Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Pelasiko SDP itsensä ulos seuraavasta hallituksesta?

Yllä oleva kysymys tuli mieleeni, kun entisenä ay-aktiivina (KTV) katselen SAK:n ja sen myötäjuoksijoiden tämän päivän toimintaa.

1960- ja 1970 -luvuilla ammattiliitot puolustivat jäseniään työnantajien kanssa käydyissä neuvotteluissa. Tuolloin ei hyökkäilty demokraattisesti valittua maamme hallitusta ja eduskunnan enemmistöä vastaan. Nyt kyse näyttää olevan lakkoiluista, joiden tarkoituksena on maamme hallituksen kaataminen.

Kansalaiset ja monet ay-järjestöjen rivijäsenet ymmärtävät, että kyseessä on poliittinen lakkoilu, jonka ensisijaisena tarkoituksena ei ole vaikuttaa työehtosopimuksiin ja työnantajiin, vaan lakoilla ajetaan poliittisia päämääriä JHL:n 12.2.2024 lähettämän jäsenkirjeen mukaan. Vaikuttaa siltä, että liittoni jäsenet ymmärtävät asian ja kun lakkoilu ei heitä innosta, niin samaisessa kirjeessä etsitään työpaikkojen ulkoalueille lakkovahteja rivijäsenistä.

SAK:n johdossa olevat demarit eivät näytä vieläkään ymmärtävän, että maamme finanssipolitiikkaa ei hoideta jatkuvan velanoton avulla. He ovat unohtaneet, että Marinin (sdp) hallitus otti – toki eduskunnan suostumuksella – yli 10 miljardia euroa enemmän velkaa kuin Kataisen ja Sipilän hallitukset yhteensä kahdeksan edellisen vuoden aikana. Unohtaa ei pidä sitäkään, että Kataisen hallitus otti velkaa myös ns. finanssikriisin torjuntaan.

Osa Marinin hallituksen velasta saatiin jopa miinuskorolla, mikä ilmeisesti kannusti velkamäärän kasvattamiseen. Toisaalta eräs vasemmiston entinen ministeri, nykyinen ”grafiittitaiteilija” on myös sanonut, ettei valtion velkaa kannata lyhentää, koska se ei ole järkevää.

Valtiolla on velkaa tällä hetkellä yli 162 miljardia euroa (29 240 €/asukas) ja uusien lainojen korot huitelevat jo 3,7 %:n tienoilla. Sitä on jouduttu ottamaan reilut 1,5 mrde pelkästään edellisen hallituksen alimitoittamiin HVA:n menoihin.

Palaan otsikkoasiaan. Lähes puolivuosisadan poliittisella kokemuksella totean, että demarit ovat pelanneet itsensä ulos seuraavasta hallituksesta. Hallitus, johon kuulunevat tulevien vaalien jälkeen kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta saanevat 52 – 54 %:n kannatuksen. Jos ja kun mukaan otetaan vielä kristilliset ja RKP, niin hallituksen kannatus noussee lähes 60 prosenttiin.

Demareita ei hallituksessa nähtäne, sillä heidän viimeviikkoiset tempaukset demokratian murentamisessa ovat saaneet kritiikkiä istuvan hallituksen kannattajien keskuudessa. Pääkaupunkiseudun Vihreät ”kunnostautuivat” Elokapinoiden järjestämisessä, estämällä pääkaupungin liikenteen sujumista. Demarit ovat kehittäneet oman ”ÄLÄkapinansa”, mottoina: ”ALÄ hyväksy ainuttakaan hallituksen esitystä ja ÄLÄ äänestä istuvaa eduskunnan puhemiestä”.

Sanotaan, että ”kansalla on lyhyt muisti”, mutta politiikoilla asiat ovat toisin. Ei ole kuin vajaa vuosi siitä, kun opposition edustajat nostivat esille eräiden hallituksen jäsenten vuosikymmenen takaiset kirjoitukset. Tätä taustaa vasten oletan, että opposition ÄLÄkapinat pysyvät mielessä tulevien eduskuntavaalienkin jälkeen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
LAILLINEN ESIVALTA!
Vihainen
#1

SDP:n ja sen masinoimien AY-liikkeiden näkökulmasta kansa äänesti viime eduskuntavaaleissa ”väärin”! Tämä on muistettava tulevaisuudessa, kun SDP propagandoi kansan vallan tärkeydestä!
Olkoot se heidän näkemyksensä, mutta poliittiset, kansan enemmistön tahdon vastaiset lakot ovat hyvin kyseenalaisia.
TV:ssa on useamman viikon pyörinyt AY-liikkeiden eli myös SDP:n mainos, jonka loppulauseessa todetaan kutakuinkin seuraavaa: ”Tulkaa mukaan estämään hallituksen tavoitteiden toteutuminen”! Kyseinen lause on hyvin harmaalla vyöhykkeellä sen suhteen onko kyseessä enää sananvapaus vai KIIHOTTAMINEN LAILLISTA ESIVALTAA VASTAAN!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Nykyinen oppositio ei vain voi hyvähsyä , vaali tulosta !?! Yrttää potkia pistintä vastaan ja näyttää , vain tyhmyytensä !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

UKRAINAA ON TUETTAVA!
Hämmentynyt
#3

Rahallinen ja aseellinen apu Ukrainalle on sijoitus tulevaisuuteen. Suomen politiikka niin outoa, että hyvää tulevaisuuden yhteiskuntaa ei voi luvata. Luvata voi kuitenkin aika varman päälle, että jos Venäjä häviää Ukrainassa saamme elää edes rauhassa omassa idioottikuplassamme.
Jos Venäjää ei pysäytetä Ukrainassa sen valloituspolitiikka takuuvarmasti jatkuu. Venäjä pysäytetään Ukrainassa, jossain muualla tai sitten sitä ei pystytä pysäyttämään kenenkään toimesta.
Jotta edes rauha säilyisi nykyisessä mädässä yhteiskunnassamme, paras tae sille on avustaa Ukrainaa lyömään Venäjä rajojensa ulkopuolelle. Jokainen Ukrainassa kaatunut venäläissotilasta on poissa omilta rajoiltamme!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Energiateknikko
Vihainen
#4

Onko yhtiössä sellaista tietoa, jonka julkitulo estää johdon vaihtamisen ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirppi, vasara ja perhoshaavi
Tyytyväinen
#5

Kertokaa noille, että Suomi on länsimaa ei läntinen lääni!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000