Perussuomalaiset

Ville Tavio

Ratkaisu siirtolaiskriisiin

Kirjoitan tässä kirjoituksessa, mikä on Euroopan unionin turvapaikkapolitiikan luonne ja lopuksi kerron, miten maahanmuutto saadaan hallintaan Suomessa ja myös koko Euroopassa.

Viime aikoina on kuultu politiikoilta enemmän leukojen loksutusta turvapaikkapolitiikasta kuin pitkään aikaan. Ongelma tässä leukojen loksuttamisessa on, että suurin osa aiheesta puhuvista politiikoista on asiasta aivan ulkona.

Hoidin aiemmin oikeudenkäyntijuristin ammatissani sivutyönäni silloin tällöin myös ulkomaalaisasioita, joten minun tuli olla tarkkaan perillä ulkomaalaislainsäädännöstä.

Eduskuntaan tullessani jouduin toteamaan, että vain muutama kansanedustaja ymmärtää EU:n ja Suomen turvapaikkalainsäädäntöä.

Kyseessä tosin onkin poikkeuksellisen monimutkainen lainsäädäntö. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele mitään lainsäädännön yksityiskohtaa, vaan turvapaikkajärjestelmää yleisesti.

Nyt keskustelu maahanmuuttopolitiikassa on kääntänyt sinänsä oikeutetusti koko EU:n tilanteeseen, jossa unioni on uusimassa turvapaikkapolitiikkaansa.

Olen lukenut lehdistä useita artikkeleita ja kuullut puheenvuoroja siitä, että EU-mailla tulisi olla yhteinen turvapaikkapolitiikka.

Jokaisen olisi tärkeää huomata, että tämän väitteen lähtökohta on täysin väärä, sillä EU:lla on jo yhteinen turvapaikkapolitiikka. On ollut aina vuoden 1993 Maastrichtin sopimuksesta asti eli jo ennen kuin Suomi liittyi EU:n jäseneksi. Kuinkahan moni muuten EU-kansanäänestyksessä ymmärsi, että EU-jäsenyys voisi merkitä satojen tuhansien ulkomaalaisten miesten aktiivista asuttamista Suomeen?

Sittemmin EU:n turvapaikanhakijoita koskeva sääntely on vain kasvanut kasvamistaan, varsinkin vuoden 2009 Lissabonin sopimuksesta lähtien.

Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että kun EU aloittaa jonkin alueen lainsäädännön haltuun ottamisen, niin sääntelyvirta on loputon ja byrokratia kasvaa.

Huomionarvoista on toki sekin, että turvapaikkajärjestelmällä on myös globaali tausta vuonna 1951 solmitulla Geneven pakolaissopimuksella.

Nykyisen EU-järjestelmän eli ns. ”establishmentin” puolella olevat vanhat poliitikot väittävät aina, että kaikki asiat voidaan hoitaa parhaiten ylikansallisesti.

Se on toki selvää, että useita asioita kannattaa pyrkiä hoitamaan kansainvälisellä yhteistyöllä. Joskus on ilmeistä, että valtiot voivat yhdessä saavuttaa halutun lopputuloksen parhaiten. Useimmiten on kuitenkin ilmeistä, että tehokkain tapa hoitaa asioita on kansallisesti. Nykypäivänä puhutaan paljon globaaleista kysymyksistä, jolloin on huomattava, että siirtolaisuus tai sodat eivät ole oikeasti globaaleja kysymyksiä, vaan rajatun alueellisia kysymyksiä.

Länsimainen valtaeliitti on antanut sellaisille asioille kuin globaali markkinatalous ja globaali ilmastonmuutos ajattelussaan niin suuren painoarvon, että eliitti on alkanut sortua ajatukseen, että kaikki meitä koskettavat kysymykset olisivat globaaleja. Siinä missä globaali markkina vaikuttaa japanilaisen elektroniikan hintaan tai globaali ilmastonmuutos vaikuttaa jäätiköihin, ei sama ilmiö kuitenkaan päde siirtolaisuuteen eikä paikallisiin kriiseihin. Marokosta pois tahtova elintasopakolainen ei vaikuta Japaniin juuri mitenkään, sen enempää kuin jäätiköihinkään. Asioille on toki aina löydettävissä joku yhteys, mutta sitten niitä pitää jo etsimällä etsiä.

Syy, miksi jostain asiasta tahdotaan tehdä väkisin globaali, on se, että silloin voidaan vedota pakkoon toimia. Saadaan annettua ihmisille uskottava tekosyy ja perustelu oman ideologian mukaiselle politiikalle. Siksi valtaeliitti puhuu mielellään pakolaisongelmasta globaalina kriisinä, mutta sen sijaan useassa maassa vallitsevan nälänhädän globaaliutta se ei näe tarpeelliseksi korostaa. Uskottavilta vaikuttavat tekosyyt tuntuvat tosin muutoinkin olevan vallitsevan politiikan alalaji, sillä hallitsemattoman siirtolaisuuden sallimiselle kuullaan milloin mitäkin tekosyitä, usein puhtaasti tunteisiin vetoavia.

