Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Vastakkainasettelu tulee vain kärjistymään

Erilainen suvaitsemattomuus ja suoranainen vihapuhe eivät ole vain nykypäivän ilmiö. Samanlaista suhtautumista oli toki aikaisemminkin, mutta se vain ilmeni eri tavalla.

Suomessa oli 1930-luvulla äärioikeistolaisuutta, joka suhtautui kommunisteihin hyvin suvaitsemattomasti. Heitä kyyditettiin jopa itärajalle kohti ihanneyhteiskuntaa.

1970-luvulla oli voimissaan taistolainen kommunismi, jonka vaikutus heijastui jopa muiden puolueiden kannattajien käyttäytymiseen. Oli tarkat pelisäännöt mitä sai sanoa ja mikä oli oikein. Taistolaisvuosinaan eräs nykyinen vihreä kansanedustaja jopa totesi, että ”kun vallankumous toteutuu, ihmisiä joudutaan viemään saunan taakse”.


Kyllä sitä osataan nykypäivänäkin. Keinot ovat vain erilaiset. Nyt ovat some ja muut mediat.

Viime vuonna Yle järjesti keskusteluillan turvattomuudesta. Vihreät kansanedustajat kieltäytyivät tulemasta, koska läsnä oli heidän mielestä sopimaton henkilö. Nyt samainen suvaitsevaisuuttaan korostava puolue on ilmoittanut, että se ei halua olla yhteistyössä perussuomalaisten kanssa. On siis hyviä ihmisiä ja on kelvottomia ihmisiä.

Myös erilaisten kiertoilmaisujen avulla halutaan ”fiksulla tavalla” pilkata ja solvata. Esimerkkinä olkoon Jyrki Kataisen pitkäaikainen avustaja Juho Romakkaniemi. Hän ei ollut tyytyväinen Teemu Selänteen Trump-myönteiseen lausuntoon. Siksi hän totesi, että ”ikävintä jääkiekossa ovat ne toistuvat iskut päähän”.


Poliisiin on palkattu yli 200 henkilöä, jotka kyttäävät netin vihapuhetta. Sieltä löytyy kyllä pilvin pimein möläytyksiä, jotka ovat suorasukaisuudessaan ja arkikielisyydessään ikäviä. Työ on kuitenkin turhaa, lopputulokseltaan yhtä onnistunutta kuin neulan etsiminen heinäkasasta.

Epäasiallista puhetta pitäisi ensisijaisesti etsiä ja torjua sieltä, missä sille on laajin levikki eli lähinnä yleiset tiedotusvälineet. Henkilökohtaisesti koin hyvin loukkaavana esim. Ylen toimittaja Pirjo Auvisen äskeisen arvion, kun hän sanoi perussuomalaisten olevan rasisteja. Hän siis leimasi kaikki perussuomalaiset rasisteiksi.

Tämän esimerkin avulla tulimme ongelman ytimeen. Epäasiallinen leimaaminen ja suvaitsemattomuus on hyväksyttävää silloin, kun se ei kohdistu itseään hyvinä ja suvaitsevina pitäviin kansalaisiin. Siksi vastakkainasettelu tulee vain kärjistymään.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Tosiaan ikävä kuulla Auvisen nimittely perussuomalaisista rasisteina. Jyväskylän kokouksessa juttelin Auvisen kanssa, antoi itsestään ihan kivan kuvan, ja nyt tuollainen ulostulo, liekkö yle ohjeistanut Auvista moisiin kantoihin leipätyön katkon uhalla. Pirjo, pysy totuudessa, vaikka totuuden esiintuominen tuottaakin toimittajille tuskaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Valitettavasti juuri näin asiat ovat. Ja mitä enemmän ihmiset lopettavat ajattelemisen sitä enemmän he juoksevat valtavirtojen mukana. Toimittaja Auvinen laulaa kuorossa lokaa PS-puolueen niskaan, koska ei halua (ei edes uskaltaisi) erottua isosta joukosta (silloin pitäisi oikeasti ajatella, eikä enää toimituksessa olisikaan kivan tädin maineessa, saattaisi saada toimituksesta lähtöpassit). Sitä vain ihmettelee tätä nykyistä puna-viher-diktatuuria, että eikö ne tosiaan itse huomaa yhtään mitään. Kaikkien pitää ajatella kuten he!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Auvisesta oikein loistaa ja paistaa YLE:n yleinen asenne PS-puoluetta kohtaan ja Auvinen pitää sitä totuutena. Hän ei missään tapauksessa asetu poikkiteloin, hänellä ei ole kykyä itsenäiseen ajatteluun, sen takia hän onkin YLE:n toimittaja (= rekrytointi osunut nappiin!). Mutta sitä nämä typerykset eivät vain tajua, että koko ajan sataa PS:n laariin. Mitä enemmän puna-vihreät mollaavat PS-puoluetta, sitä varmemmin ja vankemmin PS:n kannatus lisääntyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Minna
#8

