Perussuomalaiset

Ville Kettunen

Kotihoidontuki säilytettävä

Hallituksen hanke kotihoidontuen poistamiseksi paljasti Marinin hallituksen lapsi- ja perhevihamieliset kasvot. Tämä on jo liian sakeaa huttua. Perheiden pitäisi saada itse päättää pienten lasten hoitomuoto. Kotihoidontuen poisto osuisi vähävaraisempiin perheisiin: molemmat vanhemmat olisi pakotettu töihin siinä missä varakkaammilla perheillä olisi varaa valita. Vain 9 kuukautta vanha lapsi on liian pieni vietäväksi kodin ulkopuolelle hoitoon. Alle 3-vuotiaalle paras paikka kasvaa on oma koti. Lasten kotihoito vahvistaa lasten ja vanhempien välistä suhdetta. Siksi on tärkeää, että päätösvalta näissä asioissa säilyy vanhemmilla eikä perheiden valinnanvapautta ole soveliasta kaventaa taloudellisilla keinoilla. Tällaiset mielettömät päätökset ovat yksi syy siihen, että Suomessa syntyvyys on matalalla tasolla. Tällaisella päätöksellä syntyvyys ei lähde nousuun, vaikka epäilemättä vähävaraisten perheiden äidit olisivat pakotettuja hakemaan töitä. Kotihoidontuen poisto on järjetön työllisyystoimi, jos sitä edes sellaiseksi voi kutsua. Marinin hallituksen ideologia on vieraantunut todellisuudesta.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Lasse Hietanen.
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Villekin. Kiva, että sinulla on Jeesus Kristus sydämesi Herra. Rakkautesi ja puheesi sen paljastavat. Lapsien kotona hoito on välttämätöntä: näin pakanallisessa valtiossa, mitä Suomi, nykyään on. Kodinhoidon tuki, olisi hyvä säilyttää. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Villekin. Kiva, että sinulla on Jeesus Kristus, sydämesi Herra. Rakkautesi ja puheesi sen paljastavat. Lapsien kotona hoito on välttämätöntä: näin pakanallisessa valtiossa, mitä Suomi nykyään on. Kodihototuki, olisi hyvä säilyttää. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000