Muistatteko uutisen sen pienen pakolaispojan hukkumisesta? Kauhein mahdollinen asia, mutta miksi yksittäisen tragedian pohjalta pitäisi muokata kokonaisten kansakuntien valtiofilosofia. Kuinka moni veti tuolloin valtamedian vihjailemana sen johtopäätöksen, että nyt kaikki maailman lapset tulee päästää Suomeen?

”Ja tarkemmin ajatellen myös lasten vanhemmat tulee päästää Suomeen, koska eiväthän lapset voi yksin kulkea. Toisaalta, jos perheet tulevat ilman lapsia, niin emme kai heiltäkään sulje ovia. Kyllä rajat on pidettävä auki tai meistä tulee Impivaara! Suomessa ei ole ollut tapana jättää vieraita ulos paleltumaan. Suomi on rikas maa, meidän on kannettava vastuumme. Jos et kannata monikulttuurisuutta, et voi myöskään syödä pitsaa, sillä sehän on italialainen ruoka!” Jne. Jne.

Tällainen idiotismi on vallannut länsimaisen keskustelukentän. Toimittajat saavat hyviä otsikoita ja klikkiuutisia, sillä tunteiden varassa toimivat ihmiset pääsevät pöyristymään. Järjellä ajattelu alkaa kadota. Uutisista luetaan vain otsikot. Minä ainakin olen huolissani, että länsimaalaiset muuttuvat entistä typerämmiksi ja laiskemmiksi Internet-ajan myötä. Internet on toisaalta myös pelastus, sillä ilman Internetiä minun olisi vaikea kirjoittaa tätä kirjoitustani sinun luettavaksesi. Toivottavasti tämä kirjoitus saa sinut pohtimaan asioita.

Mutta palataan konkretiaan ja EU:n yhteiseen turvapaikkapolitiikkaan. EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan ongelma on ollut, että eri EU-maat noudattavat sitä epäyhtenäisesti. Jos voimassa olevaa Dublin II -asetusta muutetaan ja sitä aletaan kutsua nimellä Dublin III, niin miksi eri EU-maat alkaisivat yhtäkkiä taianomaisesti noudattaa lakeja yhtenäisesti, kun se on tähänkin asti ollut niin vaikeaa?

Voimassa olevan Dublin II -asetuksen mukaan aiemmassa maassa hakemuksen tehnyt turvapaikanhakija tulee palauttaa aiempaan maahan (tähän pääsääntöön on olemassa poikkeuksia, mutta en lähde niitä tässä käsittelemään). Nyt kun Saksan sisäministeri Horst Seehofer on ehdottanut käytännössä tämän olemassa olevan lain noudattamista, on Angela Merkel järkyttynyt: Saksan pitäisi suurimpana EU-maana itse noudattaa EU:n velvoittavaa lainsäädäntöä! Kyseessä oli tietysti vallitsevan establishmentin edustajien tekemä ja nuiville äänestäjille suunnattu poliittinen kesäteatteriesitys, mutta iso uutinen silti. (Jos olen väärässä ja Saksan hallitus hajoaa, niin sitten otan edellisen virkkeeni kesäteatterista takaisin. Pian nähdään, olinko tässä Saksan sisäpolitiikan analyysissa oikeassa vai väärässä.)

Pääasialliseksi kysymykseksi on muotoutunut joka tapauksessa se, tuleeko EU:lla olla tiukan yhtenäinen turvapaikkapolitiikka vai voiko se olla jokaisella jäsenmaalla oma.

Minun vastaukseni on, että jokaisella jäsenmaalla tulisi olla ehdottomasti oma turvapaikkapolitiikka. Ilman EU:ta (sen yhtenäistä turvapaikkapolitiikkaa) emme olisi edes alkuunkaan tässä jamassa, vaan meillä voisi olla Suomessa samanaikaisesti sekä kansalaisten korkea sosiaaliturva, EU:n vapaa liikkuvuus ja olematon määrä elintasosiirtolaisuutta (toisin sanoen: työperäisen maahanmuuton järjestelmä).

