Hiekkalaatikko, tuo pihan pyhä paikka jossa kaikki hyvä saa alkunsa, jossa ystävyyksiä solmitaan ja vahvistetaan. Hiekkalaatikko, tuo paikka jossa sodat on julistettu ja vastustajan linnakkeet tuhottu. Hiekkalaatikko, jossa pienen lapsen maailmankuvaa sävyttivät hiekkakakut ja neppiskilpailut. Hiekkalaatikko, tuo pihan pyhä paikka johon äidin kutsu syömään kuului katkaistaen leikin vain hetkeksi. 

Hiekkalaatikko kuitenkin muuttui ajan saatossa, sen ystävyyksiä vahvistava voima heikkeni. Hiekkalaatikko vallattiin ja se sai uuden johtajan, päällikön ja pihan pahiksen joka päätti mitä leikkiä sai leikkiä ja kenen kanssa. Uusi johtaja vei paikan odottaa äidin kutsua, kutsua joka kaikui lempeästi lähiön kivitalojen seinistä keskeyttäen leikin, ruoka kylmeni, ääni vaimeni ja lapsuus katosi, tilalle tuli tylsä aikuisuus ja uudet leikit, leikit joissa hiekkalaatikon valtaaja sanelee edelleen säännöt, päättää mitä saat sanoa ja ajatella. 

Politiikka on aina perustunut hiekkalaatikolta saatuihin oppeihin, lehmän kauppoihin ja kahdenkeskisiin sopimuksiin joita puolueiden johtajat solmivat eduskuntatalon uumenissa sijaisevissa kabineteissa. Uutena ilmentymänä politiikkaan on kuitenkin tullut nuo hiekkalaatikon valtaajat jotka toistavat tuota lapsuuden lopettanutta mantraa lehdistössä ja televisiossa. Viime päivinä olemme saaneet lukea kuinka Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoi ettei leiki Keskustan kanssa jos Keskusta ei leiki niin kuin Vasemmistoliitto haluaa.

Mitä Vasemmistoliiton puheenjohtaja sitten sanoi? Li Andersson kertoi iltasanomissa, että jos Keskusta avaa sopeuttamiskeskustelun niin Vasemmistoliitto otaa listaamattomien yritysten verotuksen esille ja näin määrää mitä leikkiä hiekkalaatikolla tänään saa leikkiä.

Mitä sopeuttaminen sitten tarkoittaa? Tässä tapauksessa sillä tarkoitetaan menoleikkauksia ja velan oton vähentämistä. Mistä Keskusta sitten haluisi leikata, siihen ei artikkelista käy suoraan selväksi, mutta oletettavasti leikkaukset osuisivat tutkimukseen, tuotekehitykseen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Toki varmaa tietoa minulla ei ole asiasta, mutta julkisen talouden sopeuttaminen tarkoittaa lähes poikkeuksetta leikkauksia juuri edellä mainittuihin toimiin.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänenkin esitteli omaa sopeuttamismalliaan 6.2 Helsingin Sanomissa jossa leikkaukset kohdistuisi sosiaalietuisuuksiin ja kannustinloukkuihin, joten tämänkin ulostulon valossa myös Keskustan leikkauslistat olisivat varmastikkin tämän suuntaisia. 

Miksi Vasemmistoliitto sitten uhkaa nostaa listaamattomien yritysten veroasiat pöydälle, jos Keskusta vaatii valtiontalouden sopeuttamista ja miksi tämä veroasia on niin arka asia Keskustalle? Listaamattomien yritysten verotusjärjestelmä on eräänlainen kokonaisuus joka verottaa yritysten maksamia osinkoja huomattavasti vähemmän kuin listattujen ja näin suosii esimerkiksi maatilayrittäjiä joiden yksi tulonlähde perustuu juuri osinkojen maksamiseen. 

Vasemmistoliitto on myös julkaissut esiteen ”Mistä Rahat” jossa käydään läpi valtion eri tulomuotoja lähinnä verotuksen kiristämisen osalta, esitteessä on myös oma laskelmansa listaamattomien yritysten osinkoverotuksen valtion meromenetyksistä joka Vasemmistoliiton laskelmien mukaan olisi 350 miljoonaa euroa vuodessa.

Toisin sanoen, Vasemmistoliitto kiristää Keskustaa perumaan vaatimukset valtiontalouden sopeuttamisesta ja ottamaan lisää velkaa useita satoja miljoonia euroja vuodessa, joita sitten jaetaan esimerkiksi kuluihin jotka muodostuu pakollisen oppivelvollisuuden pidentämisestä, tuo pidennys maksaa vuodessa valtiolle arvioden mukaan noin 180 miljoonaa euroa. 

Keskusta on jo luopunut valtiontalouden sopeuttamistoiveista ja alistunut hiekkalaatikon uusiin sääntöihin, tästä kertoo Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen ja sekä Keskustan talousryhmää vetävän Markus Lohen lausunnot joissa he ilmoittavat, että Keskusta ei tule vaatimaan leikkauksia tulevassa kevään kehysriihessä.

Olen todella huolissani uudesta neuvottelukehityksestä, jossa uhkailemalla ajetaan omaa agendaa välittämättä valtiontalouden todellisesta tilasta ja sen hoidosta. Keskusta on kerta toisensa jälkeen antanut periksi muiden vaatimuksille, vain sillä että saa pitää edes ne pienet rippeet joita sille muiden hallituspuolueiden taholta heitellään. Eikö Alkiolaisuutta enään ole kuin myyntipuheissa? Missä on se Jussi joka aikoinaan metsät raivasi pelloiksi ja näin piti perheensä leivässä? Häpeä Keskusta, häpeä poliittinen kulttuuri, häpeä oman edun tavoittelu.

Nico Ojala

nico.ojala72@gmail.com

Toimittaja blogisti

Kuntavaaliehdokas PS

Iniö