Helsingin kuntapolitiikka saa yhä erikoisempia piirteitä. Ensin Helsinki päätti marraskuussa 2017 laittomasti maassa olevien palveluiden laajentamisesta. Nyt Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti selvityttää huumeiden käyttöön tarkoitettujen valvottujen tilojen käyttöönottoa. Molemmat aloitteet ovat luonnollisesti olleet muiden paitsi Perussuomalaisten innokkaasti tukemia.

Nyt siis uutena ajatuksena on se, että suonensisäisiä huumeita käyttävä voisi tulla pistämään itseään terveydenhuoltohenkilöstön valvonnassa kaupungin tiloihin. Ja luonnollisesti toiminta maksetaan sosiaali- ja terveysviraston budjetista. Eräs Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ehätti jo esittää omassa aloitteessaan lisäksi sitä, että huumeiden käyttäjät voisivat testauttaa huumausaineensa sisällön, vahvuuden ja puhtauden kaupungin järjestämissä tiloissa veronmaksajien rahoilla.

https://www.hel.fi/static/public/hela/Sosiaali-_ja_terveyslautakunta/Suo…

Mitä ihmettä? Mistä lähtien poliitikot ovat voineet jättää huomiotta Suomen lain? Mistä lähtien eduskunnassa olevien lainsäädäntötyötä tekevien puolueiden näkemyksissä laeilla ei ole enää merkitystä kun tehdään oman ideologian mukaista muka-humaania politiikkaa?

Minä lähden siitä, että huumausaineet sekä niiden käyttö on kriminalisoitu Suomessa. Näin ollen en voi ymmärtää miten Helsingin kaupunki voisi olla tukemassa toimintaa, joka on yksiselitteisesti ristiriidassa lain kanssa. On selvää, että kukaan ei halua kenenkään olevan riippuvainen huumausaineista. Se on sekä ihmiselle itselleen että hänen läheisilleen valtavan kova ja raskas, musta maailma. Yhteiskunta ei voi kuitenkaan olla se taho, joka hyväksyy toiminnan. Sen sijaan yhteiskunnan tulee olla se taho, joka ojentaa auttavan kätensä tilanteessa jossa ihminen haluaa irti huumeista ja mukaan terveelliseen, normaaliin arkeen. Kun apua huumekoukusta pois pääsyyn pyydetään, on palvelun oltava matalalla kynnyksellä nopeaa ja riittävän pitkää apua huomioiden myös läheiset.

Tämä nyt meneillään oleva nk. humaani päihdepolitiikka on tuottanut mm. Ruusulankadun asuntolan tyyppisiä yksiköitä, joiden antama hoito ja tuki ei tosiasiassa ole tuottanut kovin hyviä tuloksia päihteettömän elämän näkökulmasta.

Tein sosiaali- ja terveyslautakunnassa jälleen kannattamattoman palautusesityksen turvallisia huumeidenkäyttötiloja koskevassa aloitevastauksessa:

”Esitän asiaa palautettavaksi seuraavin perustein:

Yhteiskunnan, tässä tapauksessa Helsingin kaupungin on noudatettava tarkoin toiminnassaan lakia. Suomen rikoslaki määrittelee huumausaineen käyttörikoksen ja aloite on ristiriidassa voimassaolevan lainsäädännön kanssa. On kestämätön ajatus, että julkinen toimija voisi olla tukemassa osaltaan laitonta toimintaa viran- ja/tai toimenhaltijoiden valvonnassa. Myös poliisi lainvalvojana lausunnossaan pitää aloitetta ristiriidassa voimassaolevan lainsäädännön kanssa.

Helsingin kaupunki ei voi olla huumausaineiden käyttäjän toiminnan hyväksyjä. Hyvin usein raitistuneiden päihteidenkäyttäjien kertomuksista tulee ilmi se seikka, että he tarvitsivat toiminnalleen yhden hyväksyjän päihteiden täyttämässä elämässään. Tämä hyväksyjä ei voi olla yhteiskunta. Sen sijaan yhteiskunnan tulee tarjota auttavaa kättä tilanteessa, jossa päihteidenkäyttäjä haluaa raitistua ja pyrkii takaisin terveelliseen ja normaaliin elämään.

Huumausaineiden käyttäjä on täysin tietoinen riskistä, jonka hän ottaa ostaessaan laitonta ja tuntematonta huumausainetta kadulta. Aineen sisältöä ja vahvuutta ei voi tietää, ei myöskään sitä millaisella annoksella ainetta tulisi käyttää. On erikoinen ajatus, että tätä riskiä hallittaisiin verorahoitteisen julkisen sektorin toimesta. Vastuu on yksilöllä laittomasta toiminnasta ja julkisen sektorin tulee olla apuna silloin kun ihminen ei enää halua olla mukana laittomassa päihteiden maailmassa.

Aloitteessa esitetty uusi toimintamalli tuottaisi lisää menoja sillä valvotut turvalliset huumeidenkäyttötilat vaatisivat terveydenhuoltohenkilökuntaa sekä henkilökunnan turvallisuudesta vastaavaa henkilökuntaa. Olisi huomattavasti asiallisempaa ja todennäköisesti tehokkaampaa sijoittaa tämä henkilökunta sekä päihteidenkäytön ennaltaehkäisyyn että vieroittautumiseen ja kuntoutumiseen.

Päihteidenkäyttäjien asiallinen ja inhimillinen kohtaaminen ja kohtelu ei ole riippuvainen siitä, kuinka pitkälle yhteiskunta on valmis hyväksymään elämäntavan ja riippuvuuden. Inhimillisyys ja asiallisuus mitataan siinä, miten yhteiskunta on valmis auttamaan siinä kohdassa kun päihteidenkäyttäjä haluaa irti päihteistä. Silloin nopea ja tehokas apu matalalla kynnyksellä ja riittävän pitkään hoitoon on tarpeen.”

Ensin piikkien vaihtopisteet, nyt piikityspaikat ja seuraavaksiko tietyistä puolueista esitetään puhtaita aineita jaettavaksi? Kaikki tämä terveyden edistämisen ja inhimillisemmän päihdepolitiikan näkökulmasta. Erikoinen on poliittinen maailma. Todella. Etenkin veronmaksajan näkökulmasta.

Laittomasti maassa olevia kutsutaan muissa puolueissa paperittomiksi. Pian näemme varmasti sen, että päihdeongelmainen tai huumeidenkäyttäjä onkin itselääkitsijä? Näin laiton toiminta voidaan näppärästi häivyttää termistöllä ja saada legitimoitua yltiö-ideologinen politiikka.

Mitä ihmettä Helsinki? Mitä ihmettä helsinkiläiset?

I rest my case.