Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Älämölö poronhoidon ympärillä

Pääsipähän tätäkin ikuisuusaihetta käsittelemään vihdoinkin. Aihe herättää valtavia tunteita ja vastakkainasettelua Kuusamossa. Kieltämättä ihan syystä. Muihin aloihin nähden poronhoidolla tuntuu olevan jonkinlainen erityisasema. Tämä näkyy siinä, että porot voivat kulkea ihmisten mailla ja pihoilla kenenkään siihen puuttumatta. Kuitenkin jo poronhoitolakikin kuitenkin velvoittaa poronomistajat hoitamaan asiat siten, ettei heidän elinkeinostaan tulisi turhaa rasitetta muille ihmisille.

Sitä on kuitenkin turha kenelläkään kiistää, etteikö poroista ole ongelmia. Siellä ne porot kulkevat toisten pelloilla, metsissä, pihoilla ja muissa paikoissa toisten omaisuutta syömässä ja turmelemassa. Tiellä poroista on ongelmia. Kun poro päsäyttää suoraan puskan takaa juoksemalla, niin kolari siinä on edessä. Ja autonomistaja itse joutuu korjauksensa maksamaan. Siinä ei höpinät tilannenopeudesta auta vähääkään. Turha on kenenkään kiistää, etteikö poroista olisi ihmisille haittaa.

Asia on roikkunut nykyisellä tyylillä eli villin lännen touhuna jo kymmeniä vuosia. Vihreitten ja muitten huudot siitä, että porotalous ei ole määrätyssä mielessä ongelma, on täyttä tuubaa. Ei ihmiset valittaisi asiasta, jos siitä ei olisi ongelmia. On siitä myös itselle ja omalle lähipiirille ollut ongelmia. Esimerkkinä voin kertoa, että esimerkkinä tuossa perheelläni vuokralla olevalla mökillä niistä on ollut ongelmia. Pahimmillaan tilanne on mennyt siihen, että mökin terassi on porojen toimesta käyty paskomassa poron papanoita täyteen. Ei ihan kuulosta reilulta, erityisesti kun kyseessä on vuokralle tarjottava mökki.

Mitäpä tähän ratkaisuksi? Ainakin paikallisesti ajatellen ennen mitään lainmuutoksia itse laki pitäisi saada toimimaan. Kuitenkin asiassa vastapuolten kannattaisi istua saman pöydän ääreen ja yrittää löytää tapa elää rinnakkain. Päätavoitteen kuitenkin pitää olla se, että poronhoitoa voidaan harjoittaa elinkeinona ja toiseksi ihmiset ja muut elinkeinot eivät kärsisi poronhoidosta. Eli poronmiehet korvaisivat aiheuttamansa vahingot tavalla tai toisella. Lainmuutoksia lähinnä vaatisi tieliikenne ensisijaisesti, koska porokolarissa nyt autonomistaja on vastuussa. Tämä pitää olla toisin päin.

Jos asiaa ei saada hoidettua nykyisen poronhoitolain noudattamisella ja pikkuviilauksella, niin silloin tarvitaan koko lakiin täysremontti. Kuitenkin asia menee niin, ettei yksi elinkeino voi olla muut elinkeinot ja ihmiset ohittava. Asiaan on saatava kuitenkin jonkinlainen roti tavalla tai toisella. Vaikka aitausvelvoitteella, jos muu ei auta. Villin lännen touhua ja turhaa vastakkainasettelua täällä ei tarvita pätkän vertaa. Elinkeinojen ja paikallisten ihmisten on oltava aina samalla viivalla, tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka pistokepojat ja -tytöt muuta huutaisivatkin.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000