Viime aikoina on kirjoitettu paljon erilaisissa medioissa poliisien resurssien riittämättömyydestä, vastaamaan tämän päivän haasteisiin. Varsinaisen kohun aiheutti, kuitenkin erään poliisin hätä huudoksi tulkittava viesti, joka levisi facebookissa. Mielenkiintoinen oli kuitenkin poliisikomentaja Mikko Paateron lausunto, jossa hän yritti vaientaa kohua vaatimalla, että vastaavissa tapauksissa kaikki mielipiteiden vaihto pitää käydä poliisien kesken, ei julkisuudessa. Kriisiviestintä meni taas väärin. Hän tosin myönsi osittain lausunnossaan kyseisen poliisin olevan oikeassa.

Tunnettua on se tosiseikka, että kaikkien perusturvallisuudesta vastaavissa hallinnon aloilla on menty äärimmäisyyksiin säästötavoitteiden vaatimuksessa, niin puolustusvoimissa, kuten varsinkin siviili turvallisuusviranomaisten kin eli poliisin kohdalla. Poliisin organisaatiota järjesteltiin vuosien ajan, ja lopulta päädyttiin lakkauttamaan pitkän historian omaava liikkuva poliisi, vuoden 2014 alusta. Tämän uskottiin tuovan helpotusta paikallispoliisin resursseihin. Itse pidin tätä lakkauttamista aluksi oikeana suuntana, mutta nyt olen joutunut myöntämään pettymykseni siihen. Itse uskoin tehtävien yhdistämisen lisäävän poliisien määrää, nimenomaan hallinnon kustannuksella, eli partioiden määrä lisääntyisi. Mutta, viimeaikaisten julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan, onkin käynyt päinvastoin. Hallintoa onkin paisutettu, rivi poliisien kustannuksella.

Poliisien määrää tarkastellaan tilastollisesti, kuinka monta poliisia aina tiettyä henkilöä kohti on eri maissa. Käytin hakusanana ”police per capita”, ja löysin englanninkielisessä Wikipediassa olevan listauksen eri maiden poliisivoimista. Kyseistä taulukkoa, ei kannata lukea kuin ”sielunvihollinen Raamattua” vaan suuntaa antavana. Listauksessa huomion ainakin sen, että kaikkialla niin sanotuissa turvallisissa maissa, poliisien määrä ylittää yli 200 poliisin rajan sataatuhatta asukasta kohden. Vain monissa ”ali kehittyneissä” maissa poliisien määrä oli huonompi kuin meillä täällä Suomessa, paitsi Somaliassa (pikaisesti katsottuna). Kaikissa pohjoismaissa, kuten myös listauksessa mukana olevissa Baltian maissa, määrä oli yli 200, meillä on taas vaatimattomat 143 poliisia, ja määrä vähenee koko ajan, vaikka rikollisuus lisääntyy. Listaus on tehty vuoden 2012 julkisten tietojen perusteella. Joten, meillä poliisien määrä on vähentynyt jonkin verran tuostakin, huolestuttava kehitys on saatava katkaistua. Mahdollisimman nopeasti, heti tänään, eikä huomenna.

Sosiaalisessa mediassa on ollut jonkin aikaa suosittua julkaista omista ja tuttujen varastetuista tavaroista, kuten autoista, moottoripyöristä ja muista tavaroista. Surullinen kehitys, poliisia ei kannata vaivata muuten kuin sähköisellä rikosilmoituksella. Mutta, tosiasiassa muuta keinoa ei taida olla, jos haluaa saada omaisuutensa takaisin. Aina sekään ei takaa tulosta. Vanhukset menettävät kaduilla omaisuutensa kerjäläisten kynsissä. Vanhukset ovat näille siirtolaisille kuin liikkuvia Otto-automaatteja. Voivat ottaa rahat ja korut jäämättä kiinni. Naisia raiskataan kaduilla ja puistoissa, menetät kaupunkien kapakoissa lompakkosi ja kännykkäsi. Monella nuorella on kaksi kännykkää, arki ja illanviettoa varten. Onneksi kukaan ei ole ottanut lakia omiin käsiin, vaan ollaan vielä lakia kunnioittavia, mutta sekin päivä tulee ikävä kyllä. Surullinen kehitys jatkuu, se on saatava loppumaan.

Kysynkin sisäministeri Päivi Räsäseltä ja poliisiylijohtaja Mikko Paaterolta yhden henkilökohtaisen kysymyksen, johon haluan myös julkisen vastauksen. Milloin te kannatte vastuunne ja eroatte tehtävistänne, jossa olette epäonnistuneet?