Nyky-yhteiskunta on haastava paikka kasvattaa lasta. Paineita on moneen suuntaan. Ei saisi olla vanhanaikainen, mutta rajat pitäisi laittaa. Moni kokee epäonnistuneensa nimenomaan kasvattajana, mutta sitä on vaikea sanoa ääneen. Onko kasvatustehtävä yleensäkään yhteiskunnan asia?

Yhteiskunnallisesti on kasvatuskysymykset ovat olennaisen tärkeitä tulevaisuutta ajatellen. Minkälaisia asenteita ja käyttäytymismalleja me opetamme lapsille? Mitä kylvät, sitä niität -sääntö pätee, oli kysymyksessä sitten äiti, opettaja tai päiväkodin täti. Tässä blogitekstissä nostan esiin muutamia oppimiani asioita.

Valta ratkaisee

Aikuisella on oikeus päättää. Vai onko? Jo pienet lapset testaavat aikuisen auktoriteettia ja omia rajojaan. Tottakai jokainen aikuinen tietää, miten kannattaa toimia, mutta kuinka motivoida lapsi toimimaan halutulla tavalla?

Kasvattajan täytyy miettiä ja valmistautua etukäteen kriittisiin tilanteisiin ja hetkiin, kun lapsen kapina tai vastarinta tulee ilmi. Leikkimielisesti sanotaan käytettävän lahjontaa, kiristystä ja uhkailua, mutta kuinka oikeasti kannattaisi toimia? Mistä narusta vedät, mihin asioihin vetoat? Lapsi tulee kokeilemaan rajojen rikkomista ja siihen kasvattajalla on oltava vastaus, jokin muu kuin ”koska minä sanon niin”.

Vallankäyttö kuulostaa helpolta asialta, mutta sitä se ei ole. Se riipaisee usein läheltä omia kokemuksia. Käyttämällä aikaa ja resursseja ongelmallisten vallankäyttötilanteiden ratkaisemiseen rakennetaan kuitenkin vahvaa perustusta, jollaista tulevaisuuden vallankäyttäjät tarvitsevat. Suosittelen lukemaan aiheesta kirjan Prekop: Pikku tyranni.

Esimerkin ja luotettavuuden voima

”Älä tee kuten minä teen, vaan kuten minä sanon.” Tämä on kuultu aika usein ja kertoo paljon kasvatuksen käytännön ongelmasta. Kasvattajina toimimme usein vastoin omia ohjeitamme. Näin menetämme uskottavuutta ja auktoriteettia. Auktoriteetti on ansaittava alusta lähtien, menetettyä arvovaltaa se on paljon vaikeampaa saada takaisin. Pitkällä tähtäimellä esimerkki vaikuttaa paljon.

Rohkeus ja itsensähillintä

Kasvattajan on oltava päätöksissään rohkea, kun hänen asemaansa ja valtaansa kyseenalaistetaan. Joskus omia päätöksiä on perusteltava naapureille ja muille asianosaisille. Lapsella on oikeus nähdä ja kokea valintojensa seurauksia. Joskus ulkopuoliset saattavat joutua seuraamaan kiusallista tilannetta, mutta juuri siksi on tärkeää pitää rajoista kiinni. Muuten samaa näytelmä tulee toistumaan useaan kertaan, kun lapsi tietää saavansa mitä vain vetoamalla samaan konstiin, joka toimi edelliselläkin kerralla.

Kiusallisissa ja vaikeissa tilanteissa menee usein paljon aikaa, mutta itsehillinnän säilyttäminen on tärkeää. Joku tärkeä palaveri voi mennä sivu suun, mutta usko tai älä, sekä kasvattaja että kasvatettava oppivat molemmat jotain uutta joka kerta. Kasvattajan on vaan tiedettävä, mitä on tekemässä.

Anna anteeksi itsellesi ja siedä epätäydellisyyttä

Kukapa ei haluaisi aina olla voittaja ja onnistua joka kerta. Mutta käytännössä mitään arvokasta ei saa ilmaiseksi, vaan niiden eteen on tehtävä työtä. Kasvatustyö on pitkäjänteistä ja näkymätöntä. Siitä saa harvoin kiitosta. Tämän tekee vielä monimutkaisemmaksi se, että meillä jokaisella kasvattajalla on erilainen lähtötilanne ja elämänkokemus. Joku on saanut kotoa hyvinkin terveen ja kestävän kasvatuksen ja mallin, jollakin toisella palikat saattavat olla täysin hukassa.

Vertailemalla ei voita mitään. Päinvastoin, epäonnistumiset ja haasteet on käännettävä positiiviseksi voimavaraksi. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Ne on hyvä oppia tuntemaan. Kasvattaminen on kuitenkin joukkuelaji, jossa jokaisella on tärkeä rooli. Joku osaa kuunnella ja rohkaista, joku toinen näkee kaikkein vaikeimmissakin hetkissä valoisan puolen. Älä matki vaan laita persoonasi rohkeasti peliin ja ole oma itsesi!