POLIITTISESTI Haaviston al-Hol-kohussa on kyse siitä, että hallituksen ulkoministeri Pekka Haavisto pyrki tuomaan sotarikoksiin mahdollisesti syyllistyneet naiset Suomeen konsulikyydillä ja/tai aktiivisesti auttamaan näiden terroristien, siis terroristijärjestöön kuuluvien, henkilöiden paluuta Suomeen.

Tämä tehtiin sen nojalla, että heille on ISIS-terroristijärjestön riveissä taistellessaan syntynyt lapsia, jotka ovat Suomen kansalaisia tai kenties naiset ovat jopa vieneet lapsiaan Suomesta mukanaan terroristijärjestön toimintaan. Yhtä kaikki, nämä naiset ovat tehneet suurimman inhimillisen rikoksen lapsiaan kohtaan pyrkimyksissään kasvattaa ja kouluttaa lapset islamistisen terroristijärjestön jäseniksi taistelemaan länsimaita vastaan.

Emme tarkkaan tietenkään tiedä lasten kohtaloista, mutta tietysti toivomme, että suomalainen järjestelmä onnistuu pelastamaan lapset heille tehdyltä aivopesulta. Tiedossani ei tosin ole, onko lapsia otettu edes huostaan vai jatkavatko he Suomessa ISIS-äitiensä kasvatuksessa.

Perussuomalaiset olivat hallituksen kanssa erimielisiä avunannosta terroristien paluulle, koska he ovat itse oman polkunsa valinneet. Aikuiset terroristijärjestön jäsenet eivät ansaitse valtiomme apua ja kaiken lisäksi terroristien paluu aiheuttaa Suomeen turvallisuusriskin. Lasten paluulle yksin ei olisi sinänsä estettä, mutta koska sitä ei ole katsottu voitavan järjestää, niin eivät lapset voi olla mikään ”vapaudu vankilasta” -kortti vakaviin terroristisiin rikoksiin syyllistyneille vanhemmille.

En tiedä, olisiko al-Holin lasten huoltajien paluuseen suhtauduttu hallituksen riveissäkin epäilevämmin, jos huoltajat olisivat olleetkin miespuolisia terroristeja.

Vihreät ovat ajautuneet puolueena linjalle, jossa vihreät hakevat aina omalle toiminnalleen näennäisjuridisen argumentaation korkeampien käsitteiden kautta, kuten vetoamalla yleisesti ihmisoikeuksiin tai lasten oikeuksiin. ”Etkö tahdo terroristeja autettavan takaisin Suomeen? Entä lasten oikeudet?”, päättelee siis vihreä.

Ylevä tarkoitus pyhittää vihreillä yleensä keinot, kunhan tarkoitus on vihreiden poliittisen vallan tavoittelu. Keinoihin kuuluu tunnetusti myös se, että lentokonetta estetään lakia rikkomalla palauttamasta maasta karkotettavaa raiskaajaa.

Lasten oikeuksien nojalla terroristit jäivät tuomitsematta kansainvälisen oikeuden mukaisessa järjestyksessä vankileirillä rikoksentekomaassa ja laillisessa tuomioistuimessa, jollaiseen al-Holin terroristit oli tarkoitus saattaa.

Vihreät voisivat samalla logiikalla esittää vaikkapa, että lasten vanhemmat eivät enää joutuisi Suomessakaan vankilaan mistään rikoksista, koska lasten etu on, että rikolliset saavat hoitaa kotonaan lapsiaan. Lapsellehan voi olla traumaattinen kokemus, kun vanhempi joutuu vankilaan. Olisiko vihreä ratkaisu se, että lakkautetaan koko vankilajärjestelmä?

Näin siis vihreät pyrkivät tukkimaan vastustajiensa suut esittämällä, että mainitut yleismaailmalliset oikeudet edellyttävät juuri vihreiden ajamia keinoja. Vihreiden koko logiikan pohjautuessa edellä kuvattuun olemme taas nähneet, että vihreät eivät tahtoneet eduskunnassa puhua tai edes käsitellä ministeri Haaviston toimintaa, koska heidän oman ministerinsä toiminta nähdään aivan sinisilmäisesti hyvien asioiden puolustamisena, tällä kertaa al-Holin lapsien oikeuksien puolustamisena.

Todellisuudessa ihmisoikeudet ja niiden toteutumiseenkin liitännäiset lasten oikeudet toteutuvat parhaiten kansallisvaltioiden oikeusperustaa suojelemalla ja yhteiskuntien turvallisuutta lisäämällä. Ihmisoikeudet eivät lisäänny sosialismilla ja anarkialla, vaan ne heikentyvät. Aika harvoin on muuten nähty ihmisten pakenevan kapitalistisista valtioista kommunistisiin.

JURIDISESTI asiassa on kyse siitä, että edes silloin jos on poliittisesti asiassa eri mieltä ja katsoo ISIS-naisten lasten auttamisen ensiarvoisen tärkeäksi valtion toiminnaksi, kuten pääministeri Marinin hallitus on katsonut, ei hyväksyttävänkään päämäärän toteuttamiseksi voi menetellä vastoin julkisen vallan käytön lakiperusteisuutta ja perustuslain 2 §:n 3 momentissa säädettyä: ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

Virkamiehistö ei voinut taipua Haaviston ajamiin toimiin niiden ollessa laittomia. Tämän seurauksena Haavisto laittoi vastaavan virkamiehen eli konsulipäällikön asiasta ulos.