Suomi on harvoja jäsenmaita, jotka toimivat EU:ssa mallioppilaan tavoin ja noudattavat jokaista sääntöä kirjaimellisesti. Tämän vuoksi myös turvapaikanhakijoiden annettiin kulkea maahan Tornion rajanylityspaikalta vapaasti – koska EU:n lainsäädäntö edellytti meiltä sitä. Ne harvat maahanmuuttokriittiset kokoomuslaiset ja keskustalaiset poliitikot, joita tiedän, ovat myös yleensä vetoamassa tekosyynään EU:n meitä sitovaan lainsäädäntöön. Heidän ratkaisunsa siirtolaiskriisiin on yleensä siksi EU:n lainsäädännön muuttaminen. Älkää ymmärtäkö nyt väärin, minulla ei ole tietenkään mitään sitä vastaan, että EU-lainsäädäntöä muutetaan turvapaikanhakuun nuivemmin suhtautuvaksi. Tämähän olisi kaikin tavoin suotavaa. Ongelma on siinä, että kaikki jäsenmaat eivät noudata EU:n lainsäädäntöä pilkuntarkasti nytkään. Miksi Suomi noudattaa? Olemme valitettavasti Pohjolan Hölmölä. Turvapaikanhakijoiden vastaanotto on erilainen kaikissa EU:n maissa ja useimmat muut jäsenmaat ovat jo aikoja sitten asettaneet suurissa kysymyksissä kansallisen etunsa etusijalle. Iso-Britannia ja Tanska ottivat poikkeukset EU:n yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan, eivätkä noudata sitä. Näin Suomenkin olisi tullut toimia ja voi varmasti toimia yhä, jos vain niin tahdomme.

Kansainväliset ja EU:n sopimukset ovat uudelleenneuvoteltavissa. Kaikki Suomea sitovat sopimukset kannattaisi neuvotella kansallisen edun mukaisiksi.

Monet pitävät varmasti kansainvälisten sopimusten uudelleenneuvottelua Suomen osalta haihatteluna ja toiveajatteluna.

Toteankin siksi vaihtoehtoisesti, että realistinen ja hyvä EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan suunta olisi sellainen, jossa se avoimesti tunnustaisi, että jokainen maa saa hoitaa turvapaikkapolitiikkansa kansallisesti. Tämä ratkaisisi käytännössä Eurooppaa kollektiivisesti koskevan siirtolaiskriisin yhdessä yössä. Maat voisivat sen jälkeen itse päättää, estävätkö rajoilla paperittomien maahanpääsyn kokonaan tai käsitelläänkö hakemus vaikka heti rajalla.

Vastaavasti toki maat voisivat halutessaan päättää avata rajansa vaikka täysin eli käytännössä sulautua lähimpään suurempaan maahan tai ajautua kaaokseen. Hyvä vaihtoehto käytännössä olisi tolkullinen kompromissi, joka sekin olisi valtion itsensä päätettävissä.

EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka ei tule toimimaan. Se on yksistään johtanut meidät nykytilanteeseen, eikä se valitettavasti tule johtamaan mihinkään hyvään, vaikka siihen olisi mukava uskoa.

Tietysti, kuten yleensä, poikkeukset vahvistavat säännön. Esimerkiksi Turkki-sopimus oli hyvä, mutta se johtui pääosin Saksasta. Kuvitellaanpa, että Suomella ja Venäjällä olisi kahdenvälinen salainen sopimus turvapaikanhakijoiden pitämisestä Venäjän puolella, niin sehän vasta olisi hyvä, mutta siitäkään ei olisi EU:ta kiittäminen. Turkki kiristää vastineeksi sopimuksesta EU:n veronmaksajien rahat. En lähde spekuloimaan, miten Venäjä voi Suomea kiristää löysällä turvapaikka- ja rajapolitiikallamme.

Kansallinen turvapaikkapolitiikka sen sijaan toimii. Unkarin ulkoraja pitää. Samoin Bulgarian. Ilmeisesti myös Viron, vai oletteko kuulleet turvapaikanhakijoiden saapuvan Venäjältä Viroon? Koko Itä-Eurooppa tuntuu ymmärtävän rajojen merkityksen. Länsimailla on ollut vaikeampaa, mutta nekin ovat alkaneet oppia. Tanska ja Itävalta ovat toimineet esimerkillisesti.

Kun Italiaan hiljattain saatiin maahanmuuttokriittinen hallitus, Välimeren meritaksibisnes koki heti kovan kolauksen, eikä turvapaikanhakijoita kuljettavaa laivaa päästetty satamaan. Espanjan sosialistit ottivat sen lopulta vastaan, mutta tämäkin oli vain poliittista näytöstä. Espanja olisi toki voinut Maltan tavoin kieltäytyä ottamasta laivaa vastaan. Huomaatteko – kansallinen turvapaikkapolitiikka toimii.

Suomella ei olisi hyvän rajavalvonnan, älykkään teknologian ja suurten asevoimien maana mitään ongelmaa kieltää ja estää paperittomien henkilöiden rajanylitykset.

Esittämäni ratkaisun ydin on se, että Euroopassa tulee tavalla tai toisella antaa turvapaikkapolitiikka kansallisvaltioiden käsiin.

