkaan naisen porukkaa.

En kokenut kuitenkaan Rinkebyssä vihamielisiä katseita, enkä huomannut erityistä tuijotusta. Valkoista, pyörätuolinsa keskelle pääväylää parkkeerannutta vanhaa miestäkin pyrkivät mekkomiehet auttamaan porukalla, vaikka ehkä mies protestoi siinä hiljaa kotilähiönsä muutosta – kuka tietää. Tarkkailin tilannetta kirjaston ikkunasta.

Rinkebyn koulun pihalla näkyi musta mekkomies, joka soitti ihan hyvää menomusaa kajareista, varmaan nuorisolle, jota paikalla ei vielä ainakaan ollut. Ainakin ongelmanuorisohan heräilee lähiöissään käsittääkseni vasta myöhään iltapäivästä.

Parin tunnin jälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa palestiinalaiskola handussa ja etiopialaislätyt sylissä. Tämä oli toinen vierailuni Ruotsin ongelmalähiöissä. Olen aiemmin käynyt Rosengårdissa, jossa oli silloin unelias tunnelma.