Haavisto itse kertoi, että konsulipäällikön siirto tehtävistään ei liittynyt al-Holin kysymykseen vaan ministeriön tehtävien normaaliin kiertoon. Ihan normaalia kiertoa siis vain.

Lapsikin huomaa, että tämä oli ilmeisen sepitteellinen väite. Ministerin voikin käsillä olevan näytön valossa todeta antaneen tarkoituksella väärää tietoa asiasta. Tämä Haaviston hätäselitys paljastui viimeistään silloin, kun alivaltiosihteeri kertoi, että al-Hol-keskustelussa on vakava näkemysero.

Ministeri antoi väärää tietoa asiasta ilmeisen tahallisesti, joten hän lienee päätynyt jo omassa arviossaankin siihen, että hänen toiminnassaan oli moitittavaa. Miksi Haavisto olisi antanut asiasta väärää tietoa, jos hänellä ei ollut mitään salattavaa?

Kyseessä ei siis ollut ”normaali tehtävien kierto”, kuten Haavisto oli lehdistölle ja kansalle tiedotustilaisuudessaan kertonut.

Tämän kiistattomampaa näyttöä, että joku ei ole puhunut totta, on vaikea enää keksiä.

Pelkästään näissä puheissa ei tietenkään ollut vielä kyse rikoksesta, vaan itse konsulipäällikön laittomasta siirrosta syntyneen rikosepäillyn on käsitellyt perustuslakivaliokunta.

Ministerivastuuasian käynnistäneiden kansanedustajien huoli osoittautui oikeaksi ja aiheelliseksi. Ministeri Haaviston rikosepäilyn esitutkinnan päätyttyä perustuslakivaliokunta päätyi ratkaisussaan siihen, että ministeri Haavisto rikkoi hallintolakia ja ulkoasiainhallintolakia. Ministerin tavallista kansalaista korkeamman syytekynnyksen ei katsottu kuitenkaan täyttyvän.

Perustuslaillinen ministerivastuuasian tulkintaprosessi on osoittanut tässä käsittelyssä tiettyjä järjestelmän heikkouksia, mutta näistä huolimatta perustuslakivaliokunta kykeni pitkälti riippumattomaan päätöksentekoon, johon valiokunta on luotu ja jota on perinteisesti kunnioitettu valiokunnan sisäisessä toiminnassa yli puoluerajojen.

Suomen perustuslain oikeusvaltioperiaatteen mukaan julkisen vallankäytön tulee perustua lakiin.

Sanna Marinin hallitus on ylevissä puheissaan sanonut kunnioittavansa oikeusvaltioperiaatetta, mutta heti kun asia tuli sille itselleen vastaan, se onkin heittämässä oikeusvaltioperiaatteen romukoppaan.

Perustuslakivaliokunnan perusteellisen selvitystyön johtopäätöksenä ministerin katsottiin rikkoneen lakia.

Tästä huolimatta ministeri Haavisto julkaisi eilen pitkän blogikirjoituksen, jossa hän korosti itselleen suotuisaa tulkintaa, jonka mukaan ”mitään väärää tai lainvastaista ei ole tapahtunut”.

Haavisto ei suostu myöntämään rikkoneensa lakia.

Tämä on perustuslakivaliokunnan päätöksentekoa nakertavaa käytöstä.

Ministeri väistelee vastuuta ja hän on toiminnallaan hyökännyt suoraan perustuslakivaliokunnan päätöstä vastaan sen täysin kyseenalaistaen.

Näin toimimalla hän on yllyttänyt koko vihreän puolueensa kiistämään perustuslakivaliokunnan ratkaisun.

Toivottavasti tämä ei ole koko hallituksen linja.

Pääministeri Marinin soisi selventävän, katsooko hän perustuslakivaliokunnan tavoin ministeri Haaviston rikkoneen lakia vai kyseenalaistaako hän perustuslakivaliokunnan päätöstä siltä osin kuin on kyse lain rikkomisesta.

Näyttää siltä, että pääministeri Marin ei sen enempää tahdo todeta ministeri Haaviston rikkoneen lakia, joten Marin samalla tapaa nakertaa toiminnallaan perustuslakivaliokunnan asemaa asian ratkaisevana elimenä.

Asia on siinä mielessä yksinkertainen, että ministeri joko rikkoi hallinto- ja ulkoasiainhallintolakeja tai hän ei rikkonut niitä. Perustuslakivaliokunta katsoi, että ministeri rikkoi lakia.

Kun pääministeri Marin kertoi antavansa ministeri Haavistolle heti luottamuksensa siitä huolimatta, että tämä on rikkonut lakia, oli tämä taas omiaan luomaan vaikutelman, että pääministeri Marin hyväksyi lain rikkomisen aateveljeltään erityisen kevyesti.

Perussuomalaiset kunnioittavat perustuslakivaliokunnan ratkaisua. Emme kuitenkaan anna tukeamme lakia rikkoneelle ministeri Haavistolle, vaan esitimme hänelle eduskunnassa epäluottamuslauseen eli äänestämme ministerille eroa.