Tällaiseen ratkaisuun ei tosin päästä niin kauan kuin EU-elitistinen linja hallitsee, mutta vanhat puolueet ympäri Euroopan ovat jo alkaneet pikkuhiljaa muuttaa linjojaan. Ja vielä parempaa, uusia isänmaallisia puolueita nousee valtaan Euroopassa kuin sieniä sateella. Uuden luominen voi vaatia vanhan hajottamista. Hyvät asiat vanhasta kannattaa silti säilyttää.

Tarkkaavainen lukija huomaa tässä vaiheessa, että esittämäni ratkaisu siirtolaiskriisiin on myös toimiva ratkaisu muihin EU:n ongelmiin.

Euroopan kansojen ja valtioiden tulee alkaa jälleen luottaa toistensa päätöksentekoon. Sen sijaan, että tuputamme Euroopassa toisillemme asioita, joita toinen kansakunta ei tahdo, voimme antaa jokaisen valtion itse valita. Näin myös kansalaiset saisivat kansallisten parlamenttien vaaleissa äänestämällä vaikuttaa asioihinsa ilman, että kaikki tulee EU:sta määrättynä.

Minä uskon vahvasti Eurooppaan ja sen kansoihin. Yhdessä pystymme rakentamaan turvallisen ja vakaan Euroopan uudelleen, tällä kertaa kestävälle pohjalle.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

Ratkaisu pakoalis ongelmaan !

-Sosiaali tuet nollaan ,näin tulijoiden määrä tippuu 99 % heti kun sana kulkee ettei sinne kannata mennä norkoileen.

-Aidataan yksi portiseen aitaukseen teltta majoitukseen rajan tuntumaan portti pitää olla avoimena tietenkin sinne suuntaan mistä ne on tuleetkin,
Kun ei tarjoilla kovin korkeatasoista ruokaa niin suurin osa palaa portista sinne mistä on tullutkin

Näin Helposti pakolais ongelma on hoidettu ! Tämän jälkeen Suomen rajoilla ei ole jonoja ja tungosta.

Onhan tämä saatana hulua hommaa jos Suomalaiset nukkuu armeijassa lumihangessa teltoissa 5,- e päivärahalla ja huonolla ruualla niin muualta tulee sosiaali pummit elää täällä kuin herrat jop ahoteleissa ja kylpylöissä sikamaisilla korvauksilla jotka osa lähetetään terroristi alueelle. Tämä nyky touhuhan on terrorismin tukemista !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Respect, Ville
Jälleen kerran.
Laitoitko tämän viestin Kurzille, Seehoferille, Merkelille ym.?
Kyllä pitäisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

toinen tyytyväinen nimetön
Tyytyväinen
#3

Just näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Jokaisella maalla tulisi olla oma itsenäinen pakolaispolitiikka mutta kun tämä EU kaikkineen jos syventyy,niin miten tuo voisi olla edes mahdollista käytännössä … jaettaessa vastuullisesti pakolaisongelmaa yhteisellä tavalla : Miten siitä voisi poiketa ns.yksittäiset valtiot omine ajatelmineen ?
Niin pakolaisuutta kuin tiettyjä maahanmuuttoja on niin monenlaista… laillista että laittomuutta ymv.sanakääntein tulkattuna !

No esim.Afrikka ei ole hoitanut leiviskäänsä omaa kansaansa kohtaan mutta eriasteisia monumentteja ökyineen nousee sielläkin kuitenkin riistot jatkuvat … ja ongelmat kohti eurooppaan.

Niin ja Suomessa on kikyn valtakausi omine ominaispiirteineen jotka ovat vallankammareiden ”piikkimatolla globaalisti asetuksien digivalikon uumenissa”.

Ennen oli ”pelko persuuksissa itäblogin valtioissa ja nyt ollaan niiden hajottua EU;n persuuksissa kiinni” – hajoamistilassako länsimaittain ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Niin,yhden asian liikkeenä jonka muuan Timo aloitti ja jota muuan Jussi jatkaa ”yksin hiekkalaatikolla” jopa pelättynä ”vastustajana”.
Kaikki perussuomalaiset huolimatta siitä että tiettyjä ylilyöntejäkin eri tapahtumineen on tapahtunut,sitä ei käy kieltäminen mutta se ei todellakaan tarkoita sitä – että kaikki olisi nk. tuhottua teatteria – vastuullisuuttakin eri aihepiireineen löytyy,joista toiset ehkä itselleen kopioivat ”salatussa muodossa” omille joukoilleen.

Tietyt kannattajat/äänestäjät kyllä hylkäävät jos huomaisivat puolueen taholta esiintyvät kuin jatkuvat tarpeettomat tahalliset ylilyönnit… asialinja faktoillakin pitää säilyttää ts.pitää yllä.

Politiikassa pitää olla tietty moraalitaso linjaansa menettämättä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000