Perussuomalaiset

Pekka Hetta

Perussuomalaiset Unibetin vaalisuosikki valtakunnallisesti

Vedonlyöntiyhtlö Unibetin mukaan perussuomalaiset jakavat kärkisijan kokoomuksen kanssa valtakunnallisesti kuntavaaleissa.

Valtakunnallisesti perussuomalaiset jakavat kärkipaikan 1.85 kertoimella kokoomuksen kanssa.

Huomattavaa tässä on se, että vielä maaliskuussa johtoa piti selvästi sdp.

Nyt se on arvioissa pudonnut kaus kärkikaksikosta 4.5 kertoimellaan.

Kertoimissa pitää ottaa huomioon sellainen seikka, että vedonlyöntiyhtiöt ovat olleet erittäin hyvin hajulla Suomen vaaleista, joten odotusarvot ovat, että näin lähellä vaaleja lukemat eivät enää juurikaan muuttuisi.

Luja työ perussuomalaisten kentällä voi tuottaa mahtavan tuloksen.

Jyräävätkö perussuomalaiset Oulussa, jossa keskusta on pitänyt valtaa kaudesta toiseen?

Perussuomalaiset ovat edelleen ylivoimaisessa johdossa omassa kaupungissani Oulussa ja kerroin on pudonnut jo erittäin alas kertoimeen 1.67. Seuraavana tulevat keskusta ja kokoomus kertoimilla 3.5 sekä sdp, vasemmisto ja vihreät 15 kertoimella.

https://fi.unibet.com/betting/sports/filter/politics

Muista siis äänestää. Jokaisella äänellä on merkitys kuntavaaleissa.

Minua voit äänestää numerolla 545 Oulussa.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Kun peilaa tulevaisuutta, niin kannattaa katsoa miten eri vaalit käyttäytyvät Helsingissä. Pääkaupunki laajenee, kehittyy, vaurastuu ja tänne tulee koko ajan lisää ihmisiä työn ja toimeentulon perään. Kaupungilla ja kaupunkilaisilla menee hyvin, palvelut paranevat ja asukkailla on aikaa pohtia elämän peruskysymyksiä. Oman elämän surkeuteen ei tarvitse etsiä syyllisiä, voi vapaasti hengitää ja ajatella. Kokoomus ja vihreät taistelevat ykköspaikasta ja SDP puhaltaa niskaan. PS on kaukana kärjestä mainituista syistä. Muutaman vaalikauden jälkeen sama ilmiö korostuu ja uskallan väittää, että tämän kisan voittaa vihreät. Vääjäämätön tapahtuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

”…asukkailla on aikaa pohtia elämän peruskysymyksiä…”

Tätä syvällisempää AJATTELUAHAN Helsinkiin kaivattasiin kipeästi, mutta kun ei. JOS niin kävisikin, että vaarallinen vihreä valhe voittaisi Helsingissä, niin siinä tapauksessa olen hyvin surullinen Helsingin puolesta – eikä tee mieli edes pistäytyä Helsingissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

3.6.2021 HS-gallup: ”Kokoomus on Helsingin suosituin puolue, perussuomalaisten kannatus kasvanut räjähdysmäisesti”

Get over it!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Iloiselle sanoisin , että tuskin vihreät tulee voittamaan tätäkisaa ?! Kun aikaa kuluu riittävästi , niin silmiäkin aukeaa ilmeisesti , riittävästi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tampere tulee näpäyttämään Muro-Marinia aikas rankasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Olinkin unohtanut vedonlyönnin ennustavuuden tulevaa vaalitulosta arvioitaessa.
Kepukaupunki Oulussa tuollainen kerroin? Kyllä, Annika Saarikkona olisin huolissani.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Toisaalta jos katsomme mitä viime kuntavaalien jälkeen on tapahtunut Oulussa voimme todeta niin maahanmuuttajat ovat tehneet vaalityötä ja paljon. Monta, monta, monta yksittäistapausta. Tässä yksi. https://www.youtube.com/watch?v=HFCyyfIrMcg

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#5

Tämänaamuisessa HS gallupissa kokoomus näyttää ottaneen johdon ja keskusta noussut vähän verrattuna alkuperäiseen vaalipäivään. Merkillepantavaa on että HS ainoa vertailukohta on grafiikassa v. 2017 jolloin vaalien siirron jälkeinen kehitys ei näy. Toinen merkillepantava asia on että kommenteissa on mahdoton verrata alkuperäiseen vaalipäivään ja mainintakin vaalien siirrosta moderoidaan pois. Näyttää siltä että vaalipäivää siirrettiin PS-uhan vuoksi eikä koronauhan vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000