Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Kyllä kansa maksaa

Kokoomusjohtoinen hallitus on puhunut säätelyn ja byrokratian vähentämisestä. Käytännön toimet puhuvat kuitenkin kaikkea muuta. Joulukuussa päätettiin kansaneläkelaitoksen johtajien määrästä ja johtajamäärä säilyy ennallaan. Nyt pääjohtajan sijaisena toimii kokoomukselainen Helena Pesola. Kelan pääjohtajan paikka kuuluu kokoomuksen mielestä edelleenkin heille. Perussuomalaisten edustajat esittivät johtajan paikan täyttämättä jättämistä, mutta kokoomuksen, SDP:n, keskustan ja vasemmistoliiton edustajat halusivat säilyttää johtajamäärän kolmessa.

Eräs toinen kummastusta herättävä asia on Kelan taksipalvelujärjestelmä. Pienyrittäjien tappolinja on hyvin edustettuna. Ennen Kelan:n asiakkaat ovat voineet tilata taksin suoraan ja maksu on tapahtunut suorakorvausmenettelyn kautta mm sairauskyyditysten kohdalla. Nyt välissä toimii erillinen välityspalveluyhtiö, joka hoitaa kyyditysten tilaukset. Tämä nostaa kustannuksia ja hidastaa, sekä huonontaa saatavaa palvelua. Jo pelkkä puhelu palveluun maksaa. Asiakkaan suoraa tilausta ei estetä, mutta omavastuusta rokotetaan kaksinkertainen hinta, joka on vuoden 2015 alusta noin 32 €. Tämä summa ei kerrytä myöskään asiakkaan omavastuuosuutta. Säästösyihin vedotaan mutta toimet lisäävät kustannuksia asiakkaille. Kelan mukaan säästöjä on saatu, mutta onko laskelmiin luottamista. Erillinen taksimatkojen välityspalveluyhtiö on salassapitovelvollinen, joten tietoa toiminnan luonteesta ulos päin ei ole odotettavissa. Tämä tulee mahdollistamaan palvelun suuntaamisen esimerkiksi suurille taksifirmoille hyvinkin näennäisillä perusteilla. Tarjonta hinnoittelussa kapenee ja pienempiä taksialan yrittäjiä katoaa. Pian ollaan tilanteessa jossa taksiyrittäjyys kokonaisuudessaan on ulkomaisten suuryhtiöiden hallussa. Sopii siis kokoomukselle ja ennestään yrittäjäystävällisille demareille.

REIJO PAUNONEN  Kansanedustajaehdokas, Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Lisää aiheesta: www.reijopaunonen.fi

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/75858-kelan-suuri-uudistus-hammentaa-pel…

http://yle.fi/uutiset/kokoomus_haluaa_vapautuvan_kelan_johtajapaikan/769…

http://www.kela.fi/johtoryhma

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000