YLE on valjastanut ”kommentoimaan” Ylen tavalla freelancereitaan. Tervo on yksi heistä mutta mukaan on liitetty musiikki guru J. Knutas. Melkein jokaisessa ohjelmassaan hän kommentoi politiikkaa puhuen maahanmuuton auvoisuudesta, turvapaikanhakijoiden saamista vääristä Migrin päätöksistä päätyen Trumpin mollaamiseen.
Eikö Tämä rummutus aja vastakkainasettelun kärjistymistä?
Muunlaiset mielipiteet Ylen kanavilla eivät ole kuultavissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

YLE:n toimittajat kuin sopulit, lämpöset karvakorvat tiiviisti vierekkäin, ihanan lämpöistä ja kaikki niin samaa mieltä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Maailma on tällä hetkellä hyvin sekaisin. Kaikki on hyvin sekavaa.

Tolkunihmisten on vaikea saada mitään tolkkua asioista, vaikka kuinka miettis ja pohtis juttuja.

Persut syyllistyvät yhtä lailla ihmisten haukkumiseen – ”uuvattien” haukkumista on nyt jatkettu ja jatkettu eikä loppua näy.
Mitä se hyödyttää ketään tää jatkuva haukkuminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kyllä ne on nämä uuvatit jotka sen haukkumisen on aloittanut ja sitä harrastaa PS puolustautuu kumoamalla heidän mielettömät väitteensä. Jos nyt meinaat että uuvatti on haukkumista niin selvä lyhennehän tuo on heidän pitkästä nimestää uusi vaihtoehto niin kuin persut on perus suomalaisista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kyllä juuri näin. PS:n puolelta ei ole valtaviestimiin syötetty sinisistä yhtään lokaavaa spekulaatiota toisin kuin sinisten taholta (esim. väitteet PS:n yhteyksistä venäläisiin, natsimieliseen puolueen kaappaukseen, jne.). Näihin spekulaatioihin ja juoruihin PS:n pitää reagoida, muuten jää mielikuvat esim. natsitoiminnasta elämään. Mitä tulee näihin PS:n sivustojen keskustelupalstoihin, täällä pitää saada tuulettaakin. Jos ei meno miellytä, siirry keskustelemaan sinisten sivuille. Niillä sivustoilla voisit sitten eettisesti noudattaa omaa arvomaailmaasi ja kehottaa sinisiä lopettamaan PS-puolueen lokaamista. Lohdutukseksi lisäisin vielä, että kaikki ei ole lainkaan sekavaa, kun pitää oman pään kylmänä, miettii loppuun saakka oman arvomaailmansa ja pitää mielessä, että varsinkin politiikassa on monenlaisia pelureita, joiden kelkkaan ei missään nimessä pidä lähteä. Hyvin selkeää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Keke
#5

Tämä nykyinen vastakkainasettelu on pientä verrattuna siihen mitä meille on tulossa.
Muslimivähemmistö kun kasvaa satoihin tuhansiin alkaa ennennäkemätön rumba. Vaaditaan shariaa, lapsimorsiamia ym uskonnon varjolla.
Kehitysmaalaiset tulevat käyttäytymään kuten kehitysmaissa käyttäydytään ja vaativat lopulta kantaväestöä kääntymään islamiin. Ja käännytys tulee olemaan rajua. Saamme näitä ihania no-go alueita joissa on viidakon lait. Yhteiskunta muuttuu peruuttamattomasti ja edessä on sisällissota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Tähän ollaan tulossa ellei meillä herätä. Suomi-neito pitää herättää ruususen unesta. Hei, eikös se oliskin hauska vaaliteema: Halla-ahon herätyssuudelma Suomi-neidolle! (Saa käyttää …heh ) Joku hyvä piirtäjä tekis vielä hienon kuvan otsikon alle …. Halla-aho prinssinä kevyesti sipsutellen SuomiRuususen rusoposkille suikkaamaan. No joo, tää nyt vaan oli tätä kevyttä …. Mutta vakavasti: kaikki äänestämään PS-puolueen edustajia joka vaalissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000